9. Suuntana Sassari eli miten Vilho kaahaa kiviä ja peltiä väistellen Osiloon

Reilun puoli tuntia Viho on vääntänyt valkoisen Fiatin rattia ja tuijottanut vaihtelevaa tietä kuin hävittäjälentäjä taivaanrantaa. Urzuelein vuoristokylän kapean raitin jälkeen seikkailtuaan Susivuoret pääsevät taas kunnon nousukiemuroihin, mutta seuraavassa risteyksessä matka katkeaa. Anas eli italialainen tievirasto on vastassa puomin kanssa ja muutama mootoripyöräilijäkin seisoo tauolla risteysalueella. Vilho vetää Fiatin sivuun ja Annikki painelee viranomaisen juttusille puomille. Kyllä: tie on poikki, sillä ilmeisesti jossain vuoristoisen maisemareitin varrella strada on sortunut. Setä latelee Annikille vielä vaihtoehtoisen reitin Luoteis-Sardinian Sassariin.

Nyt ei olla missään Pohjanmaalla vaan vuoristoisessa välimerellisessä miljöössä ja se merkitsee sitä, että mitään helppoa ja kivaa oikoreittiä ei löydy niin vain edellisestä risteyksestä. Itse asiassa Susivuoret joutuvat palaamaan koko rallinsa takaisin ja edessä on vuorten väistäminen kokonaan toista reittiä. Vilho siis vääntää jälleen rattia ja polkee minkä jaksaa. Annikki yrittää pysyä penkillään ja järjissään.

Nuoron kaupunkia kohden mennään nyt uudesta suunnasta ja ensin noustaan Strisailin kautta lähelle saaren korkeinta huippua Punta La Marmoraa, joka leikkaa taivasta reilussa 1800 metrissä. Näkymät ovat hienoja mutta melkoisia ovat myöskin tien kiemurat. Pian päästään varsinaiselle pikatielle ja kohti pohjoista pitkin isoa väylää.

Nuoron jälkeen matka jatkuu kohti länttä ja Macomerin kaupunkia. Vuoristoista seutua jatkuu ja välillä maa on karumpaa, välillä vehreämpää. Macomerista jatketaan Sassarin tietä ja paikoin näkyy enemmän peltomaita ja kuuluisia nuraghi-muinaislinnojakin näkyy ihan auton ikkunastakin. Maasto ei ole niin peitteistä, mäkistä ja metsäistä kuin vuoristoisessa Ogliastrassa, josta lähdettiin.

Vilhon elämää hallitsee maantie ja yhteistyö Fiatin kanssa. Vilho alkaa olla tottunut autoon ja pitää siitä vähitellen enemmän, vaikka pikkumoottorilla varustettu peli onkin aika kesy monilla vuoristoteillä, mutta autoa on muuten mukava ja tehokasta ajaa. Maantie vie Vilhon huomiota valtavasti siksi, että muiden kuskien tilannenopeudet ovat huikeita ja takanat tulevat ajavat aina puskuriin kiinni. Tiet ovat kapeita kaikkialla ja kaistoilla pitää ajaa tarkasti, muuten tulee kylkikontakti tai yleisemmin nokkapokka. Osa kaista- ja risteysjärjestelyistä on sellaisia, että niihin ei voi unessa ajaa vaan keskittyä koko tarmollaan toimimaan paikoissa, joissa on ensimmäistä kertaa ja muut kaahavat kaksi kertaa päivässä. Liittymä voidaan yksityiskohdiltaan toteuttaa yllättävän monivivahteisesti ja hitaan Vilhon pitää olla herkkä ykstyiskohdille, että lasti saadaan ehjänä seuraavaan paikkaan.

***

Susivuoret kapuavat jälleen muutaman sataan metriin ja saapuvat Osilon pikkukaupunkiin. Osilo on näitä italialaisia kaupunkeja, jotka sijaitsevat kukkulan päällä ja näyttävä melkoisen vaikuttavilta sivuprofiilissa. Täällä tavataan uusi isäntäväki ja sitten ajetaan muutama kilometri talolle.

Talo sijaitsee melko ison puutarhan perällä ja tavallaan kahden tunturimaisen huipun välisessä solassa. Viereiset tunturit ovat lammaslaitumia ja ihan näyttäviä, pyöreähuippusia vuoria.

Asunnon esittelee nuori nainen ja hänen isänsä. Vilhon huomio kiinnittyy pellettitakkaan ja pihalla olevaan kiinteään ulkogrilliin.
 
Osilon lähellä on kylmä sää verrattuna aiempaan lomailuseutuun. Matkaa on taitettu pari sataa kilometriä pohjoisemmaksi, mutta samalla on tultu itärannikolta länsirannalle ja talo on aika paljon korkeammalla kuin edellinen.

Susivuoret pysyvät talolla ja lähinnä lepäilevät. Vilho kiertää nyt puutarhan hyvin tarkkaan. Siellä on kaksi rivi viiniköynnöstä ja Vilho löytää syötäväksi vielä muutaman tumman rypäleen.  Sitten on omenapuita useampaa lajia, kakipuita, päärynää ja muutama viikunapuu. Kurpitsoita on kasvanut ja niitä löytyy vielä pihasta. Talon takana kasvaa punaisia ja vihreitä chilejä.  Vilho syö pienen omenan ja se on yllättävän makea ja maukas, samoin toisessa puussa kasvavat terttumaiset omenat, joissa on mietoja päärynäsävyjä. Lammaskellot kilisevät vuorilla, osittain hyvinkin lähellä.

Vilho laittaa ruokaa, jonkinlaista pyttipaistosta siitä, mitä eväskassista löytyy. Ainekset ovat tässä maassa sen verran hyviä, että illallisesta tulee ihan mukavaa vihannes- ja leikkelepaistosta.

Illan tähtihetki on pellettikamiinan sytyttäminen. Vehje on täysin automaattinen ja sen teknisen puolen hoitaa sähkölaitteisto. Koko homma menee niin, että Vilho painaa kamiinan käynnistysnappia ja laite aloittaa hehkuttamisen. Sitten tuli syttyy automaattisesti ja laite pudottelee automaattisesti pellettejä tasaiseen tahtiin ja ja puhaltaa lämpöä asuntoon. Palaminen on lähes täysin puhdasta eikä piipusta tulevaa savua pysty edes huomaamaan ulkona. Huoneeseen välkähtelee tunnelmallinen avotulen valo kamiinan lasisesta suuresta luukusta.

Yöllä ovelle tulee iso, komea musta kissa. Annikin kyky vetää kisuja puoleensa ei tunnu pettävän koskaan. Onneksi naukuvalle naapurille on ruokaa valmiina annettavaksi.