Vilhopa haluaisi kiivetä tieltä läheiselle kivihuipulle, mutta Annikin jalat eivät menoa kestä. Kaikkialla on puskamaista kasvillisuutta ja pensaiden välistä pitää pujotella tarkasti. Maaperä on vuoroin kivistä, mutta etupäässä soraista. Ylänkö on harvan macchi-pensaikon hallussa. Seutu on karua, mutta hyvin elossa.
Pienen kävelyn jälkeen palataan tielle ja jatketaan ylängön nähtävyystasanteelle – tosin tuskin täällä koskaan on kovasti ruuhkaa. Aluetta hallitsevat aasit, vapaasti laiduntavat possut ja sivummalla lampaat ja vuohet. Aasit odottelevat tulijoita ja malttavat tuskin odottaa autonoven avaamista. Onneksi Susivuorilla on riittävästi kokemusta aaseista eri matkoilta ja niihin pätevät hätistettäessä samat lainalaisuudet kuin puhelinmyyjiin.
Altopiano de Golgo on ylänkö, jossa on vaatimaton erämaakirkko ja runsaasti laiduntavia eläimiä. Sivummalla on kolmesatametrinen rotko, vaikkakin kuilu olisi sopivampi nimike tälle luonnonmudostelmalle. Tarinan mukaan sinne on tyrkätty heimojen vanhukset, mutta Vilhopa ei moista usko, koska moisista asioista ei lähteitä ole. Mutta vastaavat tarinat elävät aina parhaiten, niille tuntuu olevan tilausta, kuten kauhutarinoille ja kaikenmaailman pillipiiparijutuillekin.
Totta puhuen hienointa tasangolla possujen ohella ovat kirkon lähellä olevat uskomattoman suuret ja vanhat oliivipuut. Voi vaan kuvitella miten vanhoja nämä puut ovat tässä korkeudessa, reilussa viidessäsadassa.
Mainioiden possujen seurasta Vilho lähtee taas rallitielle, mutkaista asfalttia eteenpäin kaikkien yrttien, eteeristen pensaiden ja oliivipuiden lomasta. Tie palaa Baunein kaupungin ylle ja sitten alas rinnettä kohti merta. Baunei vaikutta kelpo kylältä keskellä vuorenrinnettä, mutta pieni ja provinsiaalinen se kyllä on.
Serpentiini vie alas ja alas. Susivuorten pyhä missio, pullojen kierrätys on jatkunut jo useamman päivän ja autonperä on kilissyt kuin Petteri Punakuonon kello. Paikallinen kierrätyssysteemi on hiukan monimutkainen kierrätyspaikkoineen ja kierrätyspäivineen. Vilho alkaa olla jo toivoton, mutta tankkausreissu on tehtävä ja vielä kerran hän hakee kierrätyskeskusta verkkosivujen ohjeiden mukaan.
Kaiken kaikkiaan suomalaiset jättävät puoliksi oikean kuvan kansastaan tälle seudulle. Vilho toki jättää kuvan hiljaisesta suomalaismiehestä, mutta muuten kansan kuva voi olla vähän pieleen. Nimittäin talkkari-Annankin tapaamista suomalaisista 100 % ymmärtää hyvin italiaa ja sama meno jatkuu vaikkapa bensa-asemalla. Vilho yrittää tankata seteliautomaatilta, mutta henkilökunta sanoaa "Itsepalvelu, tankkaa vaan ensin, maksa sitten." Niinpä Vilho pääsee kiskaisemaan tankin täyteen ja maksaa sitten käteisellä ystävälliselle miehelle, joka on asemissa pumpulla.
Teollisuusalueella Arbataxin suunnassa on jonkinlainen varikko ja se on juuri se paikka, jossa kunnan ympäristöneuvonta karttoineen kertoo kierrätyksen toimivan. Ja katso: se toimii. Vilho pakottaa Annikin nostamaan pullopussit autosta juuri tässä ja nyt. Varikolla nostellaan vanhoja jääkaappeja autosta, mutta missään ei ole opasteita tai mitään informatiivista tahi selkeitä keräysastioita. Pullot ovat saanet ajomatkaa ainakin sata kilometriä, mutta nyt niiden aika on tullut. Vilho ei harkitse tapahtuman jälkeen raittiutta, vaan siirtymistä edullisiin tölkkiviinehihin...
Illalla Susivuoret pakkaavat tavaransa matkan puolivälin merkiksi. Tällainen "pikkukuolema" tuntuu Vilhosta sopivalta; on alkamassa matka matkan sisällä, uusi yritys, uusi perioidi.
***
Päivä on hieman pilvisempi ja harmaampi, mutta riittävän lämmin. On Mestareiden liigan ilta ja Susivuoret seuraavat otteluita kissansa kanssa. Kissa on osoittautunut melkoiseksi metsästäjäksi, mutta ei siitä sen enempää. Vilho on tyytyväinen istuessaan kissan kupeessaan pimeässä ja lempässä yössä. Katti osaa olla unelmalemmikki ja näinä unelmien öinä se riittää hienosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti