***
Maanantai. Aluetta hallitsee edelleen lämpöaalto aamusta alkaen, mutta koko saari tuntuu sumuiselta, usvaisen utuiselta. Myöhemmin illalla Vilho epäilee laajaa metsäpaloa, mutta fakta on se, että näkyvyys on vain kymmenen kilometriä, jos sitäkään. Näillä vuorimaisemilla se ei ole paljon ja sen kympin jälkeen ei siis näe yhtään mitään.
Päivällä Susivuoret kiersivät Algheron alueella esihistoriallisia nähtävyyksiä. Kolmeen paikkaan ehdittiin; kahdelle hautaluolastolle ja yhdelle nuraghe-linnalle.
Necropoli di Anghelo Ruju.
Kaksikko pääsee ensimmäiselle hauta-alueelle pienen sekasuunnistuksen jälkeen ja parkkipaikalla on yhden asiakkaan auto. Susivuoret nuohoavat alueella sen verran perusteellisesti, että varmaan kymmenen muuta partiota ehtii tulla ja mennä haudoilta, mutta pois lähdetäessä paikalla on vain heidän autonsa. Susivuoret ovat yksinkertaisia ihmisiä, jotka innostuessaan saattavat olla perusteellisia.
Haudat ovat kallioon kaiverrettuja koloja ja luolastoja, jotka ovat 5000-6000 vuoden takaa. Näitä on löydetty ja kaivettu esiin 1900-luvulla. Kulttuurikohtaiset tiedot löytää todennäköisesti internetistä ja virhekorjattuina Vilhon rakkaan vaimon palstalta: http://annikkisusivuori.blogspot.it/
Itse alue on aika tasainen, nykynäkymästä pistää esiin vähän kalliota vaaleana, muuten paikka on ruohokenttää.
Asteita kentällä on 28 ja keli on nautittava, ellei saa sitten päähänsä jumpata itseään hautaluoliin. Voitte arvata mitä Vilho tekee poikkeuksetta joka luolaston kohdalla.
Vilho lienee viinipullon korkin verran alle 190-senttinen, joten hautoihin pääsy on kyseiseltä valokuvaavalta sahapukilta hieman vaikeaa. Intoa ei kuitenkaan puutu, joten Vilho kampeaa ja konttaa metrisistä aukoista sisään maan alle ja kiven sisään. Myös kiven sisällä on kuuma, mutta täällä tuuli ei löyhyttele lainkaan, joten lämmin tulee.
Kalliokoloissa on aika erikoinen tunnelma. Pimeäähän siellä on ja ensimmäinen sali jakaantuu poikkeuksetta useammaksi kuin kuin oksa lehtineen. Lisähuoneita on usein neljä ja jokaiseen on työnnettävä nokkansa. Kompuroiden kuumassa ja pimeässä Vilho pelaa videokameran, Annikin fikkarin, kameran ja kännykkänsä kanssa,ja yrittää saada jotain kiinni siitä ainutlaatuisesta hetkestä kun hän kompuroi kiven sisällä. Eihän siitä mitään oikein tule, mutta sellaista on kaivosturistin elämä.
Yhteenkään hautaan ei ole tunkua Vilhon perään. Paikalla on muutama saksalainen pariskunta ja yllättäen useampi ranskalainen lapsiperhe. He eivät kapua vaikeisiin hautoihin, eikä heillä ehkä ole aikaa paikkaan muutenkaan, lähellä on aika hyviä rantoja. Mutta ranskalaisetkin tuovat kakaransa poikkeuksetta kulttuurikohteille ja myös perkeleen vaikeatajuisille esihistoriallisille paikoille. Äidinmaidosta voi saada kaikenlaista, mutta äidin päätöksistä saa 95 % enemmän matkaevästä.
Vilho nuohoaa kaikki haudat ja tetsaa myös siihen, jonka edustaa suojaa vesialtaana toimiva kivikuoppa. Sen kynnyksen sahapukkimme kuitenkin ylittää ja pääsee peremmälle katsomaan saleihin.
Vilho huomaa pian lepakkoja huoneen katossa. Pari niistä liikkuu hermostuneesti katossa ja toivomaton vieras kokee pientä paniikkia syvällä kivihaudassa. Annikki Susivuori on maansa mittakaavassa poikkeuksellinen osaaja erilaisten tartuntatautien, virusten ja bakteerien osalta, ja valitettavasti Vilho ei siis ole tietämätön terveysriskeistä sinänsä mainioiden nahkasiipien kanssa asioidessa. Kuumassa, pimeässä ja ahtaassa luolassa ilmaherruus on aika pian lepakoilla ja Vilho alkaa pian mieliä ulos vesiesteen tuolle puolelle.
Kun kaikki haudat on nuohottu ja kontattu, parkkipaikka on tyhjä ja innokkaimmat saksalaiset ovat pyöräilleet pois; On aika palata maanpinnalle lähteä eteenpäin.
***
Palmaveran nuraghe-linna on melko lähellä, sinne osaaminen on kuitenkin oma asiansa. Mutta perillä on vain lippukassa ja sama pyöräilevä saksalaispariskunta kuin edellisillä kivillä. Paikka on raskaasti rekonstruoitu mutta kiinnostava kivilinnakokonaisuus, jota täydentävät asuinhuoneiden pohjakivet. Aiempi hautapaikka oli vaan niin kova setti, että sen vaikutus syö hieman tältä vuorenpeikkojen asumukselta vaikutusta. Vanhahan tämäkin on kuin mikä.
Auto vie helteessä taas eteenpäin, mutta muutama kaunis sana pitää omistaa myös Algheron kaupungille. Algherosta Vilho ei paljon tosin tiedä, mutta sen ympäristössä on kaikki loma-alueen pahimmat piirteet. Seutu on saarelle poikkeuksillisesti matalaa maata eli tasaista, ja tiet ovat suoria ja pientareet täynnä roskaa. Rähjäisyyttä riittää jokaiseen ilmansuuntaan ja infrastruktuuri on sekava, kehno ja kaikkialla on nuhjuista. Alue näyttää pirun väsyneeltä ja tottahan toki off-season tekee oman leimansa kaikkeen. Mutta varmaan täälläkin on taas kesällä aurinko, tunnelma, hinnat ja meno korkealla. Mutta maalaistuneelle Vilholle tämä lomanuhjula näyttää pahalta.
***
Santu Pedru.
Ennen Uri-nimistä kylää tiellä SS 127bis löytyy vielå yksi hieno hauta-alue. Maantie on jälleen kuuma, eikä yhtään opastetta ole tienposkessa. Jossain vaiheessa Santu Pedrun hauta-alue on unohtunut turismisuunnitelmasta tai maanomistajan kanssa on mennyt kunnalla välit poikki. Paikka on turisimimielessä hylätty ja Annikin löytämä kyltti on puhkiruostunut ja vääntynyt pahasti. Vilho löytää kuitenkin vanhalta tienpätkältä sopivan parkkipaikan, sillä tietä on oikaistu jossain vaiheessa ja vanhalla strada on jäänyt levikkeeksi esihistorian ystäville.
Haudat ovat tässä kalliorinteessä vaikuttavia, eikä ketään ole missään – tien toisella puolella on iso lammastila ja muutenkin ympäristössä on tärkeää maataloutta. Mutta kansalaisia ei näy.
Vilho taiteilee taas haudoissa rinteellä ja muutaman ison salin sivuhuoneessa on taas lepakkoja. Yksi niistä häiriintyy turistien valoista ja Vilhon jo ollessa toisen huoneen luukulla tuo lepakko viuhahtaa peremmälle pimeään aivan kaverimme korvan juuresta.
Härmäläisittäin jumalattoman hidas ja kömpelö Vilho the Tomb Raider päättää, että luomakunnan häirintä riittää tältä erää: Niin tulee taas kiire suorittaa ylösnousemus haudasta.
Kalliomäki alueella on vaalea ja siinä on mustia hauta-aukkoja. Rinne nousee jyrkästi ja täältäkin näkyy hyvin tieuralle. Pieni militaristi Vilhon päässä ajattelee automaattisesti kukkulan strategista vahvuutta alhaalla kulkevan tieuran suhteen, tien toisella puolella kun sielläkin on kukkula. Eipä ihmekään, että lähempänän tietä ja vähän taaempana on ilmiselvä betoninen kk-pesäke, joka unohtuu Susivuorilta helteessä tutkia. Muutama vastaava betoniasema on näkynyt aiemminkin, lienevät toisen maailmansodan aikaisia.
Ulkona on 29 astetta ja tuuli on kuuma, koko taivas on tumpussa, aivan kuin savuisena.
Illalla olla pitkään puutarhassa, koska lämpö sen taas sallii. Päivälliseksi Annikki laittaa viiriäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti