Lauantaipäivä on upean kirkas Sardinian itäosassa. Lokakuu on aika tarkalleen puolivälissä, mutta tästä päivästä tulee upean kesäinen.
Scirocco-tuuli on mennyt matkoihinsa kuumana ja kosteana, nyt on korkeapaineen vuoro. Taivas on sininen ja Vilho astelee talon nurmikolle jälleen vain ihmetellen ympärillä olevaa maaseutua ja hienoja vuoria.
Pian lämmin päivä muuttuu kuumaksi. Lammasten paimenkin pistäytyy taas ja tuo kaksi uutta pussillista hedelmiä – ja samalla hän tuo koko lammaslaumansa pihan kupeeseen. Lammaskoiriakin on kolme, pienin niistä on pentu ja selvästi vielä oppimääränsä alkuvaiheessa. Koirat ovat yllättäen kaikki lyhytjalkaisia. Paimen puolestaan sormeilee älypuhelinta, kenties samoissa puuhissa kuin Vilhokin, joka tekee veikkausriviään päivän peleistä.
Susivuoret nauttivat kissan tavoin lämmöstä, eikä heillä ole mitään ohjelmallista puuhaa pitkään aikaan edes mielessä. Annikki on tehnyt lintuseurannassa hyvää työtä ja tontilla vierailleista haukoista on tunnistettu ainakin jo tuulihaukka ja harvinaisempi pikkutuulihaukka. Vilho kuulee heti aamulla käpytikan ja lähellä on nähty aiemmin myös hiirihaukkoja ja ampuhaukka. Illalla lähitontilla liikkuu mustapäätasku ja tietysti tuttu närhikolmikko.Lopulta nähdään täällä sisämaassa lokkikin, joka tulee postaamaan sähkötolpalle ties missä aikeissa.
Lopulta auto lähtee kotiportista. Pian sillä kiivetään vuorelle kohti Baunein kylää ja juuri ennen tuota vuoren rinteellä sijaitsevaa asutuskeskusta Susivuoret kääntyvät kohti Pedra Longan niemeä ja rantapaikkaa.
Tällä tienpätkällä näkymät ovatkin loistavat, tie kiemurtaa yhä alemmaksi ja meri alkaa näkyä vahvan sinisenä. Ihan rannassa on hammasmaisia kallioita jylhinä pylväinä. Näky on aika dramaattinen, karulla tavalla komea. Lämpötila tuntuu nyt olevan lähellä kolmeakymmentä.
Parkkipaikan tuntumassa Pedra Longassa on ravintola. Susivuoret käyvät ensin oikealle johtavan polun päässä rannassa, mutta kivikko on aika karu uimiseen mitenkään hallitusti, vaikka tänään aaltoja ei juuri olekaan.
Ravintolan kupeesta lähtevä oikeanpuoleinen polku osoitttautuu paremmaksi valinnaksi. Täälläkin rakennetut portaat vain loppuvat ennen rantakivikkoa, mutta Vilho painelee kohti vettä pujotellen karkeiden lohkareiden välissä. Pian Susivuori on jo sinisenä kuohuvassa vedessä ja suurissa aalloissa. Vesi on ihanaa ja lämmintä, aallot suuria ja ruhtinaallisia. Vilhon mielen täyttää puhdas ilo, olemisen sietämätön keveys ja suun suullinen merivettä.
Pian Annikkikin pääsee raatelevien lohkareiden välistä vellovaan veteen turvallisesti. Susivuoret uiskentelevat sinisen taivaan alla ja katselevat jylhinä rannasta nousevia vuoria.
Yöllä Annikki laittaa erittäin maittavaa kania. Vilho hämmästelee sitä, miten Annikilla aina riittää puhtia ja järkeä tehdä aina niin kiinnostavia aterioita vierailla mailla, vieraissa keittiöissä.
Toisaalta Vilho on tuntenut olonsa jo pitkään kotoisaksi oikeastaan kaikkialla; milloin lie viimeksi on tuntunut kovin vieraalta missään? Outoja paikkoja ja uusia tilanteitahan tulee vastaan kaikkialla, mutta silti olo voi olla kotoisa. Se pistää Vilhon mietteisiin lämpimän illan pimetessä, kun vauhditon sankarimme on kuudetta kertaa vierailla mailla tänä vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti