Vaikka onkin sunnuntai, käyvät Susivuoret asioilla. Auto kaipailee bensaa ja jääkaappi täydennystä. Päivä on kirkas ja tyyni, aamupäivän edetessä lämpötila alkaa nousta komeasti.
Ajelu täällä Triein kaupungin nurkilla on melkoisen mielenkiintoista ja se mitä ratissa tapahtuu, hallitsee täysin täällä asioiden hahmottamista. Susivuorten kotitie on täynnä 90 asteen mutkia ja tien reunat ovat täynnä kasvillisuutta, joten muutenkin kapealla tiellä on rajallisesti näkyvyyttä. Asunnolta pohjoiseen päin tie ei ole pitkään päällystetty, vaan muuttuu vähitellen yhä kuoppaisemmaksi ja ajovauhti siellä laskee niin alas, että Vilho välttää tuota reittiä mahdollisimman paljon.
Isommatkin tiet ovat julmetun mutkaisia ja tietysti mukaan tulee vielä korkeuseroja, joita kotitiellä ei sentään ole. Ajaminen on kaiken tämän ansioista rallimaista puuhaa, mutta Vilhon vauhti pysyy hyvin alhaalla. Mutta maailman hahmottaminen näillä teillä on yhtä helppoa kuin karusellissa.
Kaikesta tästä seuraa se, että pienelläkin alueella on tietä kiemurtelevan spaghettina pitkiinkin ajoreissuihin, mutta välttämättä matkaa ei kerry valtavasti. Vilhonkin saaren valloitus on kuin nousua sorakuopan seinämään vasten, sillä huolimatta yrityksestä sitä pysyy lähinnä paikallaan, vaikka jonkinlainen illuusio liikkeestä säilyykin.
Iltapäivällä pitää irrottauta peliseurannasta ja autoilla uudelle uimarannalle, vaikka lämmössä olisi helppo jäädä tuijottamaan vuoria kotipihaan. Vilho kruisailee taas etelään ja nyt rähjäisiä teitä pitkin Lido Di Cean ranta-alueelle. Mitä lähemmäksi päästään rantaa, sitä huonommaksi tie käy, aivan kuin italialaisilla kiinnostus tientekemiseen lopahtaisi, kun maali alkaa häämöttää. Sama ilmiö toistuu tässä kauniissa maassa usein ja monissa asioissa, mutta eipä se estä saksalaisia ja pohjoismaalaisia palaamasta näihin maisemiin uudestaan ja uudestaan.
Vilho menee uimaan hiekkarannalta ja snorklaa hieman lähempänä suuria kiviä, mutta pääasiassa vesi on hiekan sekoittamaa, eikä muutaman kalan lisäksi näy muuta. Mutta vesi on lämmintä ja aallot mukavia. Annikki tekee vastaavan polskimiskeikan ja aika pian kaksikko päättääkin palata asunnolle pastaa keittelemään. Autoradio pääsee kertomaan iltapäivän otteluista. Radiota onkin mukava kuunnella, sillä asunnollahan ei ole telkkaria eikä radiota – kaikki yhteydet ulkomaailmaan ovat puhelimen ja internetin varassa, mutta onneksi netti toimii hyvin.
Oikeastaan kaikki päivät menevät pihalla, niin tämäkin, sillä Susivuoret ovat yöhön asti ulkona terassilla viinin ja peliseurannan parissa. Hetki ollaan sisälläkin lukemassa ennen nukkumista täyden kuun täydentämässä mustassa yössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti