Nurmikolle kävelevä Vilho miettii sitä, miten kauan hyvä sää jatkuu. Tänäänkin päivä on kirkas ja sinitaivas on sävytetty vain muutamilla valkoisilla pilvillä. Tuntuu siltä, että Vilholla ei ole valmiutta oikein mihinkään systemaattiseen puuhailuun. Tosin veikkauksen rivit on tullut tehtyä, mutta muuten universumin järjestäminen on jäänyt minimiin.
Sen verran kotiläksyjä on tehty, että kotinurkilla sijaitseva muinaislinna on paikennettu ja kivikasoja päästään kenties viimeinkin seuraamaan. Nuraghi-nimisiä kivitorneja saarella on vaivaiset 7000 kappaletta ja kulttuurihistoriallisesti suuntautuneet Susivuoret ovat menneet niistä kaikista ohi toistaiseksi.
Digitaaliajan suunnittelu on lähtökohtaisesti huoletonta ja usein lopputulokseltaan satunnaista. Vilhokin katselee verkosta karttaa ja lähtee sitten sopimaan asiasta autonavigaattorin kanssa. Autossa paistaa aurinko niin, ettei suomalainen meinaa näyttöä nähdä ja koko maailma on tämän laitteen mielestä aivan erilainen kuin se oli hetken aikaa aiemmin tietokoneen näytöllä. Vilho näppäilee tai tarkemmin sanoen tökkää sormellaan karttaan mieluisen uimarannan kohteeksi ja päättää ajella vanhoille kiville ulkomuistista.
Kotikylä Triein nurkilla on tosiaan muinaisjäännealue – jalkapallokentästä ylös vuorille kivikkoon – jossa päästään ihailemaan ensimmäistä kivitornia ja sen liepeillä olevia asutuksen jäänteitä. Kohde on vaatimaton, tornin, ehkä kahden jäänteet ja muutama asuntomaisen rakennelman pohja. Mutta paikka on hieno ja sää komea. Samanlaisia paikkoja kaksikkomme on kierrellyt satakunta, mutta tuskin tämä oli viimeinen "nuris" eli nuraghi, kuten Vilho jo vääntää.
Arbatax. Tämä on lomaelämällä ladattu satamaniemi, jossa on hienoja hiekkarantoja ja italialainen kattaus rantalomaan. Off-season tuoksuu kaikkialla, mutta sen kumoaa komea kesäpäivä aurinkoineen ja rauhallisine merineen. Sillä sää todellakin on kesäinen ja lämmin, rannalla on jopa italialaisia muun kansan joukossa.
Vilho ui pian muutamaa doradoa jahdaten ja vaaleat kalat uivat pakoon pitkin kivien antamaa suojaa, mutta koko ajan tietoisina siitä, ettei pulikoija ole heille vaaraksi. Vielä vastaan tulee kaksi muutakin kalalajia pienissä parvissa. Vesi on lämmintä ja Vilho verrattain tyytyväinen.
Pian Vilho palaa rannalta autoonsa ja talialaisille teille. Risteykset ovat arvoituksia, tiepohja täynnä yllätyksiä. Mutta aurinko on korkealla ja niin ovat tilannenopeudetkin.
***
Supermarket Eurospin. Musta mies pitää kaupan edustalla kauppaa pienellä pöydällä kiinalaisesta eletroniikasta ja muusta halpatuontitavarasta. Jokainen näiden kavereiden kohtaamisesta on Vilholle vaikea, elämät ovat niin kaukana, jos maailmat eivät olekaan. Kenties se sana on "näköalattomuus" – siinä se lienee avain siihen, miksi monet kohtaamiset tuntuvat raskailta; vastaan tulee usein ihmisiä ilman varsinaisia mahdollisuuksia. Narkkarit, asunnottomat, vaivaiset ja rihkamakauppiaat: kenties se ihmisyys ei sinänsä vaivaa, vaan se ajatus tulevaisuudesta, joka on ja jota ei kuitenkaan ole. Siksi ylipäätään kaikkialla on helppoa sulkea ovi ja lähteä matkaan, kulkea pois ja kadota. Helppoa, mutta vaikeaa muutamien ajateltujen sekuntien osalta.
***
Asunnolla syödään tuorepastaa ja nautitaan pihaelämästä taas. Kissa tulee kaveriksi ja iltapäivä on melkoista joutenoloa. Aterian jälkeen Vilho painelee petiin nukkumaan ja palaa sieltä vasta iltapuhteella otteluita odottamaan. Illalla on Annikin laittamaa liharuokaa, aika maittavaa possua kaiken kaikkiaan. Ilta menee taas terassilla, pimessäkin. Vasta lähempänä puoltayötä Annikki haluaa sisälle ja Vilho seuraa perässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti