Susivuoret ajelevat Osilosta pienempiä teitä kohti Laerrua.
Vastaan tulee pikkukyliä kuten Nulvi ja sitten päädytään Martisin alueelle. Kaikkialla täällä on hyvin hiljaista ja kylät ovat lähinnä yhden kadun varrella olevia taloja. Maasto on jatkuvasti kumpuilevaa laidunmaata, paikoin on tosin peltojakin. Tie on pelkkää mutkaa, Vilho nauraa, sillä mutkia ja kurveja ei voisi olla enempää vaikka niitä tehtäisiin ehdon tahdon. Ratissa ei uni pääse kyllä yllättämään.
Martisissa huomataan kyltti, joka mainostaa Carrucanan "kivettynyttä metsää". Surkeakuntoisen tienpätkän päässä onkin rinneniitty, jossa todellakin on aivan puunrunkoja muistuttavia kiviä ruohokentällä. Puut ovat kuin palmunpätkiä, paksuja, onttoja ja etupäässä metrisiä pätkiä. Alueen yläosassa on ihmeellinen rakennelma, puinen ritelikkö, jonka sisällä kulkee sepelöity polku mutkitellen. Siellä ei ole mitään kylttejä, ei kattoa eikä ilmeisesti mitään järkeä. Onko tästä Annikin "lumiaidaksi" nimittämästä rakennelmasta pitänyt tulla jonkinlainen infokeskus tai opastuspaikka kouluryhmille, sitäpä tarina ei kerro. Hyödytön ja hämmentävä se kuitenkin on.
Miljoonia vuosia vanhat kivettyneet puut ovat kyllä vaikuttavia – muuta ei voi sanoa.
Matka jatkuu Laerrun kylään, sieltä Bulziin ja sitten Sediniin, joka on melko vuoristoisessa maisemassa ja aika korkealla. Jo saavuttaessa näkyy erikoinen kallio, jossa on selvästi ikkunat ja talon piirteet. Tämä Sedinin erikoisuus pitää käydä katsomassa. Domus de Janas on kylän päätien kupeessa oleva nähtävyys – rinteessä olevassa kalliossa on asuintalo, joka juontaa juurensa esihistoriaan. Kalliossa on pihaa, ikkunaa ja ovea kuin talossa konsanaan – ja myös aika komea näkymä laaksoon kylästä.
Sardiniassa Vilho ei kuitenkaan ylläty enää oikein mistään kiveen liittyvästä.
Lähempänä rannikkoa on jotenkin typerä nähtävyys, kivielefantti eli Roccia dell'Elefante aivan ajoradan kupeessa. Autoja on nytkin hiljaisella kaudella muutama paikalla, jopa matkamuistoja myydään sekä kuuluisia sardinialaisia veitsiä.
Koukeroinen kivi on toki hyvin elefantin näköinen mutta siitä huolimatta vain jonkinlainen luonnonoikku. Annikki tosin selvittää asiaa sen verran, että norsua on käytetty esihistoriallisella ajalla ja autostakin Vilho huomaa sen sisällä olevan huonetiloja. Matkaa on kuitenkin helppo jatkaa eteenpäin.
Susivuoret ajelevat lähelle rantaa ja siellä poikkeuksellisesti tiet ovat suoria. Sitten palataan hiljaisia maalaisteitä kiemurrellen kotikylään ja sen vuorille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti