– Salomé, Vilhon musta soft shell -takki pistää oman päivityksensä –
Buongiorno a tutti,
Pitää tässä ihan oikeasti itsekin pistää muutama rivi tälle palstalle, vaikka ole pitänyt hihani supussa ja hupun kiinni jo vuosikausia. Johan tänne kirjoittelevat saunatontut ja useinkin se riitaa haastava farkkuvaate, josta voisin sanoa paljonkin, mutta palataan siihen ehkä myöhemmin.
Lähdetään ihan perusasioista: Tämä Osilon asunto on prikulleen minun mieleeni. Korkeus merenpinnasta on reilut kuusisataa metriä (616 m.) ja ilmanala alkaa olla raikas. Tästä tulee heti sellainen urheilullinen, ulkoiluhenkinen fiilis. Vilhokin alkaa kylmässä ilmanalassa aktivoitua ja rakas "huppari" kaivetaan taas esille ja päälle.
Itse pidän puutarhasta ja siellä voisin tuntikausia käyskennellä. Vuorillekin tekee mieli niin, että taskut alkavat täristä. Täällähän tuulee sen verran, että tuonnempana on puoli tusinaa tuulivoimalaa ja tuulihan sopii aina olemukseeni. Sama koskee tuota asunnon verrattain erähenkistä pellettikaminaa ja muutenkin tätä sopivan agraaria ja villiä milieu´tä.
Tänään olimme taas autoilemassa, mutta pysyin Vilhon päällä. Tuntuu jotenkin siltä, että Vilho tarvitsee tukeani näinä aikoina kun vuoristotiet ovat loppumattomia ja elämä on yhtä rallia. Itse suosisin jotain tyylikästä citymaasturia, mutta Vilho on aina niin jotenkin rustiikkisen taloudellinen kaikkine pikkuautoineen. No, tuollaiseen rahvasteluun tottuu vähitellen ja onhan siinä jotain liikuttavaa.
Mutta olin kertomassa, että Susivuoret olivat pari kertaa supermarketeissa, jotka ovat heille jonkinlaisia zeniläisen keskittymisen paikkoja. Niissä kaksikon tunnelma tuntuu oleva focusoitunut, hauraan pyhä. Hylly hyllyltä siellä luuhataan hintoja ja tuotteita katsellen kuin taidemuseossa tai suuren kirkon eri kappeleita kiertäen. Autuaita ovat yksinkertaiset, sillä heidän on ostoskärry.
Mutta jätän nyt marketit taakseni ja pohdin hetken kulttuuriasioita.
Mutta jätän nyt marketit taakseni ja pohdin hetken kulttuuriasioita.
Matkan jatkuessa Sassarista lähestyimme viimein Porto Torresia, suurta satamakaupunkia. Pienten pohdintojen jälkeen tulimme Monte d'Accoddin arkeologiselle kohteelle. Tämä esihistoriallinen kivipyramidi on peltojen keskellä kaikessa ylhäisyydessään ja kertakaikkiaan minulle sopiva kohde.
Kuin hiljentyen tunnelmaan autot pitää jättää miltei kauemmaksi ja paikkaan on puolen kilometrin kulku puukujaa pitkin. Kivipyramidi on keskellä aukeaa ja 'ei-mitään' jylhänä, vaikkakin peltomaisen alueen kasvillisuus sen voisi muutamassa vuodessa peittää vain kummuksi. Rakennelma saattaa olla yli viisituhatta vuotta vanha. Täällä niityllä se on ollut meidän aikoihimme asti piilossa ja on nyt kivisenä ziggurattina tutustuttavissa.
Sivummalla on valtava levymäinen uhrikivi, toisella puolella muutaman metrin korkea menhir kivisenä pystypaasina. Itse rakennus on porraspyramidi, jonka päälle nousee kulkusuunnasta parikymmenmetrinen kiviliuska portaineen. Paikka on vaikuttava yksinkertaisuudessaan ja muinainenhan se on. Kivikompleksi on varhaisten pyramidien kanssa aikalainen, ennen nuraghe-kulttuuria tänne noussut tuhansia vuosia sitten.
Se pitää Susivuorista sanoa, ettei heidän kiinnostuksensa ympäristöön koskaan lakkaa. Supermarketeista männynkäpyihin he tutkivat tarkkaan kaiken. Nytkin puukujalla kohteelta poistuessaan he kävivät puut ja pensaat läpi. Vilho tuntuu keräävän vieraslajien siemeniä kesämökilleen, sen verran paljon terhoja taskuuni kerättiin. Tuo juuri on niin sööttiä Vilhossa, se on niin harteikas mutta silti herkkä, istuttelee terhoista puita mökin pihaan.
Sitten olikin aika palata. Vielä poikettiin kotikylän Osilon pienillä kujilla ja pienessä marketissa. Muuten ilta meni asunnolla, pellettikamiinan lämmössä ja otteluita Susivuoret seurasivat ja ruokkivat kissoja.
Kissat ovat mielestäni ihan hieno juttu, olisin voinut kyllä lähteä Vilhon kanssa tähtiä katsomaan. Se olisi romanttista, mutta myös jotenkin sivistynyttä, tyylikästä. Sitä paitsi täällä näkyy hyvin tähtitaivas, olen pystynyt havaitsemaan ainakin Kassiopeijan, alhaalla lepäävän Otavan ja Orionin. Ei tällä kertaa muuta, pimeä yö peittelee kaiken.
Rakkain terveisin,
Salomé
Sivummalla on valtava levymäinen uhrikivi, toisella puolella muutaman metrin korkea menhir kivisenä pystypaasina. Itse rakennus on porraspyramidi, jonka päälle nousee kulkusuunnasta parikymmenmetrinen kiviliuska portaineen. Paikka on vaikuttava yksinkertaisuudessaan ja muinainenhan se on. Kivikompleksi on varhaisten pyramidien kanssa aikalainen, ennen nuraghe-kulttuuria tänne noussut tuhansia vuosia sitten.
Se pitää Susivuorista sanoa, ettei heidän kiinnostuksensa ympäristöön koskaan lakkaa. Supermarketeista männynkäpyihin he tutkivat tarkkaan kaiken. Nytkin puukujalla kohteelta poistuessaan he kävivät puut ja pensaat läpi. Vilho tuntuu keräävän vieraslajien siemeniä kesämökilleen, sen verran paljon terhoja taskuuni kerättiin. Tuo juuri on niin sööttiä Vilhossa, se on niin harteikas mutta silti herkkä, istuttelee terhoista puita mökin pihaan.
**
Sitten olikin aika palata. Vielä poikettiin kotikylän Osilon pienillä kujilla ja pienessä marketissa. Muuten ilta meni asunnolla, pellettikamiinan lämmössä ja otteluita Susivuoret seurasivat ja ruokkivat kissoja.
Kissat ovat mielestäni ihan hieno juttu, olisin voinut kyllä lähteä Vilhon kanssa tähtiä katsomaan. Se olisi romanttista, mutta myös jotenkin sivistynyttä, tyylikästä. Sitä paitsi täällä näkyy hyvin tähtitaivas, olen pystynyt havaitsemaan ainakin Kassiopeijan, alhaalla lepäävän Otavan ja Orionin. Ei tällä kertaa muuta, pimeä yö peittelee kaiken.
Rakkain terveisin,
Salomé
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti