Orangerien sisällä ei ole mitään pahaa kansainvaellusta. Se sopii Vilholle ja Annikille mainiosti.
Sijainniltaan tämä näyttelytila on melkoisen keskeinen Pariisissa mutta rakennus on rauhallisessa puutarhapuistossa, nimeltään Jardin des Tuileries. Tänne on tultu Napoleonia morjestaen Place Vendôme halki. Korsikalainen sotapäällikkö seisoo pylvään päässä, keskellä komeaa aukiota. Näillä kulmilla alkavat sekä liikehuoneistot, että ihmiset näyttää aika kalliilta. Helposti täällä edetään ja pian päästään puutarhan puolelle. Vilho nauttii pienestä puistokävelystä sateessa. Museolla jonotkaan eivät mittavia; liputhan Susivuorilla jo on, sillä Annikki osti aikanaan yhteistiketin tänne ja Orsayhin. Jono lippunsa ostaneille onkin erillinen ja sisään päästään nopsaan.
Vilho kuivattelee huppariaan ensin yläkerrassa. Claude Monet sai taatusti kerrankin maalata kyllikseen lumpeita, kun sai komennuksen sisustaa Orangerie'n yläkerran. Täällä on kaksi ovaalia huonetta, joissa on molemmissa neljä kuvapintaa. Lyhyesti voisi todeta, että nämä kuvapinnat ovat suurempia kuin mitkään taulut normaalisti ovat, sivuseinillä kanvaasille tulee mittaa varmaan kymmenen metriä, korkeutta kaikilla lienee kaksi metriä. Vilhon on pakko mennä katsomaan asiaa ihan kuono kiinni maalaukseen, sillä tuoreessa muistissa on Claude-sedän väripinnat edellisessä näyttelyssä. Niinhän se on, täällä ei ole pistetty maalia enää niin paksusti kuin pienemmissä töissä. Olisiko ihan käytännön rajat tulleet vastaan, kun maalattavaa pintaa alkaa olla saman verran kuin lentopallokentässä?
Huolimatta Vilhon epäasiallisista ja sangen kvantitatiivisista taidearvioista, Monet on kuitenkin onnistunut jälleen luomaan vaikutelmansa. Onkohan ukko kehittynyt loppuun asti? Nämähän nimittäin tehtiin taiteilijan viimeisinä vuosina ja huoneissa on edessä ehkä vieläkin hennompi, harsomaisen kevyt näkymä kuin aiemmissa impressioissa. Jos näitä maalauksia ei katsomalla katso, niin ne eivät huuda, hälytä tai saa päätä kääntymään. Lumpeet ja lammen seisova vesi kasveineen vain ovat jossain katseen horisontissa maisemana. Jotenkin näin se Vilhon mielestä menee, kun näissä maalauksissa ei ole oikein mitään kiinnekohtaa, ei alkua eikä loppua. Siinä ne vain ovat kuin verhot seinällä.
Alakerrassa on sitten perinteisempää näyttelyä taidekokoelmasta. Renoir, Cezanne, Derain, Picasso, Matisse – jos haluaa pudotella nimiä. Vähän pienempääkin värinkuluttajaa on esillä, mutta Vilho ei nyt välitä ryhtyä näyttelyoppaaksi. Täällä tauluja on sopiva määrä, niiden laatu on myös tasaisen korkea, joten voi rauhassa katsoa miltei kaiken. Se pitää kyllä todeta, etteivät Annikki ja Vilho koskaan kaikkia taideteoksia katso. Esimerkiksi Renoir ei tässä talossa pärjää muulle tarjonnalle. Parissa huoneessa on lisäksi paria melkoisen nimetöntä taiteilijaa ja heidän nimettömyytensä ei Vilhoa hämmästytä; huoneet voi hoitaa aika kovalla kelauksella.
Kun koko appelsiinitalo on kierretty taas kahdesti, on aika mennä nauttimaan aidosta sateesta pihalle. Heti pihalla tullaan Place de la Concordelle, jossa on pitkäaikaislainassa Luxorista yksi komea 23-metrinen obeliski. Michelin-ukon mainio matkaopas kertoo, että neljä vuotta meni siihen, että kivi saatiin tuotua Pariisiin. Concordella käytettiin giljotiinia aikoinaan ahkerasti ja täällä mestattiin niin Ludvig XVI kuin Marie-Antoinettekin, ilmeisesti kaikkiaan 1344 henkilöä, vuosina 1793-5. Aukiolla oli ensin kuninkaan nimi (Ludvig XV), sitten vallankumouksen (Révolution) ja lopuksi nykyinen otsikko (Concorde).
Susivuoret ihmettelevät kahta Ferraria liikennevaloissa, joten ajatukset siirtyvät nopeasti vanhoista leikkuupuimureista uudempiin. Matka jatkuu sitten Madeleine-kirkolle ja Opéralle. Nämä ovat melkoisen hienoja alueita ja se näkyy kyllä kaikessa. Ilmassa on kuitenkin tasa-arvoisesti sadetta, joten rikasta elämää ei viitsi jäädä ikkunoihin tuijottamaan. Muutaman poikkikadun jälkeen edessä on taas paluu metrolla kotinurkille.
Loppupäivä on aika lailla lepäilyä. Illalla Vilho roiskuttaa kylpyammeessa ja Annikki kuorii parsaa keittiössä. Päivällisenä on ankanrintaa ohuina siivuina ja parsaa kauden ensimmäisen kerran. Shamppanjaa nautitaan jälkiruuaksi ja ilta tuntuu Vilhostakin aika mukavalta, kaikesta sateesta huolimattakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti