Susivuoret lähtevät reippaalle kävelylle huolimatta siitä, että sää on hyvin epävakaa ja myrskyisä. Britanniassa samat tuulet ovat aiheuttaneet kunnon tuhoa, mutta täällä syvällä sisämaassa ainoastaan ikkunat hieman helisevät. Paikoin kuitenkin aurinkokin paistaa, sää vaihtuu nopeasti kuin rannikolla konsanaan.
Muutama terävä käännös ja pientä askellusta, sitten ollaankin 20. kaupunginosassa ja sekin alkaa pian loppua kehätien lähestyessä. Kaksikymppisessä saavutaan tukevasti musulmaanien (se sana on muuten ranskaa, eikä epäasiallinen) alueelle. Herkullinen kebabin tuoksu on vahvasti ilmassa ja liikkeiden kylteissä näkyy arabiaa. Täällä ollaan yhtäkkiä vähemmistönä pohjoisafrikkalaisten ja turkkilaisten keskuudessa.
Kaduilla on aika mukavasti kuhinaa ja elämää, teetä juodaan turkkilaiseen tapaan lasista ja ukot päivystävät terassilla. Koko ajan miehet tervehtivät toisiaan, kätellään ja vaihdetaan kuulumisia, näytetään ehkä vain käsimerkillä, että soitellaan perään. Kauppa käy: lihakaupat, sekatavaraputiikit ja hedelmäliikkeet ovat täynnä toimintaa. Parturiliikkeissä jakkara on aina varattu: nämä kaverit eivät koskaan kulje tukka takussa tai repsottaen. Samaa ei kyllä voi sanoa huppari-Vilhosta.
"Kaikkialla Euroopassa pohjoisafrikkalaiset, aasialaiset ja aivan erityisesti mustat ovat aina kaksinkertaisessa syynissä. Vaaleampi väestö katsoo heitä ensin aina rotunsa edustajana, vasta sen jälkeen ihmisenä. Koskaan nämä henkilöt eivät voi erehtyä jälkimmäisessä kohdassa, vaan heidän on näytettävä siistimmältä ja asiallisemmalta kuin valkoinen väestö – vasta sitten valtakansa voi kenties hetkeksi unohtaa heidän rotunsa ja kohdata heidät ihmisenä." Jean-Marc Fanfaron: Euroopassa kotimatkalla (1983).
Risteyksessä, joka vie Périphérique-kehätielle, tunnettu hampurilaisravintola on vallannut kulmahuoneiston juuri liikennevalojen tuntumassa. Äkkiseltään Vilho ei näe liikkeessä yhtään valkonahkaa, vaikka kuppila on käytännössä aika täynnä. Nämä nurkat ovat aika erilaista Pariisia kuin kaupunki kymmenen metropysäkin päässä, suurilla bulevardeilla. Näillä alueilla ei ole sen kummemmin mitään pelättävää, eikä pidä kuvitella että täällä kukaan kiskoisi hihasta tai kohtelisi huonosti.
Périphérique ylitetään kävellen laajaa siltaa pitkin. Tiessä on ainakin kahdeksan kaistaa ja nopeudet näyttävät olevan satasen molemmin puolin. Onhan Vilho tuota tietä ajanut, puristaen hulluna jonkun Opelin tai Fordin rattia, parta väpättäen. Nopeus tekee aina sen, että näistä väylistä lähtee aina kovaa melua.
Edessä on pyörimistä Decathlon-urheilukaupassa ja sitten laajassa Carrefour-ostoskeskuksessa. Decathlon on paikka, josta saa halpoja ja usein huonoja varusteita, mutta kaikkea on kuitenkin paljon. Vilho tutkii puolikuntoisena kiipeilyreppuja perinpohjaisesti, mutta liikkeen omasta tuotemerkista ei ole lopultakaan saksalaisen Deuterin haastajaksi oikein millään tasolla. Vähän samanlaista testailua Vilho tekee vaellussauvaosastolla. Kalastusosastoilla ympäri maailman on aina kiva nähdä Rapalan tarvikkeita ja vieheitä – niitä on aina saatavilla.
Carrefourin ruokaosaston tarkastamisen jälkeen palataan kotiin. Illalla Vilho aika kanttu vei, mutta alkaa tuntea olonsa vähitellen terveemmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti