11b) Fanfaron sohaisee sosialismiin ja arvioi analyyttisen filosofian

Fanfaronin tutkimukset keskittyivät romaanin jälkeen erikoiseen aiheeseen: valtiososialismiin. Tarkemmin sanoen hän perehtyi Kiinan ja Neuvostoliiton kommunistiseen hallintoon. Fanfaron tapasi Englannissa ja Ranskassa ihmisiä, jotka olivat joko paenneet näistä sosialistisista maista tai sitten tehneet niihin virallisia vierailuita. Fanfaronin näkemykset vahvistuivat ja saivat joka tapaamisesta yhä enemmän tukea.

Fátima-romaanin menestys jatkui edelleen siinä vaiheessa, kun hän 1962 julkaisi seuraavan teoksensa "Sosialismin suuret ihmiskokeet".

Fanfaron ei säästellyt sosialismin suuria nimiä: "Mao ja Stalin ovat heimopäälliköitä, jotka sopisivat johtamaan savimajoista koostuvaa villien kylää. Jos annat näiden miesten käsiin satojen miljoonien kansan, ovat tappiotkin miljoonissa."  Valtiososialismia Fanfaron luonnehtii "Niin suuren luokan vedätykseksi, että se jatkuu vielä vuosikymmeniä sekin jälkeen, kun kukaan ei enää haluaisi jatkaa."

Fanfaron muistuttaa kirjasessaan vielä siitä, että vapauden, veljeyden ja tasa-arvon tärkeä sanoma on sosialismia vanhempi, eikä hyvän yhteiskunnan järjestämiseksi tarvitse tehdä koko valtiosta vankileiriä.

Arvaatteko mitä? Ranskassa alkoi silmitön huuto ja pauhu tätä taantumuksellista ja poroporvarillista katsantokantaa vastaan! Opiskelijaliikehdinnästä alkoi olla ensimmäisiä merkkejä ja monet intellektuellit olivat jo hartaasti puhuneet maolaisuudesta ja sosialismista vastavoimana oikeiston konservatiivisille näkemyksille. Suurin piirtein koko älymystö oli pienen vasemmistolaisen huuman pauloissa, poistamassa ongelmia punakynällä yhteiskunnasta. Fanfaronin kirjanen kohtasi sellaisen kritiikkimyrskyn, että sen desibelejä ei hänen urallaan koskaan ylitetty.

Fanfaron puolestaan oli jo niin tottunut kriittisiin myrskyihin, että hän lähti haravoimaan kesämökkinsä pihaa Normandiaan.

***

Englannissa käydessään 1959 Fanfaron oli tavannut Bertrand Russellin ja puhunut tämän kanssa myös sosialismista, olihan Russell 1920-luvulla tavannut peräti Leninin käydessään Neuvosto-Venäjällä. 

Russellin kanssa oli muutakin mielenkiintoista tarinoitavaa, ihan filosofiasta. Fanfaron pahoitteli Russellille sitä, miten Ludwig Wittgenstein oli jäänyt kiinni Cambridgessa Jeesuksen rooliin, pyörinyt opetuslastensa kanssa pieniä lauseita pudotellen, eikä koskaan saanut enää julkaistua mitään,  ettei vain tulisi sanoneeksi jotain. Pitkään Russell oli ollut aivan hiljaa, sitten nauranut katketakseen muutaman minuutin ajan. Tapauksen perään hän oli  tarjonnut sherryä Fanfaronille, eikä asiasta oltu puhuttu sen enempää.

Aikanaan Fanfaron kirjoitti, että piti Russellista hyvin paljon ja että tämä osasi kirjoittaa mistä tahansa todella hyvin, myös arkisista aiheista. Britanniassa vallitsevaa analyyttista filosofiaa Fanfaron piti jonkinlaisena skolastiikan jatkeena. "Tuollainen filosofia on omaksunut tieteellisen hengen ja matemaattis-loogisen ilmiasun, mutta siinä ei ole enää mitään henkeä, joka skolastiikassa sentään oli vahvana." Fanfaronin arvion mukaan "Valtiot rahoittavat aikansa tuollaista tutkimustoimintaa, mutta lopulta kaikki unohtavat sen, mihin nämä loogiset tutkimukset olivat menossa tai mistä tulossa, eikä eräänä päivänä jollain ministerillä ole mitään ongelmaa vääntää rahahanoja kiinni ja lopettaa koko tieteenhaaraa."

***

Kotimaassa Jean-Marc Fanfaronin Fátima-romaani oli noussut uudestaan keskusteluun, sillä kaikesta metelöinnistä huolimatta pidettiin ihan mahdollisena sitä, että Fanfaron voisi saada ansaitusti Nobelin kirjallisuuspalkinnon – muutamia paikallisia palkintojahan kirja oli suvereenisti voittanut.  Oli Fanfaronillakin siihen sanansa sanottavana: "Ne norjalaiset eivät koskaan opi lukemaan sen vertaa, että antaisivat palkintoa minulle tai Tove Janssonille."

Sanomattakin on selvää, että sekä norjalaiset että ruotsalaiset suuttuivat silmittömästi lausunnosta. Onneksi Suomessa ei luettu ranskalaisia kulttuurilehtiä, olisi vielä sielläkin jäänyt jotain ymmärtämättä.

Niin ja se Nobel jäi saamatta. Vuonna 1963 se meni Giorgos Seferikselle, joka on tietysti meidän kaikkien tuntema ja rakastama helleenistä maailmaa kuvaava lyyrikko.