9. Marathos ja muutenkin vuorilla

Päivä on viileä ja meno aamusella aika tahmeaa muutenkin Susivuorien komentokeskuksessa. Loma on nitkahtanut puolivälinsä yli ja edessä on viimeinen päivä tässä asunnossa. Huomenna on vuorossa matka takaisin Haniaan ja sitten loppuviikon viettäminen siellä toisessa talossa.

Nykyinen asunto on ollut ihan mainio. Pihalla on miltei puolitusinaa kissaa Annikkia viihdyttämässä ja silmän ilona viinitarhaa, sitruunapuuta ja muutenkin hoidettua pihaa. Isännät täällä päin tuntuvat olevan muuten puutarhanhoidon päämiehiä, täälläkin tilukset kastelee pappa ja muutenkin kaitsee alueen kanasuojaa myöten.

Katolla talossa on mittava arsenaali aurinkopaneeleita – huusholli on mitä ilmeisemmin energian suhteen omavarainen, ja sen kyllä huomaa lämmityksen tehokkuudesta. Jos olisi kesällä liikkeellä, voisi käyttää näyttävää, kiinteää pihagrilliä. Sen vieressä on vielä massiivinen ulkoleivinuuni, mutta se on jo liikaa Vilhollekin. Uuni takaa löytyvät pizzerioista tutut pitkävartiset työkalut, ja pizzauunia laitos lähinnä muistuttaakin.

Talo on kukkulalla, siksi täältä näkyy merellekin. Pohjoisesta puhalteleva tuuli osuu tänne aina, se viilentää paikkaa taatusti mukavasti suviaikaan. Kukkula takaa myös sen, että aurinko osuu johonkin päin taloa aina, siksi terassitkin kiertävät koko asumuksen.

***

Liikkeelle päästyään Susivuoret bongaavat Knossos-kadulta pian pari piirakkaa evääksi ja sitten jatketaan pikatielle ja kohti länttä.  Gazin liittymästä päästään E90-tielle, joka menee vuoriston kautta Rethimnoa kohden. Eipä aikaakaan, kun tätä tietä pitkin päästään eroon Iraklionin alusmaista ja kivikkoiseen vuoristomaisemaan. Täältä myös Iraklion näkyy komeasti merta vasten.

Vuoriseudun nimeäminen on hankalaa, koska kartat eivät vuorien nimiä huutele, eivätkä oikein alueidenkaan.

Kaksikkomme ajaa ensin Marathokseen, sieltä Damástaan ja Drosiáan.  Makrygiánnisin jälkeen he kääntyvät Agrídian tielle ja kapuavat siellä vielä hyvin vanhan luostarin pihaan.

Paluu sujuu Kryonérin, Aimonasin ja Chónosin kautta takaisin Astrinon kohdalla samalle tielle ja alas kohti Iraklionia.

Damástan kylää ennen Susivuoret poikkeavat hiekkatielle ja tuon rosoisen tien mutkasta lähtee reitti kohti Astirákia. Tällä sinänsä arkisella maalaistiellä kaksikko pääsee vähän kävelemään ja seuraamaan kilipukkien elämää vuorten kupeilla. Tieltä on upea näkymä etelän suunnan lumihuipuille ja toki lähimmillekin massiiveille. Maasto on oikeastaan puutonta, sillä oliivi kasvaa lähinnä alempana. Täällä on vähän aluskasvillisuutta, etupäässä piikkisiä pensaita ja muuta hyvin takkuista kasvua kivikkoisessa pohjassa. Tie on hiekankeltainen.

Pikkukävelyn kruunaa evästauko kivillä, silloin nautitaan paikalliset piirakat ja elämä hymyilee pienestä vuorituulesta huolimatta. Autolla on vastassa suuri lauma lampaita, jotka arastelevat ja menevät suomalaisia pakoon, ketterästi, melkein yhtä taitavasti kuin vuohet.

***

Vilho on jo väsynyt paikannimen pudottelemisesta, mutta joskus pitää pistää muistiin missä on liikkunut, etenkin kun Viltsun elämä on ratinvääntämistä, kuoppien väistelemistä, kurveissa selviämistä, paikallisten kanssa pujottelua ja muutenkin hengissä selviämistä.

Noissa vuoristokylissä Drosiáan suunnalla maasto muuttuu kivikkoisesta vehreäksi ja puutkin kasvavat metsämäisenä. Solassa menestyvät myös palmut ja appelsiinipuut. Kaikkiaan alueella tuntuu Vilhon mielestä vallitsevan mikroilmasto, joka on hyvin suotuisa. Voipi olla, että vuoret tarjoavat täällä kosteutta kasveilla ja toisaalta tuulilta suojaa ja miltei jatkuvaa aurinkoa. Mutta pieniä kylät ovat, pahaisen pieniä ja sopivat yhden tien varteen.

Retki Halepan luostarin pihaan tarjoaa Vilholle vielä mukavan autoilutauon. Täältä on käsittämättömän hieno näkymä lumihuipuille ja ollaan muutenkin jotenkin lähellä taivasta, sillä aurinko lämmittää suloisesti ja linnut vain laululavat. Täällä on paremmin puita ja pensaita, maa on kuin täynnä yrttejä ja se on samanaikaisesti sekä karua että vehreää. Luostarissa ei tunnu olevan mitään eloa.

Susivuoret seikkailevat takaisin osittain tuttua reittiä ja pääsevät jälleen turvallisesti kotiin. Annikki nappaa gyrokset tutusta grilliravintolasta ja sitä ennen ehditään kauppaan. Asunnolle päästyä on siten ruoka valmiina ja kaksikko menee syömään terassille. Ilta-aurinko lämmittää vielä riittävästi ja ruoka on mainiota, pitaleipään pakattua grillilihaa lisukkeineen.

Illalla pakataan ja valmistaudutaan uusiin seikkailuihin uudessa osassa saarta.