1. Pitkä päivä eli Vilho saapuu Kreetalle

Kello on 0330 ja Annikin herätyskello pistää rähinän päälle. Vekkari keskeyttää Vilhonkin sangen lyhyet yöunet. Mutta mikään ei auta, Vilhon on noustavat tolpilleen ja pistettävä vipinää punttiin heti kun housut on jalkaan saatu.

Huhtikuu on aivan alussa ja eteläiseenkin Suomeen on tullut lunta, sitten vesisadetta ja nyt kadut ovat kosteina ja taivaa sumuisen harmaa. Eikä pelkästään taivas, vaan oikeastaan koko pääkaupunki on peittynyt illalla vankkaan sumuun lumien kadotessa. Muuttolintuja on tullut viimepäivinä Suomeen paljon ja Vilhokin pääsi seuraamaan kotkaa kotikatunsa yllä kaartelemassa. Hanhia ja joutsenia lentää toistuvasti yli Helsingin.  Kevät tekee tuloaan, vaikka kompuroikin välillä räntäisiin päiviin ja viileisiin tuuliin.

Susivuoret ovat ulkona aamuneljältä ja viikonlopun juhlijat kulkevat yhä kadulla. Nuorisoa parveilee lähikaupan edessä, myymälä kun on aina auki. Kontrasti tuntuu kovalta Vilhosta - väki on palailemassa baareista pitkän yönsä päätteeksi ja Susivuorilla puolestaan on päivä terhakkaasti alkamassa. Väkisinkin mietteissä käy se, tuleeko lentokentälle vievästä bussimatkasta jonkilainen yöbussielämys sunnuntain virkistykseksi. Onneksi kyyti on kuitenkin verrattain siisti ja ajoneuvossa on jopa tilaa,  vähitellen miltei väljää.

Kuuden maissa taivaalle ampaisee norjalaisyhtiön Boeing 737-800, joka tänään on Susivuorten kyyti etelään. Vantaan harmaus tekee taivaan tukkoiseksi, maastoa ei tarvitse ihailla kuin muutaman sekunnin koneen noustessa, sitten ollaan untuvaisen pilvipeitteen harmaassa huomassa, pian sen yllä. Väsynyt Vilho kyllä on, mutta unta ei heti tule joten hän syö vähän sämpylää ja naputtelee sitten tietokonettaan. Aurinko nousee punaisena vasemmalta takaviistosta. Ihan yrittämättä Vilholle nousee mieleen Homeroksen tapa kuvata auringonnousua sanaparilla “rusosorminen Eos.” Niin nytkin aamu raottaa rusottavin sormin pimeyttä horisontista alkaen.

Päivänkoitto on Vilhon mielestä nyt erityinen hetki. Miten helppoa onkaan olla tietäväinen ja uskoa päivän aina koittavan vääjäämättä? Silti “rusosormisen Eoksen” on aivan selvästi tehtävä töitä, että pimeys saadaan poistumaan ja päivä koittamaan. Sitten aikansa kestänyt punainen ja sininen tuokio on ohi ja taivas tulvii valoa pilvien yläpuolella. On saatu taas päivän verran lisää aikaa ja elämää, tuumailee Vilho ja vain vaivoin välttää ylenmääräisen sentimentaalisuuden.

Näin on saatu kevään pisin sunnuntai käyntiin ja teräslintu halkoo taivasta Liettuan yllä, Kreetan saari lopullisena tavoitteenaan.

 

 ***

Kymmeneltä Vilho ja Annikki ovat Kreikassa. Koneesta näkyi pitkään saaria ja lopulta myös selvästi korkeampana erottuva Kreeta ja sen näyttävät lumihuiput. Koneen kaartaessa saarelle taivaalla oli oikeastaan liikaa valoa ainakin kuvaamiseen, mutta silti Kreetasta sai jonkinlaisen käsityksen.

Sää maassa on erinomainen: kesäisen lämmin ja aurinkoinen, ehkä hieman sunnuntaiaamuisen utuinen. Susivuoret saavat erittäin nopeasti laukut ja Vilho on mennyt jo ennakolta autovuokraamoon hoitamaan autoasiat. Pian ollaan jo taas kirkkaassa ulkoilmassa parkkialueella ja tutkimassa jälleen kerran hopeanväristä vuokra-autoa.

Susivuoret ohittavat Hanian ja jatkavat Rethymnosin suuntaan, sitten kohti Iraklionia. Matkaa taitetaan sellaiset 150 kilometriä ja miltei koko ajan saaren päätiellä ja kovaa kyytiä.

Kreetan saari on hieno. Meri on koko ajan lähellä ja vuoria riittää. Suurimmat vuoret ovat tosiaan lumihuippuisia, vaikka oikeastaan pitäisi sanoa, että niiden yläosa on lumen peitossa, sillä lumisektoria on ihan kunnolla. Kontrasti matalan maan vehreyteen ja macchia-pensaikkoon on komea.

Susivuoret seikkailevat hetken Iraklionin kupeessa, kunnes löytävät avoimen pikkukaupan. Minimarketista ostetaan hengen pitimiksi vettä, viiniä, pastaa ja papuja, sillä on sunnuntai ja suuret kaupat ovat kiinni. Sitten suuntana on Knossos, sillä siellä tavataan asunnon isäntäväki.

Isäntäväki on itse asiassa nuoripari, liikkeellä moottoripyörällä. Pian Vilho kaahaa kiemurtelevaa tietä Knossoksesta vuorien suuntaan prätkän perässä. Matkaa ei montaa kilometriä ole ja viimeisen tienpätkän päässä on kukkulan kupeessa oleva villa viinitarhan  ja hedelmäpuiden keskellä. Isäntä on sydämellinen nuorimies, hänen tulkkinaan toimii tyttöystävä, joka on hyvin kaunis nuori nainen. Vilho on jo valmiiksi aika tukevasti pyörällä päästään, eikä vetävän tytön tulkkaus paranna asiaa millään tavalla. Pian perusasiat on kuitenkin kerrottu ja nuoret lähtevät pyörällään.

Susivuoret ovat tutussa tilanteessa: yhtäkkiä ja lopulta ollaan omassa rauhassa aivan uudessa paikassa, lukemattomien uusien kokemusten ja tuhansien kilometrien matkan jälkeen. Käsillä on ensimmäinen hetki sitten herätyksen, kun asioita ei ole saneltu minuuttiaikataulussa.

Asunnolla elämä on asettumista ja sitten päivää vietetään terassilla, auringosta ja linnunlaulusta nauttien. Kiikarit ovat kovassa käytössä. Alueella lentää pari hiirihaukkaa, varpusia, peippoja, lokkeja, kyyhkysiä ja rastaita. Kanat elämöivät läheisessä suojassaan, jossain määkii vuohi ja ilmeisesti aasikin sanoo kauempana sanottavansa toisinaan. Vilho katselee merelle kukkuloiden yli ja sivummalla voi täältäkin nähdä vilauksen lumihuipuista. Pihassa on tosiaan viiniköynnöksiä, oliivipuita ja autokatokselle kaveriksi siitruunapuu hedelmineen.

Iltaan mahtuu vielä pastalounas, iltaunet, pesua ja peliseurantaa. Sitten on aika painua ensimmäisen kerran Kreetalla pehkuihin. Unta ei tarvitse totisesti odotella, vaan mytologiasta kertova kirja herpoaa herkästi Vilhon sormista.