Susivuoret kieputtavat autoaan kohti päätietä, suuntanaan ensin länsi, sitten vuorialue etelässä. Hanian lentokentältä tuleva tie liittyy saaren pääväylään erittäin huvittavien 90-asteen käännösten kautta, kierrellen ja kaarrellen.kuin kylänraitilta toiselle. Sitten ollaan taas suoralla moottoritiellä.
Tänään ajetaan kohti saaren erästä tärkeintä paikkaa, Samarián rotkoa. Rotko aukeaa vasta toukoukuussa ja silloin turistit pääsevät kulkemaan rotkon läpi kuuluisassa vaelluksessa. Susivuorten tarkoitus on vain ulkoilla samoilla nurkilla ja käydä tutustumassa maisemiin.
Liittymä menee sivu suun, joten Susivuoret tulevat seuraavasta ja käyvät siten Galatásin pikkukylässä, sitten tie vie Oasis-nimiseen kylään ja siellä alkaa olla appelsiinipuita oliivipuiden asemesta. Pian sivulle jää myös pieni tekojärvi, josta ainakin kylttien perusteella on otettu kaikki ilo irti. Järvi jää näkemättä, mutta kartan perusteella siitä tulee mieleen lähinnä tulvinut pelto.
Oasiksesta ajetaan Fournésiin ja sieltä Botanical Garden -puiston ohi Lákkoihin ja aina ylös kohden Omalósia.
Fournésissä Vilhon vanha sydän sykähtää, sillä kaikkialla on yhtäkkiä appelsiinipuita ja niissä on oranssia hedelmää, paikoin runsaastikin. Myöhemmin puiden oksat kurottavat tielle ja muutamia hedelmiä on putoillut ajoradallekin. Varsinaisen sykäyksen tälle hedelmäiselle lehdolle antaa kuitenkin se, että taustalla näkyvät lumihuippuiset vuoret.
Vilhon pönttöpää on joutunut myöntämään, ettei tiennyt, että Kreetalla on alppimainen vuoristo, joka kohoaa lumihuippuisena taivaalle. Mutta siinähän tuo vuoristo näkyy terassilta aamuisin ja iltaisin. Toinen yllätys on ollut paikallinen appelsiininviljely – niin hallitsevaa on oliivi täällä, että viinikin jää täysin jalkoihin, mutta siti appelsiinia kasvatetaan ihan tosissaan.
Fournésissa on jälleen myös muita puita ja mukavaa vehreyttä. Vaikuttaa aivan siltä, että sisämaassa, vuorten juurella ilmasto ja kosteus ovat suosiollisia ja siellä voi kasvattaa melkein mitä vaan. Rannat sen sijaan tuppaavat olemaan karuja ja kuivia, sama koskee helposti monia korkeampia paikkoja.
Omalósiin tullaan siis Lákkoin kautta ja matkalla on hienoja vuoristomaisemia, pari pientä kylää, vuohia ja lampaita. Tie on pääasiassa hyvää, paikoin on jopa näköalalevikkeitä kuvaamiseen. Tuollaiset levikkeet ovat saarella kokonaisuudessaan harvinaisia.
Omalós on tasamaalla, ylängöllä joka on ihan nättiä viljelymaata ja lampaiden/vuohienhoitoaluetta. Kylää ei ole kuin muutaman talon verran, mutta tavernaa ja majoitustakin löytyy useammasta paikasta. Tie vie täällä kuin itsestään kohti rvaellusreitin yhtä alkupistetta ja tien päätä. Homma päättyy parkkialueeseen ja näköalapaikkaan Samariá-rotkoon. Toukokuussa tästä pääsee kävelemään alas rotkon pohjalle ja kävelyreitille. Mestasta pääsee myös ylös, ensin kahvilaan ja sieltä polkua pitkin ylös rinteelle. Vastapäätä on lumihuippua ja kaikkiaan aika jylhää näkymää. Vilho laittaa pipon päähän, koska sellainen repusta löytyy, sillä täällä tuulee aika viileästi ja tauotta. Pipo ei ole liikaa, vaikka mittarilämpötila onkin vielä sellaiset 15-17 astetta.
Oikeastaan Omalósin suunnan kurkistus reittiin on oma sivurotkonsa, joka on enemmän itäsuuntainen, mutta täältä pääsisi erinomaisesti varsinaiseen eteläsuuntaiseen rotkoon, jos kausi olisi alkanut.
Susivuoret kuvaavat kaikilla mahdollisilla välineillä, kuten nykyaikana on idiootimaisena tapana. Sitten lähdetään sivummalle.
Parin kilsan päästä samalta tieltä pääsee louhoksen ja hylätyn unelmavillan kohdalta reitille vuoristoon kohti lunta ja Kallergisin refugio-majaa. Majakaan ei ole ennen toukokuuta auki, mutta polulle pääsee nyt, sillä lumet ovat jo sulaneet.
Susivuoret nauttivat kävelystä, Annikki ehkä hieman Vilhoa vähemmän, sillä raskastakin nousu on. Jostain 1100 metristä Susivuoret nousevat 1470 metriin. Lunta on polulla 1300 metrissä, notkoissa sitä on alempanakin. Huipulle ei ole asiaa, sillä kello on jo sen verran paljon, että kotiin pitää kääntyä ajoissa. Vilhoa se ei tällä kertaa suuresti harmita, sillä näkymät ovat olleet koko ajan hienot, eikä tässä olla mitään ennätystä muutenkaan tekemässä.
Kivivyöryn tekeminen ei täällä selvästikään ole temppu eikä mikään, mutta polkutieltä poistuminenkin on vaikeaa, profiili on jyrkkää ja rinne saattaa sortua, irtokiviä on tonnettain ja tonnettain. Tuoreitakin sortumia on kulkuväylälle tullut, maanpaloja pensaineen ja yksittäisiä lohkareita, pienempiä kiviä.
Edessä on paluu alas ohi lampaiden ja appelsiinien. Omalósissa onkin iltalypsyn aika ja paimenet kokoavat laumaa aitaukseen. Vuohien käsketään odottaa tiellä, ne tottelelevat kuin juniorijalkapalloilijat valmentajaa. Tosin yksi vuohi yrittää hypätä avolavan kyytiin ihan harjoitusmielessä: Paimenet eivät tunnu tätä yritteliäisyyttä arvostavan.
Annikki hakee lentokenttätien grillistä pari pitaleipää hengenpitimiksi. Vuoriseikkailu onkin tehnyt Susivuoret nälkäisiksi ja kotona nautitaan hyvällä halulla gyrokset, joissa pääaineksena on grillattu kana, kastike ja ranskalaiset perunat pitaleivässä. Herkku maksaa 2,40 €/kpl ja täyttää appelsiinituristit koko illaksi.
Annikki pesee koneellisen pyykkiä, Vilho hoitaa lämmitystä takalla, työntää oliivipuun oksia ja isoja runkopaloja tuleen. Pian talon patterit ovat kuumia ja yöunet onnistuvat etenkin vaimoväellä hiukan helpommin. Mutta mukava on viininsä juoda takan hehkussa, se tuntuu kertaavan vuoristoauringon paahteen. Vilho onkin taas melkoinen mutiainen, väri tarttuu Susivuoreen helposti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti