Susivuoret ajelevat länteen päätietä ja se vie Kissámosin kaupunkiin. Alueella on kaksi pohjoissuuntaista näyttävää niemeä – Gramvoúsa ja Rodópou – ja niiden välissä tasaisempaa ranta-aluetta ja Kissámosin kaupunki.
Kaupunki on pääsiäisen valmistelukuhinassa ja Vilho haluaa nopeasti pois tukkoiselta pääkadulta – tie on kapea ja siellä kulkee autoa sekä ihmistä joka suuntaan; lisäksi osa seisoo ja autoja on myös pikaparkissa ajoväyllä. Itse kaupunki on ruutkaavainen rantakylä, josta ei jää kovin imartelevaa kuvaa.
Kissámosin näyttävässä niemessä, Granvoúsassa, on korkeutta ja aika vähän asutusta, Sen takia niemen kärjessä on mainostettu ja maineikas Bálos-ranta, jossa on luonnonsatama ja kaunis laguuni. Nyt jo huhtikuussa sinne menee autoa virtanaan, niin myös Susivuoret kärryllään.
Tie kulkee ensin hirveään sumppuun viimeisessä kylässä, sen jälkeen edessä on heikkokuntoista hiekkatietä. Aika pian Vilho ilmoittaa, ettei lähde sompailemaan niemen kärkeen, vaan Bálos jää näkemättä. Muut vuokra-autot jatkavat karavaanina kohti laguunia, mutta Vilhon huumori on hieman lopussa ja auton riskeeraaminen ei kiinnosta. Tiellä olevat kivet ovat paikoin aika isoja, pahoja pyörienkin alla, eikä ajaminen ole mitään mukavaa. Etenkin kun kärjestä pitää päästä poiskin.
Länsiosassa saarta tiet ovat kaikkiaan kapeampia ja monessa kohdassa täällä on vain yhden auton mentävä aukko ja toisen tulijan pitää odottaa.
Susivuoret kurkistavat vielä Gramvoúsa-niemen länsipuolelle ja siellä näkyy Falásarnan kylä ja komea hiekkaranta. Valitettavasti tuuli osuu voimakkasti länsirannalle, eikä uimapuuhiin kannata nyt lähteä.
Kaksikon edessä on seikkailu länsiosan kiemuraisilla teillä. Tämäkin pää saaresta on hyvin vuoristoista ja kylät ovat pieniä ja kylätiet vielä pienempiä.
Auto kulkee kohti Plátanosia ja Sfinária. Näkymät ovat hienoja, kilipukkejakin on tienvieressä, mutta tie ei ole etenkään tänään Vilholle helppo. Sivuilleen ei kannata liikaa vilkuilla, vaan seurata kuoppia ja vastaantulijoita.
Kun tullaan paikkakuntaan Amigdalokefáli, Vilholla menee silmien lisäksi jo suukin solmuun. Kylän nimi kuulostaa joltain vakavalta ja harvinaiselta päänalueen sairaudelta, mutta maasto on hieman taas muuttunut, ehkä jopa karummaksi. Reitin ideana Vilholla on se, että aikansa pujoteltuaan,täältä pääsee Haniáan vaihtoehtoista reittiä takaisin.
Edessä on Innachori ja Perivólia, sitten Elos. Elosissa tuntuu siltä, että nyt päästään viimeinkin isolle tielle kapeilta kiemuroilta, mutta ilmeisesti kunta on vaan pannut rahansa komeaan ohitusväylään. Isoa tietä ja maittavaa moottoriväylää kestää ehkä pari kilometriä ja sitten ollaan taas pyörityksessä ja kapealla kulkuväylällä.
Kylissä alkaa pian olla suuren urheilujuhlan tuntua ja ravintoloiden sekä kylttien määrä kylissä kertoaa siitä, että jotain kohdetta lähestytään. Tie on välillä helpompaa ja suorempaa, mennään alempana ja viljavilla mailla. Appelsiinejakin näkyy taas ja kunnollisia suuria puita.
Edessä on Topólian rotko ja se se saa turismitarjonnan lisääntymään. Tiellä on jopa pieni sumppuinen tunneli, jota ohjataan ihmeellisillä liikennevaloilla, joista toisesta tolpasta punainen lamppu on palanut ja vihreän sijaan mennä pitää lopulta vilkkuvalla keltaisella. Sieltä selvittyään Susivuoret pääsevät näköalalevikkeelle ja rotko onkin kyllä upea. Sen pohjalla solisee vielä puro ja kaikkiaan paikat ovat vehreitä, ympäristö on jylhää ja rotkoa kehystävät komeat vuoret. Tunnelin kupeessa on pari kaupustelijaa ja kaikesta näkee, että kauden aikana myyntikojut kymmenkertaistuvat. Rotko olisi eittämättä kiva kävelykohde, sekään ei ole vielä auki, koska kukaan ei siellä ainakaan kulje.
Susivuoret palaavat vähitellen pikkuteiltä päätielle ja pysähtyvät ensin vain ottamaan ikebana-oksia Annikille tien sivusta.
Haniássa käydään Sinca-marketissa ja viimein päästään asunnolle. Vilho syö tuoretta kaalia ostamansa erinomaisen tzazikin maustamana. Tzaziki on niin hyvää, että sen kanssa nälkäinen Susivuori söisi vaikka käpyjä. Terassilla on ihanaa olla, vaikka taas tuuli vähän puhaltelee ja koirat toisinaan päättävät haukkua. Näistä aurinkoisista hetkistä pitää vain nyt nauttia, tuumailee Vilho ja hakee aurinkolasit päässä lisää retsinaa lasiinsa. Valkoiset vuoret alkavat näkyä edessä taas paremmin, sillä ilta etenee hyvää kyytiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti