Auto saa levätä erään kodinkoneliikkeen kattoparkissa, sillä siellä on tilaa vaikka kuinka paljon. Kausi ei todellakaan ole päällä ja paikalliset eivät parkkipaikoille aja. Autot jätetään kadun pieleen minne ikinä ne sopivat ja sitten käydään asioimassa. Vilho ei oikein tuota kulttuuria osaa, joten kattoparkki on sopivampi vaihtoehto.
Päivä on kirkas ja t-paita on sopiva vaate. Kävely tekee Vilholle hyvää ja on mukava olla pikkusen ihmisten ilmoilla. Iraklion ei ole ollenkaan hassumpi kaupunki, matkaoppaiden parjaavat puheet kuulostavat liioittelulta. Jalkakäytäviä ei tosin aina ole helppo löytää ja kävely on pikkusen kieppumista pysäköityjen autojen välissä. Toki kaikessa tässäkin näkyy se, ettei kausi ole käynnissä ja elämä on vielä väljää ja leppoisaa saarella.
Risteilyalukset ja autolautat näkyvät rannassa, kun Susivuoret marssivat arkeologiseen museoon. Yhteisliput Knossokseen ovat taskussa joten kassaa ei kaivata.
Museo on erinomainen – sen Vilho tahtoo oitis sanoa kaiken Knossoksen haukkumisen jälkeen. Näyttelytilat on remontoitu ja uudelleen järjestelty. Vitriinien valaisu on ensiluokkainen ja esillepano miellyttävää. Kyltitkin löytyvät suhteellisen helposti, eikä esineistöä ole häiritty turhalla oheisrekvisiitalla tahi muulla pelleilyllä.
Kreetalla on eletty pitkään. Vanhimmat kulttuurikerrokset ovat ajalta 7000-3000 eKr. ja se on aika poikkeuksellista. Saarella on asuttu jo ennen palatsien mahtiaikaa ja löytöjä on kaukaakin menneisyydestä. Keramiikkaa eli hienoja vaaseja on paljon ja myös kultaesineistöä. Pronssiaikaan päästyä esillä on runsaasti miekkoja ja asekalustoa, suuria pronssiastioita ja metallia ihan bulkkitavaranakin.
Sanottakoon vielä: museon alakerran esineistö on loistavaa, asiaansa vihkiytyneelle erinomaista materiaalia.
***
Yläkerrasta löytyvät Knossoksen ja muiden alueiden freskot. Vilho on Evansin kimppuun hyökättyään odottanut vahvasti museokäyntiä saadakseen todistusaineistoa freskojen kuvamaailman tueksi. Mutta aika hiljaisesti ääntä freskoista pidetään yläkerrassakin, sillä kuvien tarkastelu paljastaa sen, että alkuperäisiä, säilyneitä palasia on kenties prosentti kuvapinnasta. Ei ole aavistustakaan, mistä Evans ja hänen taiteilijatiiminsä on taikonut loput kuvamateriaalista.
Kuvastoa Émil Gilliéronin visioiden tueksi kyllä löytyy, sillä esimerkiksi Knossoksen naisista löytyy parisenttisiä fragmentteja – siis paljon pienemmistä kikkarapäistä, kuin "entistettyjen" suurten kuvapintojen naisista. Niissä on eittämättä tuttua tyyliä, mutta minikoossa ja mikropaloina.
Vilho jo melkein sopertelee, mutta mutkienkaan takaa ei löydy huonetta, jossa kuvakentässä polskisi iloisesti kokonainen, aito Knossoksen delfiini. Tietysti merenelävien maalaus on seinällä, mutta siinä on vain lusikallinen alkuperäistä. Muutamasta murusesta on loihdittu tuokin legendaarinen kuva näistä fantastisista sinisävyisistä eläimistä ja pienistä meren kaloista.
Museo menee jo kiinni ja turistit ajetaan kolmelta ulos rakennuksesta. Susivuoret kävelevät suloiseen auringonpaisteeseen ja huolimatta Knossoksen yhä aiheuttamasta täystyrmäyksestä aiemmille taidehistoriallisille käsityksille, tunnelmat ovat korkealla. Museo oli erittäin positiivinen kokemus.
Kotoisalla kauppakadulla käydään syömässä. Mutkattomassa grillitavernassa pöytään tyodaan iso kreikkalainen salaatti ja sen jälkeen Vilho saa kebab-henkisen pitaleivän. Annikille tuodaan grillattua possua melkoinen annos ranskalaisten ja pitapalojen kanssa. Ruoka on erinomaista ja kaksikko nauttii mielihyvin ensimmäisen varsinaisen kreikkalaisen ravintola-annoksensa. Koko setti maksaa yhteensä 15 euroa ja Susivuoret ovat täydellä vatsalla koko illan.
Iltapäivää vietetään taas talolla, vähän auringossa ja päiväunilla. Yöllä taivas on taas tähtiä täynnä ja upea saari peittyy pimeän mustaan harsoon ja öiseen raikkauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti