Vilho keittelee pressopannulla kutosen verran kahvia ja käy pihalla ihmettelemässä puolipilvistä päivää. Keli on kuitenkin lämmin ja paita riittää.
Tänään mennään Arezzoon.
Arezzo on aika tyypillinen toscanalainen taidekaupunki. Sijainti on melko korkealla ja historiallinen keskusta erottuu selvästi nykyrakentamisesta. Arezzokin on korkeammalla kuin tämän päivän rakentamisen laajennusosat ja rajattuna, siten ettei kylään eksy vahingossa moponsa kanssa.
Kukkularakentaminen on suojannut useita Italian historiallisia kyliä, sillä ilman muureja tai mäkeä, uusi ei erotu vanhasta ja historiallinen rakennuskanta katoaa kuin jokivesi mereen. Vanhojen talojen katoamisen voi käydä toteamassa kaikissa Suomen kaupungeissa, ainakin niissä, jolla historiaa on ennen isoisän aikaa. Olkoonkin että kotimaan keskustojen puurakennukset on vienyt punainen kukko tai ahneen grynderin nostokurki: Ja vanhat kivitalot on korvattu korkeammilla.
Piazza Grande, Arezzo, Toscana.
Vasemmalla kirkko Santa Maria della Pieve.
Susivuoret poikkeavat hiljaisessa Duomossa vietyään auton alakaupungin laajalle parkkialueelle, joka on maksullinen, mutta edullinen. Jo duomossa esille pääsee Arezzossa merkittävä taiteilija, sillä katedraalissa on yksi merkkiteos freskona seinällä.
Piero della Francesca: Maria Maddalena (1460-66)
Duomo, Arezzo, Toscana.
Renessanssimaalari Piero della Francesca (1415-92) on Susivuorten Arezzon matkan keskipisteessä sen lisäksi, että aurinkoisessa ja rauhallisessa kaupungissa käveleminen on kivaa, huolimatta korkeuseroista.
Vilho diggaa duomon rauhallisuudesta, turismin ja hölynpölyn poissaolosta ja katsoo Magdalenan kuvaa kaikessa rauhassa. Se vaikuttaa vahvasti entisöidyltä, mutta yli 500 vuotta vanhana työ on yhä moderni. Piero della Francescan työt ovat eleettömiä ja jotenkin selkeitä; aivan kuin tehtyjä ikuisuutta varten, nähtäväksi ja katsottavaksi uudestaan ja uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti