1. Vilho palaa Saapasmaahan

Lentokentällä on melkoisesti väkeä, ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin. Jossain päin Suomea on syyslomaa, sen näkee kentälläkin. Perheitä ja kouluikäisiä lapsia kulkee pitkin terminaalia: lapset innokkaina ja vanhemmat kuin uupumusta aavistellen.

Vilho on hyvin hiljainen ja rauhallinen, voisi kai sanoa seesteinen - tosin se sana kalskahtaa Vilhon korvaan lähes juhlalliselta. Seesteisestä ei ole enää pitkä matka valaistuneeseen ja niin syvää rauhallisuutta Vilho miltei välttelee.

Kesäloma. Totta tosiaan, alkaa olla kesäloman aika viimeinkin, lokakuun jo käydessä puoliväliään. Kumpi lienee pidempi matka, se joka kuljetaan lomasta lomaan vai se joka kuljetaan matkan aikana, kun kaikin voimin koetetaan matkustaa? Vilho ei jaksa tätä edes tosissaan pohtia, niin pitkältä tuntuu arkipäivien ja viikkojen kuukausiksi muuttunut ketju, että loman alkassa ei enää tajua tauon alkaneen, laukkujen täyttyneen ja lippujen kulkeneen käteen, kellojen vääntyneen siihen hetkeen että kaikki on kunnossa, valmiina ja järjestyksessä. Yhtäkkiä sitä vain on portilla 25 ja reppu selässä, paperinpala kourassa ja pian tunnelissa, koneessa ja penkillä, tuijottamassa ulos soikeasta ikkunasta.

Vilho rakastaa pilviä ja valon kirkkautta korkeudessa. Miltei sumuna levittyviä matalalla leijuvia alapilviä, upeasti riekaloituvia pilvenhaituvia ja tietysti kaikkia valkoisena levittyviä taivaan lampaita, suuria poutapilviä. Niin ja tummia, sinertäviä ja auringon punaamia, tulen sävyissä leiskuvia pilviä. Nyt taivaalla on valtavan tunturin kaltainen tumma pilvivyöhyke, jonka takaa aurinko kipuaa. Kone nousee edelleen, Vilho näkee pilvien raosta kolme rahtialusta matkalla itään ja sitten Hiidenmaan pohjoispään. Ennen Riianlahtea taivas on jo kuitenkin täysin pilvessä. Valkoinen pilvimassa tuo Vilhon mieleen marengin ja kermavaahdon, toisaalta jäätikön tai mittaamattoman laajan vuoriston. Onkin sopiva hetki miettiä kulkeeko reitti tällä kertaa Alppien ylitse, vai yrittääkö kapteeni sivuta ne idän kautta. Pian kuulutetaankin ohjaamon terveiset ja reitti kulkee idän puolta, Italian saappaan ylle on tarkoitus tulla vasta Riminin kohdalla. No, lentämisestä pöhkön lailla pitävää Vilhoa miellyttää todennäköisesti kaikki mitä hän ikkunastaan näkee. Vilho jatkaa pohdintojaan ja saa toisen kupin kahvia syvällisten aatteidensa kyytipojaksi.

***

Via Strombolin kahvilassa on normaali roomalainen aamuruuhka. Käynnistyneen päivän äänet kulkevat sisään kahvilaan, joku soittaa juuri kulmassa autonsa torvea ja liikenne jauhaa katua eteenpäin.Tarkastaja Gianluca Tavernello napsauttaa kaksi kertaa etusormellaan sokeripussia, repäisee sen auki ja kumoaa sokerit eteensä ilmestyvään espressokuppin. Lusikkansa kupissa kiertäessään Tavernello nostaa katseensa baarinpitäjää kohden, havahtuen vasta nyt siihen, että hänelle puhutaan.
- Ispettore, voitteko käsittää? Se oli rosso diretto eikä sillä Juven miehellä ollut mitään syytä moiseen taklaukseen. Vaarantaa nyt koko ottelu tuollaisella tempauksella!  - beh, kaikenlaista.
- Ai niin, ottelu; tosiaan eilenhän se oli? yrittää Tavernello osallistua.
- Eilen, eilen, ispettore. - No niin, kas tässä hyvä rouva, tuleeko teille muuta?
Baarinpitäjä on jo toisessa päässä tiskiään hoitamassa asiakasvirtaa.

Tarkastaja Gianluca Tavernello huomaa edelleen sekoittavansa kahviaan. Eilisen maaottelun analyysi on hetkeksi herättänyt ajatuksissaan olevan tarkastajan, joka ryhtyy kahviaan maistaen kokoamaan mietteitään.

Aamuvarhaisella saapunut puhelinsoitto on muuttanut kokonaan poliisimiehen päiväohjelman, ehkä koko viikonkin. Tehtävänanto on kuitenkin ollut hyvin selvä: Suomesta saapuu tänään Fiumincinoon henkilö, jonka liikkeistä ja toimista Tavernellon on otettava täysi selko. On kuitenkin toimittava äärimmäisen diskreetisti, suorastaan huomaamattomasti. Henkilön liikkeistä pitää tehdä perusteellinen raportti. Hänen aikeistaan on saatava selvää ja operaatiosta vastaava komissaario on pidettävä täydellisesti ajan tasalla.

Kahvin loppu maistuu makelta, makua siivittää juoman luontainen kitkeryys. Tämä tuttuakin tutumpi maku on Tavernellolle aina selvä merkki siitä, että nyt lähdetään. Matka jatkuu; tarkastaja laittaa noustessaan kolikot pöytään ja huikkaa kiitoksena isännälle, Adrianolle. Bar Strombolin isäntä vastaa tervehdykseen ja toivottaa hyvää päivää. Ovella poistuessaan Tavernello kuulee miten Adriano jo päivittelee samaisen talon kolmoskerroksen papan kanssa eilisen ottelun käänteitä.

Kadulla Tavernello saa taksin pian. - Lentokentälle, olkaa hyvä.
Matka keskustasta väylälle kestää pitkään ja ruuhkan aikana tarkastajamme ehtii pohtia tehtäväänsä tarkemmin. Mitään järkeä puuhassa Tavernello ei näe. Näinä päivinä alkaa vahvasti miettiä sitä, miksi ihmeessä tuli ilmoittauduttua vapaaehtoisiksi kansainvälisiin yhteistoiminta- ja kehitystehtäviin, pohtii Tavernello. Kenties tuolloin tarkastajan mielessä välkähteli ajatus hohdokkaasta, agenttisatujen kaltaisesta kiinnostavasta maailmasta, jossa vauhtia ja vaaratilanteita ei puuttuisi, yleneminen oisi ajan kysymys ja rikollisuuden kiehtovin kenttä aukeaisi ratkottavaksi hänen eteensä.

Totuus on kuitenkin se, että kansainvälinen yhteistyö poikii Euroopan Unionista mitä merkillisempiä selvitystehtäviä, joista suurin osa on täysin arkitodellisuudesta irrallaan. Kansainvälisiä ne tehtävät ovat varmasti keskusjohdolle, mutta poliisimiehelle työ oli kotimaan matkailua, ellei satunnaista Sisiliassa käymistä laskettu ulkomaanmatkaksi. Tällä kertaa tehtävä oli tullut amerikkalaisilta yhteistyöelimiltä, noilta kaikkien tuntemilta kirjainyhdistelmävirastoilta ja mikä parasta, kuulemma suoraan tietokoneanalyysista.

Yhdysvaltalaiset olivat analysoineet valtavaa tietomassaa ja saaneet matriiseistaan sitten selville lyhyesti sanottuna seuraavaa: suomalainen Vilho Susivuori on erittäin todennäköisesti juuri se henkilö, joka on tekemässä tai suunnittelemassa jotain, mutta mitä, sitä ei tiedetä. Kyseinen Vilho Susivuori on saapumassa tänään Roomaan, sanoi Tavernellon esimies. Hänen liikkeistään on saatava selvää, häntä on seurattava, mutta operaatio  on pidettävä kohteelta täysin salassa. Susivuoren toiminta pitää tunnistaa ja asiaan pitää puuttua kansallisella tasolla, jos ja kun suomalaisen toiminnan todellinen luonne selviää. On oletettavaa, että mainittu Susivuori esiintyy tavallisena turistina. Siinä käytännössä koko komennuksen sisältö. Eipä siis muuta kuin lentokentälle kyttäämään sitä ruotsalaista. Äh, suomalainenhan se taisi olla, mutta samaa porukkaahan ne ovat, sieltähän se lohi kai tännekin rahdataan, pohjoisesta ja kylmästä. 

***

Lentokoneen kasvispohjaisen gouda-sämpylän voimalla Vilho polkee vuokra-autoa kuin heikkopäinen. Lazion pohjoisosassa pikkutiet ovat järkyttävässä kunnossa, mutta se ei haittaa muita tielläliikkujia. Vilho pysyttelee vauhdissa ja pitää pienen henkilöauton kiivassa liikkeessä. Liikennettä tunnutaan kyllä valvovan, sillä perässä ajaa kolmeen otteeseen poliisiauto. Virkavallalla ei ole aikomustakaan mennä ohi, mutta puskurissa silti pysytellään.

Sää on hieman hiostava, kostean pilvinen ja asteita on kivasti yli parinkymmenen. Annikki ja Vilho jatkavat alueen järviseutuun porautumista ja seikkailu vie vähitellen majoitukselle Viterbon kaupunkiin. Perillä odottaa kaupungin liepeillä sijaitseva suuri talo, jossa on 3-4 huonetta vieraille. Varustukseen kuuluu laaja puutarha ja sympaattinen koira, auton Vilho ajaa oman asumuksen eteen talon suojaiselle takapihalle. Annikki huomaa yläkerran ikkunalaudalla vielä kissan huilaamassa.

Iltaan kuuluu hiljaiseloa ja matkasta toipumista. Kaupasta haetaan kaikessa rauhassa evästä ja ilta menee lomatunnelmiin asettuessa. Kaikessa tänään koetussa on Vilholle paljon tuttua. Jälleen siis Italiassa. Kauempana jyrisee ukkonen, tuuli heiluttaa pihan hedelmäpuita iltaan sopivasti ja jykevän, läpinäkymättömän pensasaidan lehdet kahisevat helisten.