Nocera Umbrasta Assisiin vievä tie on järkyttävässä kunnossa ja vie ehkä voiton kaikista aiemmistakin. Vilhon suussa maistuu marmotanpaska ja hymy on suhteellisen tiukassa. Edellisillan juopottelu painaa pikkuisen nupissa ja sehän on Vilholle aivan oikein. Katumusta päätetään harjoittaa Assisissa - Fransiskus Assisilaisen pääpaikassa.
Assisi.
Tänään panoksia riittää ainoastaan pääpaikkaan ja sen freskoihin. Toisaalta, Vilho on erittäin vaikuttunut S. Franciscon tai siis Fransiskus Assisilaisen ajatuksista. Fransiskaanien perustaja opetti luotujen tasarvoisuutta ja se on aika kovaa tekstiä. Viime aikoina Vilho on ollut yhä vahvemmin sitä mieltä, että eläimet ovat tämän planeetan oikeutettua väestöä ja heitä on tullut tyrkkimään sittemmin eräs vetypommin, muovin ja kännykän kehittänyt kaksijalkainen porukka.
Assisin kaupungin lisäksi varhaiset fransiskaanit perustivat vuoriseudulle lukusia Eremoita eli... Viho ei osaa sanoa suomeksi sanaa, joka tarkoittaa samaa kuin Hermitage, eremitaashi - siis maailmalta vetäytymisen, eristäytymisen paikkoja. Fransiskaanit eristyivät kukkuloille nimenomaan ihmiskunnasta - "karistaakseen viimeisetkin rippeet ihmiskunnasta itsestään"- kuten sanotaan muinaisissa teksteissä. Eremo on tällaisen eristäytymisen paikka, munkkitoimipiste etäällä ihmisistä - suomeksi sanottaisiin autiossa erämaassa.
Ihmiskunnan rippeet tulivat kuitenkin sankoin joukoin hyvin pian Fransiskuksen perässä. Ensin saapuivat suuret taiteilija ja he loivat merkittävät taideaarteet alueen pääkikrkkoon, Basilica di S. Francescoon. Tietojen mukaan munkkiveli Elias kannusti fransiskaaneja loiston tielle ja taiteilijat olivat laajasti vaikuttuneita Pyhästä Fransiskuksesta, joten kirkkoa koristeltiin pitkään ja hartaasti. Basilica di S. Francesco vihittiin käyttöön vuonna 1253.
Keskeisimpiä töitä ovat 1200-1300-lukujen freskot - tekijöinään Giotto ja Cimabue. Freskojen ystäville kirkossa on tuplasti nähtävää, sillä kirkossa on oikestaan kolme kerrosta. Alimpana on Fransiskuksen hauta, sitten on alempi kirkko ja sen päällä ylempi kirkko. Vuoden 1997 maanjäristys on tuhonnut osan freskoista, mutta valtavasti on edelleen nähtävää. Vanhojen, kovatasoisten freskojen jälkeen uusia on maalattu vielä ainakin 300 vuotta. Näissä ympyröissä ei kuitenkaan mikään niin uusi kuin 1400-1600-luku juuri kiinnosta.
Giotton työt (vuosilta 1296-1304) kertovat Fransiskuksen elämästä ja ovat kiinnostavia, samoin alakirkon muutama työt. Alakerrassa Pietro Lorenzettin Ristiltäotto (Depositzione n. 1316-19) on Vilhon mielestä huikea työ kaikessa luonnollisuudessaan ja asetelman dynaamisuudessaan. Sitä voisi palata katsomaan uudelleen tai nauttia hieman helpommin taidekirjan sivulta. Taiteen katsominen ei aina ole kirkoissa kovin helppoa.
Annikki ja Vilho ovat kiertäneet aika monissa katolisten pyhissä paikoissa ja täälläkin kuhina on sen verran kovaa ja pyöriminen tiuhaa, että sitä ei aina oikein jaksa. Kaikella rakkaudella - kysymys ei ole suvaitsemattomuudesta, vaan siitä että uskonnollisille luokkaretkille lähtee hyvin tavallista kansaa, joka ei ole matkaillut koskaan, eikä osaa esimerkiksi liikkua kohteissa, jotka kuitenkin ovat turistinähtävyyksiä. Sanottu on: Sallikaa lasten tulla tyköni - joten menköön tämäkin vielä siihen piikkiin.
Giotton työssä - ovensuussa - on kuvattuna kuuluisa tilanne , jossa Fransiskus saarnaa linnuille (toinen vastaava ja vanhempi löytyy toki alakirkostakin (Maestro di San Francesco, n. 1255-1260) Vilho päättää pyhästi (!) selvittää alkutekstin sanamuodon - nimittäin mitä helvettiä linnuille tarvitsee saarnata, osaavat jo muutenkin. Rupattelu luontokappaleiden kanssa on Vilhon mielestä suositeltavaa, mutta tarvitseeko nyt ryhtyä saarnaamaan kuitenkaan? Lieneekö Frank taas yksi väärinymmäretty sielu, jonka muistolle tehdään kolmikerroksinen kirkko ja kasa taideaarteita? Vilho ei kuitenkaan unohda koskaan sitä, että Francisco tuli toimeen myös susien kanssa, kuten legenda Gubbion sudestakin kertoo.
Susivuoret kiertävät tovin Assisin kivikaduilla ja käyvät sitten syömässä paikallista lasagnea. Kylästähän löytyy roomalaisen temppelin upea julkisivukin, mutta sisusta on tärvätty barokkiroskalla aikanaan, paikkahan on muunnettu kirkoksi .
On kuitenkin aika palata vähitellen Vilhomobiilin hellään huomaan ja lähteä yhä etelämmäksi Apenniinien syliin.
Norcia. Kaupunki on piskuinen helmi Umbrian ytimessä, korkeiden vuorten välissä. Täällä odottaa pieni yllätys - edullinen hotellihuone on varattu Palatino-hotellista, joka on selvästi täysin pimeänä ja suljettu tältä kaudelta. Mutta eipä hätää - Annikki soittaa yhteyshenkilölle, joka kertoo että huone on tarjolla viereisestä Best Western -hotellista samoilla ehdoilla. Hotelli on todellakin viereinen rakennus ja vaihto on kestettävä kuin mies - Hotel Salicone on selvästi laadukkaampi paikka ja todellista luxusta edellisen marmotanpesän jälkeen.
Norcia on eräänlainen kulinaarinen keskus pienestä koostaan huolimatta. Ilta meneekin siis mukavasti varsin viihtyisässä hotellihuoneessa ja sen fasiliteeteista nauttiessa. Kylmässä illassa on edessä kävely tovin verran pääkatua pitkin ja sitten löytyy sopiva pizzeria iltaruokintaan. Ruoka on edullista ja mainiota, erityisesti Annikin tryffelipizza on sellainen, ettei sitä monesta paikasta saa. Mainio on Vilhonkin pizza-annos: paikallista kinkkua suurina siivuina, artisokkaa, mozzarellaa ja sieniä. Aterian jälkeen kelpaa hotellissa kellistyä suureen vuoteeseen, jossa odottavat pehmoiset lakanat ja sopivan napakka patja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti