Annikki ja VIlho ovat yöpyneet edullisessa talomajoituksessa Sinalungassa, Chiantin alueella. Huone on ollut rauhallinen, vaikka vieressä kulkeekin tie E78 kaakosta luoteeseen, Umbriasta Sienaa kohden. Aamula Vilho ajaa dieselinsä juuri tälle maantielle ja matkaa jatketaan ainoastaan ensimmäisen huoltamon baariin asti. Cappuccinon saatuaa Vilho alkaa olla valmiimpi päivään.
Kaksikkomme ostaa huoltamolta Toscanan kartan ja ryhtyy kilvan etsimään siitä jumalan hylkäämiä kivikasoja, hautausmaita ja muita verrattomia muinaismuistoja. Karttaan onkin piirretty näille kulmille etruskien hauta-alue. Sitä lähdetään etsimään ja Serre di Rapolanon huoltamo jää taakse. Etruskien muinaisjäänteitä ei löydy kuitenkaan Rapolano Termen nurkilta, sillä missään ei ole enää opasteita jäljellä. Näin käy toisinaan, joko aika tai sitten vaikka kotirauha, nielee kohteita yksityisten mailla. Muuta onsiis keksittävä. Seudulla on kuitenkin tärkeä luostari, Abbazia di Monte Oliveto Maggiore. Kaksikkomme on heti valmis - täytyy vain näpytellä uusi kohde navigaattoriin.
Niin jatkuu viime päivien pääharrastus, kukkulaisilla teillä pujottelu ja sypressien rytmittämän maiseman ihastelu. Tiet ovat pieniä ja asutusta on harvakseltaan pienissä kylissä. On todella vaikea käsittää lähestyvänsä jotain tärkeää nähtävyyttä.
Abbazia di Monte Oliveto Maggiore on hienolla harjanteella sijaitseva benediktiiniläiluostari, joka on perustettu 1313, siis melko tarkalleen sellaiset 700 vuotta sitten. Aamupäivän vierailuaika päättyy kello 1200, joten Annikki ja Vilho ravaavat luostariin reipasta kyytiä jätettyään autonsa ilmaiseen alaparkkiin maantien laitaan. Varsinainen hengellinen vimma ei matkalaisia kannusta, vaan ennemminkin tieto siitä, että rakennuksesta löytyy Luca Signorellin freskoja ja aikaa puoleenpäivään ei ole enää kuin tunnin verran. Kiipeäminen ylös harjanteelle ja sitten osittain taas alas päärakennukseen palkitaan, sillä pylväskäytävään pääsee ilmaiseksi taidetta katsomaan. Peremmälläkin on huoneita ja maalauksia, mutta pääasia ovat sisäpihan käytävän, Chiostro Granden, freskot.
Vilho pääsee pian vastaavaan tunnelmaan kuin Orvieton duomolla. Maalaukset ovat kiinnostavia ja selkeitä, vaikka niissä onkin paljon informaatiota ja tarinaa. Osa maalauksista on Sodoma-nimisen taiteilijan työtä, mutta il Sodoman työt ovat nekin kiinnostavia. Annikki ja Vilho pyörivät pylväskäytävässä kunnes tila suljetaan. Ulkona luostarin kellot saattelevat kulkijat matkaan puolenpäivän soitollaan. Sypressien reunustamalla mäkisellä tiellä astelee etupäässä eläkeikäistä kulttuurin ystävää, muutama amerikkalainen risteilyvieras jostain satamasta, ja rapakon takaa on tullut myös kourallinen pikkutyttöjä, jotka eivät tiedä missä ovat tai minkä tähden.
Ajoneuvo ohjataan taas harjanteen tielle ja kohti Sienaa. Pieni pysähdys tehdään ennen Sienaa Isola d’Arbiassa, josta löytyy lounaspaikka Il Pino. Annikki ja Vilho syövät alkusalaatin ja villisikapastaa, kastike on jälleen maukasta. Pasta-aterian jälkeen alkaa seikkailu kohti Sienaa. Vilho onkin hieman helteessä autoillessaan Sienan ympäristössä, sillä pari pysäköintialuetta on täynnä ja yksi täydellisesti remontissa. Läheltä yhtä kaupunginporttia Vilho löytää aikansa pyörittyään tunnin parkkikiekkopaikan. Alkaa kulttuurimatkailijoiden kauhistelema teematäräys: koe Siena tunnissa.
Vilho laukkaa kohti Sienan ydinkeskustaa Annikki kintereillään ja ylämäkeä siivittää tietysti mukava parinkymmenen asteen kesäkeli. Silti kaksikkomme on hyvin nopeasti Piazza del Campolla. Vilho pysähtyy hämmästelemään kovin korkeaa Torre del Mangiaa, joka ensimmäisen kerran näyttäytyy rakennusten välistä. Samassa Annikki jo livahtaa Piazza del Campolle. Vilho seuraa perässä, jotenkin arvaten mitä seuraa - tunnustellen tunnelmaa hitaasti, aivan kuten hienoa viiniä maistellaan, varovaisesti, odottaen.
Piazza del Campo on omaa luokkaansa. Myöhemmin Vilho sanookin aukiolla Annikille, että tämä on mahdollista vain Italiassa. Vain Italiassa, Vilho hehkuttaa, voi olla kaikkea mahdollista suhteellisen pienellä alueella. Sienan Campo-aukio on omaa luokkaansa, omalaatuinen, vaikuttava, suuri ja hieno. Vilho on kiitollinen siitä, että on nähnyt lukuisia tämän maan toreja ja aukioita, ja voi nähdä nyt tämänkin. Vilhon pysähtyminen johtuu aiemmista kokemuksista. Niin usein aiemmat näkemiset estävät uudet havainnot, nyt tuntuu siltä, että ne tekevät tämän käsillä olevan mahdolliseksi.
Duomo. Edelleen Vilho seuraa valtoimenaan juoksevaa vaimoaan, joka nyt kirmaa duomon sivuitse kohti julkisivun puolta. Kaikkialla on turisteja, mutta monet heistä ovat italialaisia ja kaikkiaan heitä lienee korkeintaan kolmasosa siitä, mitä kesällä täällä liikkuu. Hiljattain Vilho hehkutti Orvieton duomoa. Sienan duomo on rakennettu Orvieton mallin perusteella ja hienohan on tämäkin. Miestä, jonka nimi on Susivuori, miellyttävät erityisesti Sienan sudet, jotka esittäytyvät duomon edustalla sopivasti pylväiden päissä. Kaikkiaan Sienasta on nyt tyydyttävä makeisiin maistiaisiin, sillä aikaa matkalaisilla on hyvin rajatusti. Se tekeekin helpoksi nauttimisen kaikesta siitä mitä näkee - kaikki tuntuu lahjalta, lupaukselta tai suudelmalta. Jokaiseen katedraalin julkisivun oranamenttiin voisi upottaa elämästään päivän, sisällä oleviin taideaarteisiin lukemattomat hiljentymishetket. Mutta sitähän duomo kertookin meille, järkähtämättömästi, - ihmiselämän riittämättömyyttä, sitä miten katedraali seisoo paikallaan pidempään, syvempään ja korkeammalla kuin elämämme. Toisinaan Vilhosta tuntuu siltä, että hän on osa muurahaislaumaa, joka kiertelee pesää, jota kukaan ei enää osaa rakentaa, mutta jota kaikki silti virtaavat katsomaan.
Aurinko paistaa edelleen ja luo dramaattisia varjoja myös Piazza del Campolle. Sen poikki on ilo astella näin ohikulkijanakin, tuumii Vilho. Paluu autolle käy ensin kävelykatua pitkin, sitten väylää, jossa paikalliset saavat ajaa ja motorinojen ääni raikuu aika ajoin pitkin talojen muodostamaa solaa. Vilho on tyytyväinen, kun auto on tallella koskemattomana, ilman sakkoja ja lommoja. Annikkikin on kunnossa, joten matka voi jatkua kohti Firenzeä.
Montespertoli. Aluksi Vilho ei meinaa löytää majapaikan kohtaa, mutta lopulta talon sijainti selviää ja huomaamaton, päällystämätön ajotie löydetään. Majapaikkana on suuri talo, josta nyt on vuokrattu yksi asunto. Pian käy ilmi, että ketään muuta isossa talossa ei ole. Majapaikka ei kenties kelpaa Toscana-kirjailijoiden lepäilyyn, sillä lähellä kulkee tämän alueen maantie, mutta muuten kaikki puitteet "talolle Toscanassa" löytyvät. Ympärille levittäytyvät Chianti-pellot ja mäki on sen verran korkea, että näköalaa riittää pitkälle pariin suuntaan. Asunto itsessään on mainio, tiilikaaria ja tilaa, korkeat katot ja sopivasti varustelua. Tässä kelpaa kerätä voimia pari päivää.
Illa kauppareissun jälkeen Vilho laittaa taas pastaa ja illan pimetessä maantiekin vaimenee. Suuri vuode ja yö kutsuvat.
Harmi, että ette ehtineet piipahtamaan lempi -jalkapallostadionillani.
VastaaPoistaIlokseni voin kertoa kotimaan uutisista sen verran, että lehti, jonka kaksiosaisessa nimessä oli kaksi kirjoitusvirhettä, on mennyt konkurssiin (varmaankin toimittajiensa kirjoitustaidottomuuden johdosta).