Annikki ahertaa pyykkien kimpussa, mutta Vilho on yhä unten rajamailla. Suuri talo on tyhjillään, sen kolme muuta asuntoa on vapaana eikä isäntäkään ole täällä öisin.
Verkkaisen aamun vaihtuessa päiväksi Vilho ja Annikki suuntaavat muutaman kymmenen kilometrin päähän San Gimignanon kuuluisaan kukkulakaupunkiin.
Tämäkän visiitti ei mene aivan oppaiden mukaisesti, sillä pariskuntamme on aivan liian raukea intensiiviseen turistitoimintaan. Sää on upea, kertakaikkisen lämmin. Kotimaassa on varoiteltu rännästä, joten reilu parikymmentä astetta tuntuu ylelliseltä.
Vilho pitää kyllä San Gimignanon valkoviinikaupungista paljon, mutta silti hänen on hieman vaikea nähdä paikan ainutlaatuisuutta. Tottahan toki keskiaikainen keskusta on säilytetty tiukasti ja taivaalle kapuavat tornit tekevät pikkukaupungista hyvin leimallisen. Silti jäyhä suomalainen ei suuremmin villiinny paikasta, joka monessa suhteessa muistuttaa kuitenkin lukuisia samankaltaisia. Nautinnollista siellä on kulkea muiden turistien joukossa ja suuntailla kameraansa sinitaivasta leikkaaviin torneihin, kujille ja komeisiin kaariin.
Paluumatka asunnolle sujuu yllättävän hyvin, toki muutaman kerran navigaattori-parka menee täysin solmuun yksisuuntaisten teiden kanssa ja sen tarjoamat reittiohjeet saavat nauramaan. Apuväline on silti mainio, sillä Vilhon ajellessa korvakuulolta oikeaan suuntaan Boccaccion kotkikylän Certaldon halki, navigaattori paikkaa jatkuvasti erheitään ja löytää lopulta ulosmenotien.
Ilta on verraton. Nyt on aikaa laittaa lautaselle alkupaloja: salamiviipaleita, salaattia, kinkkua, tomaattia ja leipää. Lasipurkista Vilho kaivaa sekoitusta, jossa on öljyssä ainakin oliivia, kurkkua, artisokkaa ja paprikaa. Talon länsiseinustalla on miellyttävän lämmin ilta-auringossa.
Kesäloma tuntuu nyt täydelliseltä. Lasiin pitää kaataa päivän kunniaksi San Gimignanon vernaccia-rypäleen vahvaa valkoviiniä. Alueen viini oli ensimmäinen Italian DOC-luokiteltu valkoviini vuonna 1966, tavaa Vilho tiedostoista. Nykyään luokitus on DOCG ja sellaisena VIlho sen on aikanaan oppinut tuntemaan.
Auringonlasku Chiantissa on pehmeä ja pihapuiden kauneus riittää sielun tyynnyttämiseen
Vihdoin Vilho saa sielulleen rauhan, vaan miten käy herra tarkastajan?
VastaaPoista