San Marino edustaa Vilholle taas kerran sellaista paikkaa, johon hän lähtee lähes täysin valmistautumatta. Postimerkkivaltiosta on toki sen verran tietoa, että siellä ei Vilhon käsityksen mukaan ole mitään sellaista, jota olisi pakko nähdä. Siis tielle ja San Marinoon.
Mutta eipä hätäillä. Ensin pitää katsastaa Riminin nähtävyyksiä. Vilho aloittaa parvekkeelta. Kaikkien hyvinvarustettujen vilhojen matkatavaroihin kuuluvat kiikarit. Niin tässäkin tapauksessa ja Vilho silmäileekin parvekkeelta merelle optiikka apunaan. Pohjoisessa on muutama vaikuttava pilvenpiirtäjähenkinen talo, mutta mitä ihmettä näkyy merellä? Laiva se ei ole, näyttää lähinnä... - lähinnä öljynporauslautalta. Onkohan Vilholla hiukan vilkas mielikuvitus? Entä näkyykö merirosvolaivoja tai mahdollisesti merenneitoja?
Samainen hökötys näkyi toki yölläkin valaistuna, kun Vilho tarkemmin ajattelee. Silloin se vaikutti kummitusmaiselta joulukuuselta yövalaistuksessaan. Matkaa viritykseen on muutama kymmenen kilometriä, joten ihan tarkkaa kuvaa on mahdoton saada. Nyt sää on aika hyvä ja kyllä, - se näyttää öljynporauslautalta.
Vilho tekee tiedusteluja internetissä. Pienenä älyllisenä haasteena on selvittää se, onko täällä päin maailmaa öljyä tai porauslauttoja. Muutaman nokkelan hakutuokion perusteella Vilho löytääkin energiayhtiö Adriatic Oilin. Toden totta - yhtiö kairaa öljyä Adrianmereltä. Tärkeä esiintymä on Albanian edustalla (ja maissa myös). Riminin edustalta löytyy sieltäkin "valtaus" ja kuinka ollakaan alue on ihan sopivasti tässä edustalla ja sijainti täsmää täysin näköhavaintoon.
Netistä käy myös ilmi, että Kroatiassa ollaan kovin huolestuneita öljynporauksen takia - ympäristösyistä. Lisäksi selviää sekin, että Adriatic Oil kerää käytettyä ruokaöljyä Riminissä ja tekee siitä uusioenergiaa. Sellaisen keräyspisteen Vilho näkikin jo kadulla. Katri Helenankaan ei tarvitse jatkossa katsella autiota hiekkarantaa, sillä silmät voi luoda kohti aktiivista porauslauttaa.
***
Riminissä Vilho ja Annikki käyvät Tempio Maletestianossa, 1200-luvun kirkossa. Vilhoa kiinnostaa jonkin verran paikan alttaritaulun virkaa hoitava Giotton krusifiksi 1300-luvulta ja Piero della Francescan paimenmaalaus. Muuten paikka ei rasita kulttuurihermoja. Sivummalta muutaman sadan metrin päästä löytyy myös katoksen alla olevia mosaiikkeja, mutta paikka on suljettu. Roomalaisajan lattiat pääsee joten kuten kuitenkin näkemään katosrakennelman ikkunoista. Siispä takaisin autolle ja rentouttavaan ralliin ulkomailla päin.
San Marino on käytännössä vuorella, ainakin pääosa siitä. Sitäkään Vilho ei ole tullut ajatelleeksi. Jälleen ajellaan niin pitkälle kuin se tuntuu järkevältä ja sitten vain auto parkkiin. Tältä parkkipaikalta on köysiratakuljetus ylös vuorelle - ratkaisua voi suositella.Suurin osa turisteista kun kuitenkin suuntaa Mont Titanolle, korkeimmalle huipulle valtiossa.
Mukavan funicular-lentomatkan jälkeen voi harrastaa ikkunaostoksia ja maisemien katselua kivetyllä keskiaikaisella katualueella. Maasto on mäkistä ja tietysti aika somaa, näkymät ympäristöön ovat hienot, päiväkin on kirkas. Alue on pidetty siistissä kuosissa ja suojeltu siten, että UNESCO on antanut maailmaperintöleimansa.
Vilho on julistanut pitävänsä lepopäivän, joten pieni pyöriminen San Marinossa ja Riminin nähtävyyksillä riittää. Illalla jää aikaa koota voimia asunnolla Riminissä. Ennen pimeää ehtii tehdä vielä kävelyn hiekkarannalla ja huvivenesatamassa, katsella lokkeja ja suljettua huippukalaravintolaa.
Illaksi on varattu pullo sanmarinolaista kuohuviiniä, joka on oikein kelpoa, samoin kuin aina ahkeran Annikin laittama päivällinen, joka on tällä kertaa naudanlihaa pinjansiementen ja rucolan kanssa, kyytipoikana salaattia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti