Kerrankin hotelli on todella lähellä kohdetta, tuumii Vilho. Basilica di Sant'Apollinaire in Classe sijaitsee kaupungin laitamilla, oikeastaan ulkopuolella ja hotelli on sen vieressä seinänaapurina. Ympäristössä on peltoa, asuintaloja ja maasto vaikuttaa entiseltä merenpohjalta.
Basilica di Sant'Apollinaire in Classe on mosaiikkirallin viimeinen erikoiskoe. Kirkon ympäristö on hiljainen, toki muutama tiainen liikkuu pihan havupuissa. Viereisellä pellolla on traktori syyskynnöllä. Kirkko on tiilinen ja niin on myös huomion vievä tornikin. Tornihan on kovin uusi, sillä se on "vasta" 800-luvun lisäys. Kirkko on vihitty käyttöön toukokuun 9. vuonna 549. Näin Vilho tavaa tiedostoistaan ja huomaa lisäksi sen, että kirkon vihkaisi eilisestä tuttu Maximianus, Ravennan piispa ja norsunluutuolin pääkäyttäjä.
Kirkon kuvapinnat ovat absidipäädyssä. Annikki huomauttaa, että marmoripylväät ovat Kreikasta. Vilho olisi tarjonnut Maximianuksen porukoille ennemmin kotimaista tavaraa Carrarasta, mutta Annikilla on kyllä pointti siinä, että välissä ovat Apenniinit. Keisarithan perustivat - tai siis yleensä perivät - oman versionsa EU:sta, jossa marmorin liikkuvuus oli maksimoitu ja työvoima kulki marmorin mukana, usein vieläpä ihan ilmaiseksi naru kaulassa.
Kaulasta Vilholle tulevat kuitenkin mieleen omat niskalihakset. Pää on ollut koetuksilla pari päivää mosaiikkisten kuvakenttien kanssa, sillä niiden tuijottaminen ja tietysti kuvaaminen on melkoista taivuttelua. Lampaita löytyy täältäkin kuvista ja kuvat ovat mahtavia. Kirkossa on myös melkoinen määrä vanhoja sarkofageja
Vilho soittaa kirkon pihalta äidilleen. Puhelun tähden Susivuori miettii pitkin päivää, miten muorille voisi järjestää lomaa ja virkistystä. Tähän pitääkin panostaa, kun koto-Suomi taas kutsuu. Illalla Vilho soittaa uudestaan äidilleen ja sanoo ne kaikkein kauneimmat sanat: Kaikki järjestyy. Äiti saadaan kyllä lomalle.
Vilhomobiili lähtee etelään. Off-season -matkailun huipennusta haetaan nyt siitä, että seuraava majapaikka on Riminissä, italialaisten kesänviettopaikassa. Sääkin huononee juuri sopivasti. Maasto on tasaista meren ranta-aluetta, vaikka lännessä näkyvätkin Apenniineja kohden nousevat kukkulat. Seutu ei ole mitään kaunista, eikä erityistä. Mutta palveluita ja kuhinaa reitillä riittää. Jos matkan taittaisi maksutietä, meno olisi toki helpompaa - nyt reittiä pätkivät kiertoliittymät, risteykset ja liikennevalot.
Riminissä leimallista on hyvin voimakas ruutukaava - pitkät, kapeat tiet kulkevat merta kohden ja ruudut ovat täynnä pieniä hotelleja, lomaresidenssjeä ja toki myös asuintaloja. Keli on pilvinen ja tuulinen, melko viileä, joten kontrasti auringonpaahteeseen suuntautuneeseen paikkaan on paikoin aikamoinen. Suurin osa kaikesta on posessa ja kaduilla lähinnä liikkuu satunnaista koirakävelijää ja pyöräilijää. Suljettuja terasseja, lukittuja pizzerioita ja peitettyjä uima-altaita on joka suunnassa. Meri suhisee lähellä ja hiekalle on matkaa vain metrejä.
Susivuoret pääsevät vihdoin asunnolleen. Hotellihuone on asiallinen ja sen seinustalla on hyvin varusteltu minikeittiö. Tällä on tarkoitus huilata pari päivää, mutta eiköhän kaksikko taas jotain keksi autiolla hiekkarannallakin. Iltasella Vilho tekee pienen kävelyretken lähikauppaan, hakee pesuainetta ja katselee ympärilleen. Sataa muutaman pisaran. Huoneessa alkaa punaviinin tutkiminen ja tutut paperityöt.
On sitten K-kaupassa nykyään lottakin saatavilla.
VastaaPoista