Kahden yön majailu Riminissä on päättymässä ja tavaroita pakataan taas kuumeisesti Vilhomobiiliin.
Ensimmäiset tunnit maantiellä kulkevat melko lailla etelään täysin tasaista rantamaastoa pitkin. Eritasoista hiekkarantaa jatkuu kymmeniä kilometrejä ja ranta on melkoisen suoraa viivaa. Loma-asuntoja riittää ja kyliä kylien perään. Vilhon mielestä seutu ei ole kovin ihmeellistä. Onneksi tien länsipuolella näkyy nytkin vuoristoa.
Tiet ovat taas heikossa kunnossa ja tietyömerkit pudottavat jatkuvasti nopeudet viiteenkymppiin, samoin taajamat. Joku hermostunut on kuitenkin aina puskurissa kiinni ja ohituksen jälkeen katoaa mutkan taa seitsemää-yhdeksääkymppiä. Vilhon on hyvin vaikea tulkita sääntöjä, koska muut eivät niitä noudata. Mutta ihan hulluna ei ajaa, sillä muutaman kerran carabinierit ovat pysättäneet tälläkin tiellä autoja tiensivuun.
Tarpeeksi etelässä maakunta vaihtuu Emilia-Romagnasta Marcheksi. Pariskuntamme pysyttelee rantareitillä miltei Anconaan asti, mutta sitten suunnataan sisämaahan ja kohti Umbriaa.
Hieman pienemmillä teillä ralli vain kiihtyy. Nopeuksia on taas rajoitettu kovasti ja 50 km/h ja 40 km/h on hyvin yleinen kyltti, tie onkin paikoin surkeaa ja projektit ovat kesken. Seudulla alkaa taas olla vahvasti Apenniineja, joten myös tunneleita on toistuvasti. Tästä seuraa se, että paikallinen väestö ei pääse ohittelemaan välittömästi (tunneleissa ja tietyöalueilla se on kiellettyä) ja liikenne jonoutuu heti, jos näillä spekseillä ei aja vauhtia 90 km/h. Vilho ei oikein pysy kartalla paikallisten sääntötulkinnasta ja ajaa hitaasti, yrittäen päästää mahdollisuuksien mukaan kuumimmat kuskit takaa pois. Tätä rentouttavaa kissa-hiiri-koira -leikkiä jatkuu iltapäivän ajan. Sitten siirrytään jo miltei kärrypoluille, jotka vievät Nocera Umbraan ja seuraavaan majoitukseen.
Auto kiipeää yhä korkeammalle ja tie käy yhä pienemmäksi, koko ajan vaikutelma on Vilhon mielessä se, että mennään jonkun pihaan. Niin lopulta mennäänkin. Mihinkähän sitä on taas tultu, tuumailee Vilho. Pihalle pyrähtää koira, lapsi tai kaksi ja tukeva rouvasihminen. Annikki hoitaa puhumispuolen. Ja niin sitä kierretään talon toiselle puolelle ja asetutaan kaksioon, jossa on kaikki mitä pitääkin.
San Michelen ravintola- ja loma-asunnot ovat talossa, jossa isäntäväkikin asuu kissoineen kersoineen. Alakerrassa on tosiaan ravintola, mutta nyt siellä ei juuri toimintaa ole. Maasto nousee aika lailla ja sankareidemme majapaikan vieressä on vielä pieni, hyvin valokuvauksellinen kappeli. Takana on edelleen vuorta ja oliivimetsikköä. Nyt ollaan korkealla ja maaseudulla.
Annikki on sen verran täydellinen kielitaidossaan, että huusholliin löytyy vielä kaikki kaapeista puuttuva keittiötarpeisto. Pyykeistäkin kysytään, kun netissä oli puhetta pesukoneesta. Emäntä ilmoittaa pesevänsä kaiken mitä tarvitaan. Vilho laskeskelee, että viikkoon asioita ei ole hoidettu kuin italiaksi - Vilhokin on kunnostautunut kuuntelemalla asioiden etenemistä, onneksi ymmärtäen kuitenkin missä mennään. Mutta ei autokuskin tarvitse osata puhua, ei Räikkönenkään saa sanaa suustaan.
Iltapastan jälkeen huusholli alkaa lämmetä ja tilanne muutenkin parantua. Ulkona on kirkas tähtityö ja melkoisen kylmä, onneksi emäntä iskee alakerrassa puita takkaan ja lämmin vesi kiertää vinhaan pattereissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti