Vilhon aamu oli aika kankea, väsymystä riittää edelleen ja pientä yskintää. Silti päivä saadaan aikanaan hyvään vauhtiin. Asunnossa on pieni keittiönurkkaus ja siellä valmistuu aamupalaa ja lopuksi myös maitokahvia.
Päivä on jo pitkällä, kun pariskuntamme viimein lähtee autolla kohti etruskien hautapaikkaa, Nórchiaa. Matkaa on vain reilu kolmekymmentä kilometriä ja sää on pilvinen, hiostavan lämmin, mutta sopivan tuulinen. Aurinkoakin riittää aika ajoin reilusti.
Vilho pitää kyytipelin, Opel Corsan dieselmoottorin nakutuksesta; se sopii jotenkin erityisesti Vilhon vauhdittomaan menoon, jossa kiihdytään hitaasti mutta lopulta vääntöä löytyy sitkeästi. Siis ei muuta kuin matkaan ja paikallisten rallikuskien sekaan! No, ensimmäisenä vastaan tulee paikallispoliisin auto, vieläpä heti melko syrjäisen majapaikan tiellä. Niin kapea on tie, että poliisiauto ajaa sivuun ja Vilho näkee ohjaamossa kaksi hymyilevää naisihmistä. Paikallispoliisin ajopeli lähtee Vilhon perään ja hetken kuskimme tuntee olevansa hyvin turvassa, kun nämä tummatukat seuraavat.
***
Tarkastaja Gianluca Tavernellon vuorokausi ei ole mennyt erityisen putkeen. Lentokentällä hän joutuu heti toteamaan, että tiedustelu on pettänyt: Susivuori Suomesta suksii suoraan autovuokraamoon ennakkovarauslappu kourassaan. Tästä piti tulla helppo juttu: oletettavaa oli, että Susivuori olisi tullut junalla Roomaan ja marssinut johonkin perushotelliin, lähtenyt sitten Trastevereen pizzalle ja aamulla Colosseumille. Siten iltapäivällä olisi voitu jo todeta, että kyseinen kohde on tavallinen pohjoisen turisti ja että tietokoneanalyysin voi työntää samaan paikkaan minne muutkin nerokkaat oivallukset yleensä päätyvät.
Mutta ei, Susivuori on siis vuokrannut auton ja lähtee sillä sitten kiitämään ties minne toteuttamaan suurta suunnitelmaansa. Tarkastajamme lentokentällä on varustautunut muistiviholla, kosmoskynällä ja matkapuhelimelle - ja nyt pitäisi ryhtyä seuraamaan jotain suomalaista formulakuskien jälkeläistä jonnekin, ties vaikka peräkyliin, ilman autoa.
Tarkastaja Tavernello soittaa keskuksen kautta apua ja hänelle luvataan seurantapalvelua “tilanteen mukaan”. Tämä tarkoittaa jonkinlaista viranomaisyhteistyötä lähinnä paikallisten passipoliisien avulla. Siispä iltapäivän aikana Tavernello palaa Roomaan toimistolle ja saa sinne raportteja Susivuoren liikkeistä. Ne ovat arveluttavia. Susivuori väistelee pääteitä, ei mene maksullisille moottoriteille ja ajaa milloin kovaa ja milloin erityisen hitaasti. Paikallispoliisi on järkyttynyt kohteen tavasta noudattaa ilmoitettuja nopeusrajoituksia ja muutenkin hidastaa normaalia liikennevirtaa.
Tilanne on lopulta lyhyesti se, että kohde on yöpynyt bed & breakfastissa Viterbossa ja kaupassa käytyään piileskellyt asunnolla. Ei kovin sopivaa käytöstä turistille, jonka pitäisi laukata duomolle ja pizzeriaan sekä valokuvata viinipäissään paikallisia kaivonkansia ja kulkukoiria. Seuraavana aamuna - tai siis vasta keskipäivällä - kaksi communalen naispoliisia on havainnut Susivuoren ajelleen etelään päin, mutta passipoliisit ovat kadottaneet hänet. Tämä ei varmasti ole sattuma. Onneksi auto on havaittu uudestaan ja kolmisen tuntia suomalainen on nuohonnut jollain etruskien hauta-alueella jossain Viterbon takamailla. Sitten on seurannut taas kauppakäynti ja vetäytyminen asunnolle. Kerrassaan erikoista menoa. Paikallispoliisit ovat erityisesti kommentoineet Susivuoren vaimoa, sillä tämä on - kuten raporteissa on toistuvasti mainittu - vaaleahiuksinen. Sekopäitä on siis kaksi ja toinen niistä on vaalea. Raporteissa on aina sitten niin arvokasta tietoa... Tarkastaja Tavernello huokaisee syvään ja nojaa tuolissaan taakse.
Tavernello on pysytellyt toimistolla koko päivän ja saanut kuulla senkin, että häntä odottaa auto ja kollega Orvietossa. Amerikkalaisten päivitetyssä analyysissä on saatu nimittäin selville, että kohde menee Orvieton suuntaan seuraavaksi. Vai niin - tuohon olisi varmaan riittänyt viivoitinkin, tuumii Tavernello. Oli miten oli, parin päivän rupeama uuden tehtävän kimpussa alkaa olla siinä vaiheessa, että on syytä lähteä kotiin keräämään voimia huomiseen maakuntamatkaan.
***
Nórchian etruskihaudat sijaitsevat asutuksen sivussa, muutama maatalo on paikalle johtavan tien varrella ja lukuisia lammaslaumoja laiduntaa tasaisilla piha- ja peltoalueilla. Tie päättyy arkeologisen kohteen parkkipaikalle. Asfalttitiessä on muutama järkyttävä monttu, mutta vauhdittomassa matkamenossa nämä sudenkuopat ehditään välttämään. Parkkipaikalla on yksi auto, eikä siellä ole kylttejä tai mitään muuta elonmerkkiä. Tie jatkuu päällystämättömänä kävelyreittinä hauta-alueelle ja siellä on perinteinen esittelykyltti ja muutamia opasteita.
Itse alue on kuin rotko tai jyrkkä laakso. Laakson seinämiin etruskit ovat kaivertaneet hautaluoliaan. Pääasiallisesti koko alue on polkuja lukuun ottamatta lähinnä luonnontilassa, ja korkeuserojen ja kallioiden takia vaikeakulkuinen. No, Vilhon äheltäessä luolien kapeita käytäviä peremmälle vaikeakulkuisuus saa ihan uusia määritteitä. Kamera keikkuu kaulassa ja videokamera pyörii vyöllä, kuumakin on ja ihan ryömimään ei viitsisi ryhtyä. Hautaluolien suuaukolla on usein kiveen louhittu portaikko ja käytävä, sitten on kapea pullonkaula, josta pääsee, jos pääsee varsinaiseen kammioon. Vilho varasi näitä touhuja varten voimakkaan taskulampun ja jätti sen asunnolle aamukankeudessaan. Onneksi kameran autofocuksen apuvalo toimii valonheittimenä ja luolia pääsee tarkastelemaan sekä kuvaamaan. Monessa onkin kiviset arkut edelleen tallessa, monessa tosin ei. Olohuoneen kokoisissa mutta matalissa kammioissa on usein koloja seinillä ja mielenkiintoinen tunnelma. Kalliota on päällä helposti parikymmentä metriä ja ulkomaailma hiljenee, vain valonsäteet oviaukosta leikkaavat tilaa.
Hauta-alueella menee kovapäisillä turisteilla kolmatta tuntia. Laakson molemmilla harjanteilla pitää kiipeillä ja kasvillisuus on sankkaa, joten kulkeminen on aika hidasta, kun kapuamistakin on paljon lämpimässä kelissä. Esillä on myös uudempaa linnanrauniota ja 1100-luvun rauniokirkko, S. Pietro. Harjanteelta näkyy myös melko pitkälle ja muutaman sadan metrin päässä varikset häiritsevät tuulihaukkojen keskinäistä välienselvittelyä, joka yltyy lopulta luontofilmistä tuttuun kieppumiseen, jossa haukat tarttuvat ilmassa toisiensa jalkoihin.
Vilholla on suunnitelma. Tämän matkan teemana voisivat olla nimenomaan etruskit. Etruskien lisäksi tietysti ruoka ja viinit, kolmantena luonto. Siinä olisikin sellainen paketti, että yksi loma jäsentyisi hienosti näinkin monipuolisessa ympäristössä. Toisaalta tällä viikolla ei vielä tarvitse oikeastaan tehdä mitään, kunhan nyt saa vähän itseään huvitettua ja levättyä.
Hautahyppelyn jälkeen on paita märkänä ja takki tyhjänä. Ipermarketista haetaan eväitä ja kisajuomia, ilta vietetään taas asunnolla. Vilho keittää paikallista artesaanituorepastaa ja kostukkeeksi villisikajauhelihakastiketta. Ruoka on erinomaista, pastassa maistuvat yrtit ja pinaatti ja sen koostumus on loistava. Villisikakastike tuo sopivasta riistan makua ja öljyisyyttä. Punaviiniä löytyy vielä lasilliset eilisestä pullosta, jonka etiketti on sekin saanut kuvansa eräästä etruskihaudan maalauksesta. Ilta pimenee ja samalla kun laukkuja taas täytetään hahmottuu vähitellen myös seuraavan päivän suunnitelma.
Eipä arvaa Tarkastaja Tavernello -parka mihin pyöritykseen onkaan joutumassa.
VastaaPoista