4. Sateisilla kivillä, pilvien ja taivaiden tarkkailua pesästä ja mahtuvat mukaan Mozart-kuulatkin

Vilho on edelleen murmelinpesään perustamassa perusleirissään ja samaa vanhaa kuuluu säätiedotuksellekin: Sadetta ja viileää. Ai että, miten harmaa päivä on taas, murehtii Vilho. Harsoiset pilvet pyörivät pari sataa metriä tupaa korkeammalla ja alempana vihmoo yhä vettä. Vuoret ovat pumpuliverhon takana.

Miksi aamuin ei päivä paista,
linnut laula ei lauluaan?

Päivä päivältä samanlaista,
enää pysty en nauramaan.

Vilho tarvitsee uuden sateenvarjon ja leipää. Näissä merkeissä lähdetään aamiaisen jälkeen liikkelle ja takaisin tullaan säkit täynnä viinipulloja ja Mozart-kuulia.

 Sateenvarjo on kyllä löytynyt Sparista ja pitää toki myöntää, että Vilho on katsastanut pari kylän retkeilykauppaakin kahden supermarketin lisäksi. Leivästä ei ole tietoakaan kun sankarimme palaa asunnolle,  mutta ihminenhän ei elä pelkästä leivästä.

Perusleirissä Susivuori heittäytyy sohvalle lepäämään mittavan lauantaiurakan jälkeen. Anteron viestit herättävät unelmoivan Vilhon ja tekstaillessa hän huomaakin, että sade on tauonnut. Nyt laitetaan nopeasti reppu kuntoon ja pian suomalainen on pihalla painelemassa ylärinteitä ja pilviä kohden. On ylellistä, että koko kävelyretki hoidetaan ilman sateenvarjoa ja sen kummempia suojautumisia.

Aikaisen heräämisen tähden retki alkaa kaikesta huolimatta jo puolenpäivän jälkeen ja Vilho päättää kokeilla reittiä Hoher Gang Steig ylös Sonnenspitzen rinteille.

Noususataset kertyvät hitaasti. Kylän väistyessä liepeillä ovat vastassa äärimmäisen hyvin hoidetut niityt muutaminen pienine hirsiaittoineen. Sitten seuraa metsää, puroja, nousevia rinteitä ja lopulta jossain vaiheessa pystysuoraa kiveä. Niittyjen reunoilla Vilho näkee heti pari bambia ja retki tuntuu jo onnistuneelta. Närhiä täällä on myös hyvin ja kuusikkojen seassa liikkuu tiaisia.

Mitään vuoria ei tietenkään näy, sillä valkoinen pilviharso peittää korkeudet. Mutta hieman noustuaan Vilholla on vastassa piskuinen sade. Se tekee sinänsä höpöä: Nousutyössä kun tulee kuuma ja sade vain lisää höyryä, niin tuoksuvan metsän rauhasta saa nauttia rillit täysin huurussa.

Hyvin hiljaisella polulla palailee pari ihmistä ylängöltä. Aikanaan Vilho käsittää sen, että varmaan valtaosa kansasta on kulkenut korkeuksiin köysiradalla ja palannut haluamallaan tavalla eri reittejä, eikä kaikilla ole esim. reppua selässään tai partiosta vain toiselta sellainen löytyy.

Vilhon retki saa aika nopean lopun, sillä irtosoravyöhykkeen jälkeen tullaan vaijerikiipeämiseen. Vaijeria on muuten kiva surffata ylös, mutta kosteus tekee sen, että kaikki kivet ja kallio ovat läpimärkiä ja liukkaita. Kohta alhaalla on vastassa rotkoa pilvessä ja ylhäällä vaijerireitti katoaa jonnekin pystysuorassa profiilissa ja siinäkin suunnassa kaikki on pilvessä. Koska jatkosta tai tiukan nousun kestosta  ei ole mitään käsitystä, Vilho päättää palata pesälleen ja jatkaa sotaa jonain toisena päivänä.

Tulospuolelle kirjataan säälittävä 1500 m ja kosteat vaatteet, työhanskansa Susivuori hukkaa jonnekin alamaastossa, mutta tappio on  vain 2 €. Soravyöhykkeen kohdalla pilvipeite raottuu hetkeksi ja mm. kotitalo näkyy. Vilhoa sieppaa pelkurimainen perääntyminen Hoher Gang Steigin pilviseltä jyrkänteeltä, mutta minkä tuolle mahtaa.

Alempana huutaa haukka, sekin on lähtenyt liikkeelle sään hieman parantuessa.

Jo iltapäivällä ollaan taas asunnolla. Vilho nukkuu päiväunet ja puuhailee kolossaan. Illalla maistuu prosecco, jota täällä päin kaupat ovat sen verran täynnä, että tulee ostettua italialaista näin kolmella eurolla. Totta on kuitenkin se, että jälleen kerran Vilholla ei ole vuoristossa kunnon ruokahalua, eikä juomakaappiakaan tyhjennetä näyttävästi.

Ehrwald on todella rakastettavan hiljainen kylä, sopisi hermolepoa tarvitsevalle tyyssijaksi. Reippailijat sammutavat valonsa kymmeneltä illalla, liikennettä  ei ole ja väylä on kauempana. Hiljaisuus tarttuu ja yökuhkija Vilhokin yrittää olla hissunkissun, vaikka puuhaakin pikkutunneille.

Hiljaiselosta huolimatta ilmojen tiellä tapahtuu ja vuorten rauhaa rikkovia lentokoneita jää kuuntelemaan juuri hiljaisuuden takia. Rakastettavat sveitsiläiset ja Zurich tuottavat tänne aika paljon ylilentoja, ennen yhtätoista lento Dubaihin ja taidetaan tästä päältä mennä Hong Kongiinkin kaksi kertaa päivässä. Pariisikin työllistää taivasta, jos itään pitää päästä niin tästä se onnistuu ja pohjois-eteläsuunnassa koneita tulee ties mistä Standstedistä ja muualta teepussien luvausta maasta.

Karttaa katselemalla valkenee sekin, miten hemmetin pohjoisessa Wien on - se on Münchenin korkeudella ja pohjoisempana kuin nämä vuoriseudut, niin tasamaata kuin pääkaupunki onkin.