11. Grubigsteinille Lermoosista ja iltasella pizzaa

And I'm far, far away
With my head up in the clouds
And I'm far, far away
With my feet down in the crowds
Lettin' loose around the world
But the call of home is loud
Still is loud

Vilho takkuaa Grubigsteinille kuumana päivänä. Parkkipaikka löytyi lopulta yllättävän alhaalta ja Vilho kiroaa siitä seuraavaa turhaa kapuamista. Itävallassa tai Saksassa autoja ei jätellä minne sattuu ja Lermoosin Untergartenissakin pitää olla tarkkana. Pihat ovat muuten täälläkin kauniita, paikassa on maalauksellinen pikku kappeli ja puut ovat omenoita täynnä.

Annikki on jäänyt katsastamaan kotikylän lammasfestarin ja on tulossa Lermoosiin jalan. Lampaat tuodaan vuorilta kerittäviksi ja Ehrwaldissa on tapahtuman ympärille rakennettu viehättävä kyläjuhla, asiallisine oluttarjoiluineen.

Aurinkoisen taivaan alla sankarimme pujottelee ylös pelloilta.  Vilho laulaa vain Sladen kappaletta ja toistaa säettä "With my head up in the clouds".  Ja tietysti " Far, far away." Kaukanahan tässä ollaan ja päämäärään on määrätön matka.  Matka on tasamaan pojalle aina määrätön, sillä puhutaan nousumetreistä ja jokainen noustu satanen on ihme.

Älköön kukaan olko loukattu, mutta työläiskaupunginosan penskana Vilho on tuskallisen samalla tasolla fanittamansa manchesterilaisen Sladen kanssa. Karkea ja auttamattoman arkinen Vilho kapuaa korkeuksiin hiki valuen metri metriltä, eikä hän jää köhivästä barbaarista jälkeen tippaakaan.  

Tietä, tietä ja sitten lehmänpaskaa maalauksellisella laitumella ja sähköaidan jälkeen kapeaa polkua oikeisiin korkeuksiin.

***

Sarvipäinen Saatana on vastassa upealla harjanteella, tästä näkyy vuoremme Z ja kaikki muukin upeasti kahteen suuntaan. Vilho ei ole sinänsä yllättynyt siitä, että pukinsarvinen Saatana on vastassa, viimeinkin. Saatanalla on perussetti valmiina, jokainen lukutaitoinen voi lukea tapauskuvauksen Uudesta Testamentista - vuoria, erämaata, lupauksia. Munkithan pakenivat aikoinaan vuoristoon ihmisvilinää, mutta harva tajusi sitä, että vuorilla kohtaa helposti paholaisen.

Sitten edessä on todella kaunis, nuori ja hoikka nainen - jokaisen reppumiehen unelma, joka kädellä pyyhkäistyään hävittää kasvojaan peittäneen hunnun.

Vilho nieleskelee, harvoin hajuvesi on yhtä suloista, eikä kauniimpaa naista voi kuvitella.
Opitulla refleksillä Vilho yrittää vain kävellä ongelmakohdasta ohi, silloin nainen kysyy saksaksi: Etkö sinä usko mihinkään, edes Jumalaan?"

Vilhon tekisi melkein mieli kaivaa aina mukana oleva Padre Pion kuva, mutta tämä kysymys on liian helppo Vilholle: "Tietysti uskon, mutta sinua en usko tippaakaan", sanoo Vilho, ja pistelee eteenpäin kapealla polulla. Vilho tekee ristinmerkin, kuten hyvin usein, mutta suomalaisten nähden vain harvoin.

Ylempänä Vilho tuulettaa reilua kaksitonnistaan, mutta rakas vaimo ei huomaa sankariamme heti majatalon terassilta. Aurinko on suloista ja paritonnisessa kesäilmassa on mukava puhallella hikeä. Täällä on täydellinen sunnuntaimeno, väkeä on köysiradan kupeessa kahdessa ravintolassa ja ihmiset todella nauttivat antimista, auringosta. Onhan tässä tietysti tunkua ja koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea vaimon päivään on todella kuulunut.

So You think we had the lazy time but you should know better,

And I don´t know why, I just don´t know why,

And You say I got a dirty mind, Well  I am a big go-getter.

And I don´t know why, and 

I don´t know why,

 Anymore, oh no.

Terassi on lukemissa 2050 m. ja Vilho on heikko turisti lopulta löydettyään Annikin. 

Annikin pöydässä on todella hieno, sivistynyt pariskunta, he kommentoivat Vilhon maraton-paitaa. Vilho puhuu heikkoa saksaa ja heikkoa englantia, pikkuisen kireää suomea ja sitä vanhemmat taistelijat kuuntelevat tietysi tarkkaan. Vilho ehtii miettiä sitäkin, että kunpa voisi puhua jotain kaunista suomea, mutta pariskunta on niin täysin Annikin lumoissa, että kaikki mitä Vilhon nainen puhuu on suloista, joten eiköhän se sillä hoidu. 

Vilho lähtee ja käy satasen korkeammalla ja pystyy reissuennätyksensä jälkeen esiintymään jonkinalaisena seuramiehenä pöydän herrasväelle. Vaatimattomienkin nousujen takana on yleensä helposti 3-4 tunnin intensiivinen käveleminen ja nousuprosessi, jossa maisemat vaihtuvat ja tunnelma muuttuu. Vilhon on vaikeaa pysähtyä tuollaisen puuhan jälkeen ja ryhtyä edustamaan.

***

Alkaa kiri takaisin tonniin ja kotiin. Suomalaiset hyvästit ja ravia alarinteeseen, mahdollisimman asialliset repliikit itävaltalaiselle pöytäseuralle ja taas polulle. 

And I'm far, far away
With my head up in the clouds.

Kuten niin usein, alamaastossa ei ole tarjolla sen enempää valaistumisia kuin helvettiäkään, vastaan ei tule enää ihmisiä eikä paholaisia. Kovaa kieputusta alas rinteiden polkuja, sitten laidunta, hiekkatietä. Vilho poimii Annikin köysiradan saapumisasemalta. Edessä on vielä hetken helteinen kotiterassi, taivaallista olutta ja pakkaamista.

Kotona aurinko on täyttä kesää ja Vilho klipsauttaa uuden suosikkinsa, Hacker-Pschorrin Münchener Hellin maitopullokorkin auki.  Terassin lämmössä on mukava kerrata päivän tapahtumat ja ihailla Zugspitzeä.

Illalla ehditään vielä syömään puu-uunipizzat kylän keskeisessä italialaisessa, Al Castagnossa. Pizza onkin kovin Vilhon mieleen ja puu-uunihan istuu tänne hienosti, sillä lukuisista vuoristotaloista nousee aina iltaisin savua lämmityksen merkiksi.

Edessä on vielä pieni kapuaminen taas asunnolle, loput pakkaukset ja seuraavana päivänä ajo Müncheniin.