10. Zugis, My Love

Voi mitä jupinaa kuuluu, kun Vilho kapuaa Zugspitzen rinteitä köysiradan suunnasta. Hieman fiksumpi Annikki on mennyt köysiradalla ylös, mutta Vilho väistelee kohteliaita keski-ikäisiä rinnepyöräilijöitä polulla ja jupisee ylös.

Fantastisella Vilholla on pienoinen kankkunen, mutta morkkis on paljon vuorta suurempi. Hiki valuu ja metrejä kertyy.

Tutuille sorille ja sepeleille Vilho pääsee paikoilla 1700 m. ja siellä alkaa maisemissa olla hurraamista. Jossain korkeudessa 1850 m. Vilholla alkaa pelko pusertaa pusakkaan ja kun ottaa huomioon se, että pusakkakin on repussa, niin alas on tultava. Tänään jyrkänne on liikaa, sitä se on varmaan huomennakin.

Vilho tulee kivikosta, vaijereista ja kalliolta alemmaksi kivien ropistessa. Päivän korkeus saa luvan riittää ja näkymät tästäkin ovat jo todella hienot.

Louhikkoon paistaa aurinko, siellä voi tutkia reppua; Hieman alempana Vilho piti taukoa aurinkoisessa paikassa, vuoristomännyillä. Kuvia, videoita, valoa.

Yllättävän tyytyväisenä Vilho lähtee alemmas, vaikka jyrkänneosuuden keskenjättäminen kismittääkin vietävästi. Vuoret ovat keskustelukumppaneita, tänään ei ollut vastaansanomista.

Alempana tulee kaksikko vastaan kiikarikiväärin kanssa. Hölmistyneet miehet päästävät Vilhon ohi kohteliaina. Vilho saa Saksan suuntaan vielä upeita kuvia ja sitten alkaa hiljainen metsäosuus ja todellinen lasku kohti parkkipaikkoja.

Polulla ei kulje enää ketään, se on aika erikoistakin, sillä parkkipaikallahan on väkeä vietävästi. Suurin osa kansasta on tietysti tullut ja mennyt köysiradalla huipulle.

Vilhoa odottaa alhaalla Annikki, joka on yltänyt todella korkeammalle tänään.

Aurinkoinen keli on fantastinen. Susivuoret poikkeavat kotimatkallaan kaupassa, sillä nyt siihen on vielä mahdollisuus. Sitten lähdetään kotiterassille.

On aivan mahtavaa juoda asunnolla olutta terassilla, nauttia saksalaisen ja itävaltalaisen panimoteollisuuden osaamisesta ja käsittämättömän hienoista maisemista sinistä taivasta vasten. Zugspitzen katselu on parasta tositelkkaria. Alkurinteitä hieronut Vilho on saanut vuoresta vain pienen haukkaisun, mutta tosissaanhan se on vuori, joka on Vilhoa puraissut: Pyöriminen vähentyköön entisestään: Vilho tavoittelee ensi vuonna tätä samaa kylää ja terassia kesälomallaan.

***

Ja saahan Vilho lopulta sen schnitzelinsä. Auringon vielä lämmittäessä kavutaan asunnolta sata metriä korkeammalle Brent Almin komeaa puurakennukseen, jossa on ravintola kotoisen köysiradan kupeessa. Koltikylässähän on oikeastaan kahdeksan köysirataa, joten niistä ei sinänsä ole pulaa. Lounastakin on ehkä jo aika syödä, kun kello alkaa olla seitsemän.

Iso olut maksaa 3,90 € ja se kuuluisa possunleike taitaa olla 10,90 €. Ruoka maistuu, Vilho esittelee ravintolan hienoa takkaa Annikille.

Huolimatta hyvästä nestehuollostaan Vilho on laihtunut lomallaan, sillä kävelyä tulee valtavasti ja ruokahalu korkeammalla tuntuu aina olevan heikko. Nyt iso annos meneekin hyvään tarkoitukseen ja Annikki kiittelee sitä, että ollaan lähellä kotia, ja suunta on alas päin.

Aurinko laskee juuri ja t-paitaiselle Vilholle paluu on jo viileämpi. Lehtipuiden kupeissa lentää lepakkoja. Yö viilenee nopeasti ja tänäänkin vastassa on hiljainen yö ja tähtitaivas.