5.1 Kerameikos, roomalainen agora ja Hadrianuksen kirjasto -– pilvisen päivän kohdelaukkaa

Annikki jonottelee kiltisti metroaseman lippukassalla ja yhtä kiltisti kassa myy kertalippuja hänelle. Jonkinlaista ladattavaa lippua Annikki havittelee, mutta sitä ei nyt irtoa. No, kertaliput ovat 1,40 € ja saavat kelvata nyt.

Metrolla päästään Kerameikosin pysäkille. Itse alue on vähän sekavan oloista ja jonkinlaista puoliteollista takamaata yhdistettyinä muutamiin suuriin baareihin, jotka ovat kuin teollisuushalleihin kyhättyjä riemuliitereitä. Susivuoret sivuavat tankotanssipaikkaa ja päätyvät pian puistoalueelle, jossa lauantaista lapsilaumaa aktivoi joukko aikuisia jonkinlaiseen touhuun. Vilho väistää Mikki Hiiri -korvilla asustettua naista ja matka jatkuu suurelle, aidatulle raunioalueelle.

Susivuoret ovat Kerameikosin alueella 1120-1300. Paikka on antiikkinen kaupunginosa, jossa asuivat keramiikkaporukat eli ruukuntekijät. Lisäksi aitojen sisällä on suuri hautausmaa.

Ensin hortoillaan ulkoalueella ja sitten vietetään aikaa paikan pienessä museossa. Vilhon mittareissa pieni museo on oikeastaan 10 ja samalla asteikolla ulkoalueet ovat 2. Kukin tyylillään, mutta kun on kiertänyt sata raunioaluetta, eivät Kerameikosin kivet tarjoa mitään erityistä. Ulkoalueella on kuitenkin muutama kissa ja kiinnostavia puita, ainakin pari komeaa viikunaa ja päiväkin on kiva. Pahoja kaikuja Knossoksesta tuo mieleen se, että museoon vietyjä monumentteja on korvattu betonisilla kopioilla ulkoalueella.

Museo on hieno, kronologisesti järjestetty näyttely alueen löydyistä. Hieno esillepano ja loistavia esineitä. Paljon on toki ruukkuja, mutta myös hautamonumentteja. Koko näyttely kiertää pientä keskihallia, jossa on kolossaalinen marmorihärkä haudoilta. Susivuoret ihastelevat erityisesti esihistoriallisia ruukkuja aivan näyttelyn alussa – jo nelisen tuhatta vuotta sitten täällä väännettiin kauniita  ruukkuja. Näyttely antaa fantastisen läpileikkauksen ruukkutyyleistä ja toki myös muista esineistä.

Keraaminen leluhevonen. 

Kerameikosin museo, n. 1000-900 eKr.

Kun Susivuoret poistuvat Kerameikosin alueelta, vuorossa on vaellusta kreikkalaisen agoran raunioalueen sivuitse. Ateenassa ei ole erityisen helppoa suunnistaa, kadut ovat sokkeloisia tai toisinaan kovin kaarevia eikä Akropolis kelpaa maamerkiksi kaikkeen. Susivuoret sivuavat Hefaistoksen komeaa temppeliä kävellen läpi jonkinlaisesta kirpputorialueesta, ja pylväät vain vilkkuvat metsikön suojasta kun maasto nousee. Pian ollaan puistomaisella polulla, jota koko ajan reunustaa  ajattu arkeologinen alue. Temppelikin näkyy taas komeasti mäellään ja Akropolis omalla vuorellaan.

Lopulta pujotellaan roomalaiselle agoralle (Romaiki Agora). Nyt väkeä ja turismin tuomaa muuta höpöä alkaa olla paljon kaikkialla. Annikin laukussa löytyy yhdistelmälippu useille Ateenan kohteille ja roomalaisella agoralla revitään taas yksi pala tiketistä.  Keli alkaa olla jo melkoisen lämmin, mutta sopivaltahan se Vilhosta tuntuu.

Vilho ihastelee roomalaisten aukiolle tekemää katuviemäröintiä, se on jämptisti kaiverrettu kiveen ja kulkee paikan reunoilla luotisuorana ja teräväreunaisena edelleen. Muu kansa painelee pitkulaisen alueen perälle, sillä siellä on katseenvangitsijana marmorinen siilo, jolle on annettu monenlaista tehtävää ja selitystä aikojen saatossa. "Tuulten torni" (Aéredes) onkin komea rakennus 100-luvulta eKr. ja se on toiminut vesikellona ja ties minä aikojen saatossa. Kahdeksankulmainen torni on toiminut lukuisien myöhempien rakennusten esikuvana ja se on säilynyt hyvin, ehkä siksi, että se on ollut myös osittain hautautunut, vaikka oikeastaan aina jossain käytössä

Tuulten torni Aéredes.

Roomalainen Agora, Ateena

 

Täälläkin on kiva pyöriä hienossa säässä ja näppäillä kuvia ja videonpätkiä. Sivummalla on hienossa ja yksinkertaisessa rakennuksessa hyvin koottuna tietoa Hadrianuksesta, joka vaikutti hallintoaikanaan Ateenan katukuvaan paljon.  Myöhemmin Vilho huomaa, että näyttelytalo on entinen moskeija, Fetikhie nimeltään.

Kun kuhinakulmilla ollaan, käyvät Susivuoret vielä revityttämässä lippuaan alueella, jota kutsutaan Hadrianuksen kirjastoksi.  Tällä rauniokaistaleella kirjaston jäänteet ovat ihan perällä ja Vilhon mielestä koko mesta on melkoisen jonninjoutava. Tänne on rakennettu bysantin aikana kolmekin kirkkoa, eikä niistäkään ole mitään oikein jäljellä, joten antiikin aarteet ovat jääneet jo melkoisesti jalkoihin.

Näillä nurkilla alkaa näkyä jo melkoisen akropolisoituneita turisteja. Siellä täällä kivillä istuu voipuneita matkalaisia, joiden marmoroituneissa silmissä tai silmäkulmissa pilkettä ei ole. Täällä eivät rauniot lopu koskaan, ja vaellettavaa matkaakin riittää niin pitkälle että kännykkä kirpoaa kourasta.

Vaellettavaa on Susivuorillakin. Vilho suunnistelee kotiin, Annikki tarpoo perässä. Ateenalaisen korttelipujottelun jälkeen päädytään viimeinkin suurelle Sintagma-aukiolle ja kotiin päin jatkettaessa parlamenttitalon sivustalla vastaan marssii kuin tilauksesta vahtisotilaiden partio  – eräs paikkakunnan nähtävyyksistähän on vahdinvaihto. Näillä kulmilla on myös mellakkapoliiseja passissa autoineen, aivan kuin muistuttamassa Kreikan yhteiskunnallisista jännitteistä.

Raunioretkillä menee sellaiset viisi tuntia. Vilho hiukoo jo ihan tosissaan ja hän pistää kattilan tulille lounasta varten ja painelee hetkeksi oluelle parvekkeelle.