Arkiset marmoriportaat sekä poikkeuksellinen portinvartijakissa.
Vilho on pari viikkoa tuumaillut marmoria ihan vain materiaalina ja klassisen taiteen ja rakentamisen symbolina. Alvar Aalto sai klassisen herätyksen nuorena Italiassa ja niinpä Finlandia-talo Töölönlahdella on jo pari kertaa saanut valkoisen kuorrutuksensa toscanalaisesta Carraran marmorista, kivestä, joka on ollut Italiassa viimeistään renessanssissa se oikea kivilaji.
Nyt sattuu olemaan niin, että Ateenan lähellä on Pénteli-niminen vuori, joka tunnettiin antiikissa nimellä Pentelikon. Sieltä louhittiin marmoria klassisen attikalaisen kauden tarpeisiin. Louhokselta oli mukavasti alamäki Ateenaan, joten kivireen vetäminen sujui leppoisasti. Upea pentelikonilainen valkoinen marmori on taatusti lumonnut monumentaalirakentajat; Heitä seuraten antiikista on tehty marmorinen kaikkialla minne vaan on veneellä ja härkävankkureilla päästy. Roomassa seurattin perässä. Ja lopulta Lontoossa, Berliinissä, Helsingissä ja Washingtonissa.
Taatusti marmorin louhittavuus ja plastisuus on auttanut sen menestystarinaa, mutta olisiko niin, että koko menestystarina on kuitenkin nakutettu kiveen Akrópolin kukkulallamelkoisen paikallisista materiaaleista? Viime kädessä asian on sanellut ainakin Vilhon mielestä se, että marmoria on saanut Ateenan lähikukkuloilta. Se, että kivilaji ei oikein kestä Helsingissä, on sitten suunnittelun syvää typeryyttä.
***
Professori Manolis Korres on jopa dokumentoinut kirjaan marmoritien historian lähivuorelta Akropolille, hän tietää mistä puhuu, koska hän on johtanut Akrópoliin entisöintiä. Löytääpä Vilho sellaisenkin internet-tiedon, että Pentelikonin klassisen ajan louhosta suojaa laki ja nykyään kiveä saa ottaa vain Akrópolin restaurointiin.
Akropolista restauroidaan, Parthenon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti