Museo on melkoisen uusi jättiläinen ja tehty kovalla rahalla kodiksi viereisen kukkulan keskeisimmille arkeologisille löydöille. Kierroksen talossa tehtyään Vilho toteaa, että museo on selvästi valmistettu kodiksi Parthenonin friiseille ja Erektheioinin karyatideille. Muu esineistö on täällä höysteenä ja sivujuonteena.
Parthenonin friisit ovat valtavan temppelin marmoritauluja kuvapintoineen ja Erektheionin karyatidit puolestaan naishahmoisia pylväitä Erektheionin temppelin sivulaivasta. Näille marmoreille on komeat esittelytilat toiseessa ja kolmannessa kerroksessa.
Karyatidit Erektheionista.
Akropolis-museo, Ateena.
(421-405 eKr.)
Tässä talossa ei kuitenkaan voi kävellä miettimättä brittiläistä imperiumia ja erästä herra Sir Elginiä.
Seitsemäs Elginin Jaarli, Thomas Bruce, oli diplomaattivirassa Ateenassa ja siinä samalla louhi matkaansa Akropolilta kaikkea kivaa vuosina 1801-1803. Elginin poistuttua 1803 hänen tiiminsä lähetteli vielä runsaasti antiikin materiaalia Britanniaan vuoteen 1812 asti.
Toiminnalleen Sir Elgin hankki silloin vallassa olevalta osmaanihallinnolta – siis turkkilaisilta – luvan, joten brittien mielestä paperiasiat ovat kunnossa ja turha huudella perään. Asiasta on käynnissä loputon debatti, johon Vilho ei halua syvemmin paneutua, lupalappukin lienee kadonnut.
Valistuneena kulttuuripersoonana ja sivistyksen esitaistelijana Sir Elgin koristeli korvaamattomalla kreikkalaisella kulttuuriaarteistolla Skotlannissa sijaitsevaa kartanoaan.
Merkittävä osa Parthenonin marmorifriiseistä löytyy nykyisin kuitenkin British Museumista, sillä Jaarli Elgin möi rahapulassa kokoelmansa valtiolle – siis Iso-Britannialle.
Kappale friisiä Parthenonista.
Akropolis-museo, Ateena.
(n. 442-438 eKr.)
Vilho kiertelee kolmannessa kerroksessa friisejä ja metooppeja tunnin verran. Eri aikakausien tuholaiskansoilta pelastuneet friisit on asetettu komeasti kiertämään salin sisällä suorakaiteen muotoista näyttelyseinää. Tässä museon panostus näkyy ja tässä siitä saadaan rajusti irti. Annikki ehtii karata ja museokauppaan, kun Vilho yhä hinkkaa lattioita friisien edessä.
Kerrosta alempana kuuluisat naispatsaat, karyatidit ovat hienosti esillä. Yhden paikka on toki vapaana, sillä tuo mimmi vietiin au pairiksi Lontooseen 200 vuotta sitten. Yksi daami on puolestaan saanut osuman tykistä, mutta entisöinti on tehnyt ihmeitä.
Susivuoret ovat museossa kaksi tuntia. Muu esineistö on tosiaan vaihtelevaa tasoltaan, mutta avara ja hajautettu esillepano toimisi hienosti cocktail-kutsujen näyttämönä, ei parhaiten museaalisena esillepanona; on kuin kaikki muu tavara olisi jonkinlaisessa aulatilassa matkalla friisien luo. Ei Vilho museota parjaa, mutta se on tehty kovalla rahalla ja siitä olisi voinut saada enemmänkin irti, niin palkittu talo kyseessä kuin onkin.
Mouseio Akrópolis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti