Kävelyretki kukkulalle on sama tuttu kuin reitti muinakin päivinä, sillä keskeiset paikat ovat kuitenkin samalla alueella. Pitkähän 2-3 kilometrin reissu Akropoliin alueelle ei ole, mutta siihen sisältyy katukieputusta, muutama vilkkaan tien ylitys ja joka kerta ihmeen pieni lenkki on jonkinlainen ponnistus.
On mukavaa kulkea lippujonojen ohi alueen portille, sillä Susivuorien yhdistelmälipussa on edelleen paloja revittävänä ja tämä osa on se tärkein. Akrópolis: Susivuoret ovat kiertäneet Ateenan tärkeintä paikkaa kuin kissa kuumaa pataa. Nyt Annikkikin suorastaan kirmaa kohti korkeuksia, sillä alarinteiden rauniot ovat toisarvoisia temppeleiden rinnalla.
Akrópolis nähtynä museon ikkunasta.
Vilhon© puhelinkuva.
Reitti Akrópoliskukkulalle ei ole pitkä, mutta se on paikoin jyrkkä ja kaikkiaan helteisin kuuma. Koko päivän Vilho miettii sitä, minkälainen paikka tämä on kesällä, turistikauden todella päästessä käyntiin, kun väkeä on oikeasti paljon ja lämpötila on oikeasti korkea. Vilho rehvastelee usein etelämaalaisella, tummalla habituksellaan, mutta totta on sekin, että kirkkaana huhtikuun päivänä susivuoren iho saa tukevan punerruksen.
On sanottava myös se, että Akropolis ei ole esteetön kohde, eikä se ole edes heikkojalkaisen paikka. Kulkeminen huipulle on vaikeaa vähänkin huonokulkuiselle, mutta pohjoiskaarteesta löytyy poikkeustapauksia varten inva-hissi. Huippu on kuitenkin kivikkoa, joten kierrokset jäävät fillarikansalla lyhyiksi.
Matkalla ylös pääsee näkemään kahdenkin teatron rauniot. Ennen kaikkea näkymät kaupungille ovat hyvät, olkoonkin että Ateena on melkoista ruutukaavaa, kivenvaaleaa korttelia aina muutamille kukkuloille ja sitten suuremmille vuorille asti. Taivas on sininen ja aurinko on kirkkaana, hehkuvana taivaalla.
Liukkaaksi kuljetut kivet johtavat lopulta korkeimmalle tasolle ja antiikkisen porttirakennuksen kautta varsinaiselle temppelialueelle. Akropoliksen huipulla ei ole käytännössä lainkaan kasvillisuutta, vain kiveä.
Huipulla on pohjimmiltaan kolme rakennusta: porttirakennus, Erektehion ja Parthenon. Kaikkea hallitsee suuri Parthenon, sivummalla on huomattavasti pienempi Erektheion kariatydi-naispylväineen.
Parthenon on kärsinyt silmittömän paljon ja jäljellä on oikeastaan vain sen muoto. Temppeliä on pitkään restauroitu ja nytkin kunnostus on käynnissä. Sama koskee kahta muutakin huipun rakennusta.
Akropolis on kova juttu, itse paikkahan on Vilhon mielestä käsittämätön – kivihuippu keskellä kaupunkia ja monelta osalta edelleen kesyttömänä kalliona. Tottahan kai Akrópolista on rakennettu linnoitusmielessä pitkään, mutta silti se on pohjimmiltaan kivinen mäki keskellä Ateenaa ja täällä jossa missään voi miettiä sitä puhuttua paikan henkeä.
Huipulla on pohjimmiltaan kolme rakennusta: porttirakennus, Erektehion ja Parthenon. Kaikkea hallitsee suuri Parthenon, sivummalla on huomattavasti pienempi Erektheion kariatydi-naispylväineen.
Parthenon on kärsinyt silmittömän paljon ja jäljellä on oikeastaan vain sen muoto. Temppeliä on pitkään restauroitu ja nytkin kunnostus on käynnissä. Sama koskee kahta muutakin huipun rakennusta.
Parthenon.
Akrópolis, Ateena.
Akropolis on kova juttu, itse paikkahan on Vilhon mielestä käsittämätön – kivihuippu keskellä kaupunkia ja monelta osalta edelleen kesyttömänä kalliona. Tottahan kai Akrópolista on rakennettu linnoitusmielessä pitkään, mutta silti se on pohjimmiltaan kivinen mäki keskellä Ateenaa ja täällä jossa missään voi miettiä sitä puhuttua paikan henkeä.
Erekhteion.
Akrópolis, Ateena.
Erekhteion on pieni temppeli sivummalla ja sen lähellä voi nähdä myös vanhaa linnoitusmuuria. Vilho muistaa ikuisesti Akrópoliin näyttämönä Ateenan yllä, sinisen taivaan ja ikuisena paistavan, häikäisevän auringon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti