Maa on kovaa, kesytöntä ja kuivaa soramaista kerrosta. Humusta on aina vain kourallinen. Kaikkialla on myös keramiikkaa sirpaleina. Mitä kaikkea täältä voisi löytyä neliömetristä maata tai kenties metallinpaljastimella?
Puiden muodostamassa piskuisessa lehdossa on hieman varjoa ja yksityisyyttä. Niinpä joku nuoripari on vetäytynyt sinne keskustelemaan rakkautensa ristiriidoista. Nuori kaveri yrittää selittää tytölleen asioita parhain päin, mutta mitäpä järki näissä asioissa auttaa, katsoisi ylös vuorelle tunteiden tuottamia insinööritaidon huippuja. Voi tuota nuorta rakkautta!
Vilho sivelee nuoren oliivipuun oksia ja astuu ulos varjoista vaimonsa luo. Annikki näkee oitis Vilhon pohtineen jotain perimmäistä, mutta tietää ettei siihen ole osuvia kommentteja.
Rakastava mutta säälimätön aurinko yllään Vilho lähtee takaisin päällystetyille kaduille, pois Akrópoliin pölyistä ja ikuisista pohdinnoistaan.
Oliiveja Akrópoliin alarinteiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti