Bitte on käskysana

Järjestyksestä ja siisteydestä kovin pitävä Vilho saa aina jossain vaiheessa pientä ihottumaa suuresti pitämässä Saksanmaassa ja samaa kutinaa aiheuttavat myös muutkin kieliyhteisön maat. Tunnetta on vaikea täydellisesti paikantaa, mutta jossain vaiheessa siistien nurmikoiden, roskattomien tienvarsien ja lukemattomien ohjekylttien keskellä Susivuoressa herää kapinahenki. Tekee mieli pysäköidä väärin tai oikaista pellon poikki -tai tehdä jotain muuta aivan valtavan boheemia. Heti Itävallan rajallakin on liikennemerkki, joka varoittaa siitä että tie on likainen (syynä viressä oleva rakennustyömaa). Herranen aika!

Eihän saksankielisessäkään maailmassa kaikki asiat nappiin mene, eikä maailmasta virheetöntä tule, mutta Suur-Saksan alueella tuntuu usein siltä, että tapa jolla asiat tehdään on ainoa mahdollinen tapa. Tuskin saksalainen tapa tehdä asioita on ollenkaan huono, mutta siitä kai se ilkikurinen mieli nouseekin, kun toisinaan vaikuttaa siltä, että muita vaihtoehtoja ei pahemmin tarvita.

Vilho, joka hiljattain löytänyt muuli-identiteettinsä, huomaa aina miettivänsä italialaista vaihtoehtoa saksalaismenolle. Italiassa mennään aika pitkälti ihan kaaoksen rajamailla koko ajan, mutta kaikkiaan aurinkoa on enemmän ja tomaatit verrattomia. Onhan italialaisillakin hyvin yksiselitteinen toimintamalli moneen hommaan, mutta siellä suvaitaan kaikenalaista aika iloisesti ja ulkopuolinen lähtee vähitellen elämäntyyliin oikeastaan omasta tahdostaan. Kieltoja ja käskysanoja tuntuu olevan verrattain vähän, sääntökirja on jossain yhä muoveissaan. Kiitosta ja olkaahyvää sen sijaan kuulee vähän väliä.

 

Wilhelm Leibel: Die drei Frauen in der Kirche. 1881 

Saksankielisellä alueella kun kuulee sanan "Bitte" esimerkiksi supermarketissa, voi jo arvata töpänneensä: Joko seisoo jonkun tiellä tai on ottamassa tai laittamassa jotain väärin jonnekin tai esimerkiksi pistänyt pullot pystyyn likuhihnalle, kun ne pitää laittaa kumolleen. "Bitte"-sanaa seuraa hyvin nopeasti ohjeistus miten oikeasti tulee toimia, mutta muukalainen voi missata ohjeen ollessaan edelleen hämmästyneenä mittavan töpeksintänsä jäljiltä.

***

Tai ajatellaan nyt vaikka autoja elämänmuodon vertauskuvina.

Elämä Fiatin kanssa on aina vähän epävarmaa pikku seikkailua, mutta halvoissakin malleissa on ripaus italialaista kenkä- ja urheiluautosuunnittelua,  jonkilaista arkista glamouria. Ikäloppu Fiat voi olla jonkun silmäterä tai turistien valokuvauskohde, oli sen kunto sitten päälle päin mikä tahansa. Kuka piittää minkälainen moottori on uudessa viissatasessa?  Se autohan on statement vaikka siinä olisi mitä pellin alla.

Mutta mitä ihmeen seikkailua tai seksiä on Volkswagen Polossa? Ei taatusti yhtään mitään, eikä siitä vehkeestä kannata hakea sielua tai oikein kunnon virheitäkään mistään. Passat? Kuka meistä lähtee esimerkiksi sokkotreffeille henkilön kanssa, joka luonnehtii itseään, että "olen sellainen diesel-Passat"?

Sitten se autohinnaston toinen pää: ajatellaan vaikkapa Porschea... ja sitten Ferraria. Mercedes-tallin maailmanmestari tuntuu ajelevan vapaa-ajallaan Ferrarilla, joten ehkä ei näistä sen enempää. Ferrari kun on aina Ferrari.

***

Aku Ankka, tuo suomalaisten suuri sankari, ajelisi aivan varmasti jollain ikälopulla Fiat Pandalla, eikä millään vuosihuolletulla Volkkarilla - huolimatta siitä, että hänen setänsä varmasti omistaa koko VW-konsernin. Iineksellä olisi puolestaan taatusti Alfa Romeo.

Sen sijaan Mikki Hiiri ostaisi palkintorahoillaan Minnille turvallisen perusvarustellun ja huolettoman Golfin lahjaksi. Itse hän lähtisi työmatkalle suurella VW Touaregilla kaverinsa Hopon kanssa. Mutta mehän kaikki tiedämmekin jo että Mikki Hiiri on yksi saatanan kyylä.