1. Vilho matkustelee yksin Müncheniin ja sudetkin kyllä mainitaan

Eletään syyskuun ensimmäistä päivää. Helsingistä ei näy pienintäkään palaa ja se vähä Vantaata mitä vilahtaa kentän lähiseudusta, katoaa pian pilvien sumuverhon taakse. Sumuinen taivas muuttuu upeaksi pumpulimassaksi, jonka valkoinen sävy on ihan ainutlaatuinen puhtaudessaan.

Kone puskee vesihöyryn läpi kohti sinisempää taivasta ja pian ollaan lähes aukottoman pilvipeitteen päällä. Airbus 321 hakee reilun 10 000 metrin korkeutta ja Viron ilmatilaa. Itämereltä matka vie Puolaan, sieltä Prahan ylle ja sitten laskuluisuun kohti Muncheniä. Matkaa taitetaan vastatuulessa ja hieman myöhässä.

Vilho on yksin koneessa; toki ilma-alus on täynnä matkustajia, mutta Annikkia koneessa ei ole siispä Vilho matkustaa ypöyksin. Ainakin ajatuksille on valtavasti tilaa ja paljon pojan mielessä onkin. Suussa maistuu verrattain lyhyen yön maku, mieli on innostunut ja raukea samaan aikaan ja koko keho on ladattu tulevan seikkailun odotuksella; päivä toivottavasti menee kuitenkin käsikirjoituksen mukaan, eikä liikaa seikkailun puolelle.

Annikki on vaihtanut työpaikkaa ja menettänyt pitkät lomansa, joten Vilhon puoliso tulee perässä vasta viikon päästä. Sen aikaa Vilhon on laidunnettava omatoimisesti ja itseohjautuvasti.

Vapaasti laiduntava Vilho on suuntaamassa jälleen alppiniityille, joten Munchenistä matka vie etelään, kohti Itävallan rajaa ja vuoristomaisemaa. Suunnitelman mukaan lomapäiviä vietetään vuoristopoluilla ja matkalaukku onkin täynnä päiväretkeilyyn sopivaa varustusta muun materiaalin ohella. Säätiedoitusten mukaan alueella sataa lähipäivinä kaatamalla, joten ohjelmaan jää vielä runsaasti varauksia.

Lentäminen tuntuu tänään mukavalta. Vilho on neljättä kertaa lentomatkalla kuluvana vuonna, mutta taukoa on ollut sen verran, että koneessa ei heti kyllästytä. Hän kaivaa tietokoneensa esille musiikkisoittimeksi ja kirjoittaa samalla kokemuksiaan.

Pian saadaan Finnairin mustikkamehua ja kaffeeta, Vilho kerää tavaransa pois tieltä ja kaivaa patongin repustaan. Nelosrivillä istuvaa Vilho palvellaan ensimmäisten joukossa. Lentoemäntä on nuori ja persoonallisella tavalla poikkeuksellisen kaunis. Mutta varsinaisesti poikkeavaa on naisen ystävällisyys ja lempeys. Vilho on yllättynyt tästä hyvästä palvelusta, sillä lentokoneista on tullut vironlauttojen kaltaisia, koruttoman kuljetuksen ja karun palvelunäytelmän paikkoja. Tänään on kuitenkin toinen ääni kellossa. Vilho on mielissään tästä pienestä onnen kosketuksesta.

 Alfred Wierusz-Kowalski: Wilk (1895) Münchenin koulukunta

Vilho sormeilee matkalle varaamaansa taidekirjaa Münchenin koulukunnasta. Kansainvälinen taideporukka vaikutti 1850-luvulta alkaen Baijerissa ja otti nimekseen Münchenin koulukunta. Tällä matkalla Vilho on päättänyt paneutua tähän taiteilijaryhmään. Münchenin koulukunnan taiteilijat opiskelivat tai toimivat Münchenin kuninkaallisessa taideakatemiassa vuosina 1850-1918. Tuolloin ryhmä oli erittäin merkittävä Euroopan taiteilijakoulutuksessa. Aiemmin Vilho ei ollut näistä mieheistä mitään kuullut, mutta nyt tuo sivistysaukko on tilkittävissä.

On aika selvää, että heti kättelyssä Vilho kiinnittää huomionsa ryhmän puolalaissyntyisen Alfred Kowalskin mestariluomuksiin. Hänen useissa tauluissaan on nimittäin aivan fantastinen kohde: Alfred oli kova poika maalaamaan susia.