Kannella ilmavirta viilentää Vilhoa merkittävästi, mutta samalla auringon lämmitys tasaa tilanteen. Nyt merta näkyy aika lailla vapaasti joka suuntaan, sillä ollaan jo sillä meriosuudella, jossa on päästy Mallorcan suojista ja edetään ulapalla kohti Menorcan eteläkärkeä.
Sää merellä on hyvä ja matka etenee reippaasti. Nyt ollaan talviaikataulujen varassa, joten lauttamatka on pitkä. Kesäaikaan Menorcalle pääsee lautalla saaren pohjoisrannalta, joten retki on selvästi lyhyempi. Talviset vuorot ovat harvat ja nyt mennään koko rahalla Palmasta asti Mahóniin saakka. Tämä risteily kestää kuusi tuntia.
Päivässä on kieltämättä ollut matkailun rasitteita, sillä ensin edessä oli herätys kuudelta ja satamassa edessä oli pientä lippusekoilua. Lippuautomaatti oli tulostanut 2 lippua, mutta niitä pitikin olla 2 + 2, koska yksi jää laivayhtiölle ja yksi matkustajalle, henkilökohtaisesti. Meno laivalla on keskittynyt täysin lastin ympärille, joten matkustajat pyörivät nurkissa aika lailla lisälastina. Sisään marssittiin koruttomasti autokannen kautta, siellä matkatavarat jätettiin säilytyskonttiin ja sitten päästiin tutumpiin, ruotsinlaivamaisiin hytti- ja palvelukerroksiin.
Meno tällä aluksella, Zurbaranilla, on sangen väsynyttä. Kahviossa on pientä eloa, mutta viereisen ravintolan ruokapuoli ei tunnu heräävän lainkaan. Laivan kauppa on pieni kioski, jossa on aika erikoista tavaraa: hajuvesiä, Legoja, pari kelloa ja karamellejä.
Väkeä on tullut mantereelta asti yötä pitkin ja nojatuoliosastossa on väkeä lattialla nukkumassa. Osa väestä vaikuttaa marokkolaisilta siirtotyöläisiltä, mukana on pari arkista pariskuntaa, yksi pakollinen espanjalainen kolmen hengen poikaporukka (kundit liikkuvat aina kolmistaan) ja sitten on tätejä ja nuorempia naisihmisiä. Väestössä on jotain samaa kuin rasittavan junamatkan kansoituksessa: miehet ja menevät pariskunnat kulkevat autoilla tai lentävät, jäljelle jää eläkeläisiä, vähävaraisia, tyttökultia ja taskurahaseikkailijoita. Susivuorten kanssa samaa poikkeusryhmää, ulkomaalaisia, edustaa tässä kyydissä myös ranskalainen perhe, jossa on kolme sangen energistä lasta. Lasten isäkin on uskomaton, sillä hän jaksaa leikkiä joukkionsa kanssa loputtomasti terminaalissa, kannella ja ympäri laivaa. Ennen matkaa mainittu isä juoksee myös kilpaa printtaamaan lisää lippuja Annikin kanssa – tämä on turistien kohtalo matkan alkumetreillä.
Vilho päivystää merta miltei koko ajan kannella, välillä hän käy katsomassa, että Annikin touhut sujuvat tablettitietokoneen kanssa mukavasti. Väkeä on laivalla muutamia kymmeniä, ei kuitenkaan sataa. Tilaa siis on. Vilho kiikaroi kannella ja seuraa matkan edistymistä.
Meren ylitys menee sovitussa kuudessa tunnissa ja saapuminen Mahónin satamaan on oikein hieno, sillä kaupunki on poikkeuksellisen hienossa luonnonsatamassa, aivan kuin krokotiilin kidassa, pitkässä lahdessa. Rannat on rakennettu asiallisesti ja saari näyttää hyvin kauniilta, vaikkakin rosoisen karulta. Tallinnanlaivan kokoinen Zurbaran mahtuu kuitenkin hyvin kääntymään lahden perällä ja sitten alus peruuttelee rahtisatamaan.
Aika pian kannelta katsellessa käy ilmi, ettei tällä puolen kaupunkia ole luvassa mitään sen erikoisempaa matkustajaterminaalia. Ja kansalaisethan puretaan aivan viimeisenä. Ensin alkaa kontti- ja rahtipurku, sitten kutsutaan portaikkoon automiehet ja aivan lopuksi päästetään jalkaväki liikkeelle. Vilho on nyt nopea, sillä hän haluaa ensimmäisenä varustekonttiin sisälle ja ennen kaikkea ulos sieltä. Se onnistuukin Annikkia sopivasti patistamalla. Sitten odotellaan autokannella vapauttavaa komentoa ja sen tullessa Vilho onkin ensimmäisenä autorampilla, Annikki seuraa perässä matkalaukkujen renkaiden vonkuessa.
Terminaali kyllä on olemassa, se on aika uusi peltihalli, jossa on wc-tilat ja rajavartioston vastaanotto, mutta hallista ollaan pihalla ennen kuin Vilho ehtii edes tajutakaan. Kansalle on tarjolla kaksi taksia. Susivuoret ottavat ensimmäisen, sopivat hinnasta ja auto lähtee ennen kuin Menorcalla on vietetty enempää kuin kaksi minuuttia. Aika monia muita oli joku vastassa, mutta tarkempaa selkoa heistä ei enää saada. Toinen taksi taitaa mennä espanjalaiselle tytökolmikolle.
Lentokentälle mennään hurjaa vauhtia mutta kuski osaa asiansa. Matka ei ole pitkä ja Vilho on lentokentän aulassa niin nopeasti, että hän nauraa; asioiden luistaminen viidessä minuutissa tuntuu epätodelliselta laivan toistuvien jonottamisten jälkeen.
Lentökentällä ei ole tarkoitus jatkaa jonottamista tai lentää koemielessä takaisin Mallorcalle, vaan sieltä Vilho kuittaa vuokra-auton. Pohjimmiltaan homma käy hyvin, mutta päivän lippusekoilujen jälkeenkin tuntuu epätodelliselta allekirjoittaa seitsemän (7) kohtaan samassa vuokrasopimuspaperissa. Näillä nimmareilla vahvistetaan seitsemän eri asiaa sopimuksessa. Vilhon vuokraamo Saksassa on luopunut kokonaan allekirjoituksista, mutta se tuntuu aika kaukaiselta nyt. Vilho nauraa tällekin asialle ja piirtelee nimensä seitsemästi soppariin.
Vilho huomaa mielikseen, että ranskalainen kaveri laivalta on saanut juniorijoukkueensa kanssa toisen taksin itselleen ja tulee viereisen vuokraamon luukulle. Vaihdetaan morjestukset.
Pikkuautolla lähdetään sitten vain reilun kymmenen kilometrin päähän asunnolle. Hyvin pian Vilholle on käynyt selväksi se, että Menorca on aika lailla erilaista kuin se pala Mallorcaa, jonka hän on ehtinyt nähdä. Mahónin kaupungin loputtua tie kulkee kiemurrellen välimerellisen pensaikon sisällä. Pensaikko on tuulisten saarten sitkeää, mutta vihreää aluskasvillisuutta ja usein se kätkee alleen rosoisen, karun maaperän.
Asunto löytyy lopulta helposti, mutta kotiläksyt on nyt tehty hyvin ja navigointi on mietitty Vilhon italiaa kiljuvan navigaattorinkin puolesta, sillä kone ei tunne ihan kaikkia teitä kohdealueella. Karttaa on tuijotettu internetistä ja ilmakuvia päälle. Isäntä ilmestyykin ihan samaan aikaan talon pihalle ja tuttu tutustuminen asuntoon pääsee käyntiin. Asunnon esiteltyään isäntä lahjoittaa pullon punaviiniä ja mikä parempaa, kaksi vasta tuottajalta haettua alueen juustoa.
Talo on hieno, se laskee terasseina merta kohden ja lahti heti asunnon edessä on hyvin kuvauksellinen, vieressä nousee historiallinen kivitorni ja etuoikealla kalastajakylä. Muutama veistoksellinen kari ja luoto kehystää näkymää. Meren äänet hallitsevat laajalla terassilla joka antaa lahdelle.
Ilta menee aika lailla matkapäivästä toipuessa. Eletään pyhäpäivää, joten on ihan mukavaa, että lahjaksi on saatu pari juustoa ja pullo viiniä, itse on varattu varmuudeksi valikoima espanjalaisia leikkeleitä, viiniä ja vettä. Näillä eväillä päästään kotitumaan uudelle saarelle ja valmistautumaan tulevaan viikkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti