Tuuleen vähitellen tottuneet Annikki ja Vilho ovat lähteneet jälleen aamupäivällä kivikierrokselle talaiootti-kohteille. Nyt ajellaan Alaiorin suuntaan ja sieltä jatketaan lounaaseen, Sou Bonin suuntaan.
Täällä on hyvin laaja ja tärkeäkin talaioottinen kohde, Torre D'en Galmes. Lippukassa ja info-piste opasvideoineen on vastassa ensin, sitten itse alueella on vain parkkipaikka ja valvoja kioskissaan.
Tämä on ehkä saaren suurin kivikasa-alue. Syynä siihen on ehkä se, että kyseessä on miellyttävä osa saarea – tulkinta voi olla vähän arkisen vilhomainen, mutta aurinko paistaa alueella kuumasti, eikä tuuli osu pahasti. Lieneekö sattumaa se, että tästä kun menee rantaan asti, edessä on menorcalaisittain laaja loma-asuntovyöhyke satoine osakkeineen? Vilhollekin tulee raunioilla kuuma pitkästä aikaa, vaikka tuuli sentään täälläkin hieman puhaltaa.
Täällä Torre D'en Galmesissa on miltei kaikki talaiootti-herkut tarjolla, ainoastaan naveta-hautamonumenttia ei näy. Kivilinnatornia on, samoin asuinrakennuksia, silo-luolia ja hautaluolia. Paikka on todellakin laaja, Merkittävä taula löytyy myös, siitä t-kirjaimen ylätaso on pudonnut ja se on jätetty pikkukivien varaan alas, siinä voi tarkastella myös hyvin taulan liittymäkohdan koloa. Taulan oheiskivet on pystytetty uudestaan tomerasti ja näin on saatu kivikehä taas aikaiseksi.
***
Aurinko paistaa ja kivillä on kiva kiertää, mutta se mikä Vilhoa hiertää, on muinaiskulttuurin tulkinta. Vähän täälläkin kylteissä ja vaikkapa päivän videossa on tulkinnoissa värittynyttä sävyä – puhutaan vaikkapa saarelaisten tasa-arvoisuudesta. Vilho on kiertänyt hitailla matkoillaan sadoilla esihistoriallisilla kohteilla ja selväksi on tullut se, että esihistoria on aina valtaosaltaan arvailujen varassa. Kirjoitettuja lähteitä ei ole, joten selvitettäväksi jää, mikä on uurna, mikä alttari, missä uuni ja kuka oli talkkari. Mutta me emme yksinkertaisesti tiedä yhtään mitään siitä, mitä nuo ihmiset ajattelivat tai uskoivat tai mitä valintoja he tekivät. Kukaan ei ole kertonut meille mitään, olemme kivien ja kaivausten varassa.
Sedän matkakirjasta Vilho on lukenut luvun "Seitsemän kysymystä talaioottisesta kulttuurista". Ennen Menorcan matkaa sedän puheilla ei oikein ollut merkitystä Vilholle, mutta talaioottiseen kulttuuriin tutustuttuaan teksti on noussut taas mieleen. Vastauksia Vilho ei ole pahemmin pystynyt näihin pulmiin kuitenkaan tuottamaan.
Sedän kysymykset olivat:
1) Saarilla on valtavasti luonnonluolia ja tehtyjä luolia. Onko löydetty kalliomaalauksia tai -piirroksia, jotka aina kertovat jotain kulttuurista esineitä enemmän? --> Ei ilmeisesti ole.
2) Mitä tiedetään talaioottien veneilystä? Kaikki mitä meillä on, liittyy kiviin ja luoliin, mutta asuinympäristö on merellinen. Tiedetäänkö siitä mitään? --> Ei tunnuta tietävän mitään muutamaa ongenkoukkua enemmän.
3) Talaioottinen kulttuuri on käytännössä metalliton. Eikö se ole merkki täydellisestä alkeellisuudesta?
4) Esinelöydöt viittaavat kauppaan mm. foinikialaisten kanssa. Mitä myytävää kivikansalla oli? Ihmisiäkö he myivät?
5) Talaiootteja on pidetty tasa-arvoisena ja demokraattisena väkenä. Hautalöytyjen määrä on pieni suhteessa aikaan ja populaatioon. Voiko se kertoa tasa-arvosta vai ennemminkin siitä, että vain tärkeillä ihmisillä on ollut hautoja?
6) Onko talaioottinen kulttuuri lopultakin hyvin primitiivistä? Saarelta ei tunnu olevan taidelöytöjä, ei metallintuotantoa, ei pyörää eikä mitään teknologiaa. Aseitakaan ei toki tunnu olevan, mutta eipä työkalujakaan juuri löydetä.
7) Piratismi. Ilmeisesti roomalaiset valtasivat alueen 123 eKr. koska saaret toimivat piraattien tukikohtana. Mikä on merirosvouden rooli saaren esihistoriassa? Mistä tulevat aatteet onnellisten, rauhanomaisten demokraattien saaresta?
Sedän jutut laittavat Vilhonkin miettimään sitä, miten kivikulttuuri tunnutaan esittävän aika positiivisessa valossa Menorcalla. Esihistoriastaanhan voi olla ylpeä, mutta näilläkin saarilla on veri vaihtunut tiheään viimeisinä 3000 vuotena. Se mitä setä tuntui kammoavan, oli ajatus "onnellisten saaresta" – siis sellainen menneisyyden tuntemattomuuteen perustuva glorifiointi, joka on läheistä sukua nurkkapatriotisimille.
Setä oli kyllästynyt aikoinaan yhtä lailla sosialistisen leirin viljelemään "demokratiaihailuun" kuin yltiöisänmaallisten oikeistolaiseen idealismiinkin. Lopultakin tiedämme yhtä vähän esihistoriallisten Menorcan kivenvääntäjien ajattelusta kuin havumajoja pystyttäneiden kantasuomalaisten ideoista. Ne uskomukset ovat tulleet ja menneet, sitten kadonneet. Mutta se mikä on vahvana siellä kuten täälläkin, on paikan henki ja todellisuus. Seisominen samoilla kiville kertoo ainakin sen, mihin tunnelmiin oli aikanaan totuttava.
***
Keskusteluissa Annikki nostaa esille sen, miksi niin usein ihastus esihistoriallisiin kulttuurikohteisiin kääntyy vähitellen kapinaksi ja kyseenalaistamiseksi Susivuorten matkoilla? Hyvä kysymys Vilhon mielestä. Mutta ehkä ongelma onkin siinä, että Susivuoret ensin kiinnostuvat, sitten paneutuvat asioihin ja sitten tietävätkin jotain. Kymmenes kohde ei olekaan enää pelkästään fantastinen, vaan saman teeman muunnos. Vauhdittomallakin matkailijalla alkaa kysymyksiä tulla mieleen; vertailuja ja myös mielipiteitä. Samalla aiheeseen on paneuduttu ja prosessia on pyöritelty päässä. Vilho setä väitti, että sivistynyt ihminen ajattelee aina ensin ja lopulta toimittuaan ajattelee taas. Sedässä oli sellaista oman polun kulkijaa, mutta ilman härkäpäisyyttä. On tainnut jotain siitä individualismista tarttua hitaaseen Vilhoonkin.
Esihistoriassa on kysymys löytöjen tulkinnasta. Tulkitseminen on lopultakin aina oppineen mielipiteen esittämistä.
Elämässä käy kuitenkin yleisesti niin, että jonain päivänä roomalaiset nousevat rantaan ja kivenvääntäjien ja -pyörittäjien salainen kulttuuri päättyy ja muuttuu arvoitukseksi, jota tutkitaan aikanaan siitä, mitä jäljelle on jäänyt. Usein on Vilhollakin käynyt mielessä se, miten aikanaan tulkitaan velipoika Heimon laajoja kivitöitä kesämökillä? Heimo on kivistä mäkeä vuodet perannut ja upottanut järveen varmaan tonneitain kivitavaraa rantaviivaa terassitöillään muokatessaan. Näinköhän velipojan harrastuksen hedelmiä tulkitaan parin tuhannen vuoden päästä joko uskonnollisena rituaalina tai sitten puolustusmuurina?
***
On tullut aika kääntää hopeisen Vilhomobiilin nokka kotirantaa kohden ja hieman pakkailla tavaroita. Sen verran kuitenkin jää aikaa, että käydään lahden vastarannalla; terävässä ja kivisessä niemessä valokuvaamassa kylää ja omaakin villaa. Lahti on todella hieno, terävien kivien ja suurten tyrskyjen merimiljöö. Taas kerran Vilhon mieleen tulee Tintti-sarjakuvan Mustan saaren salaisuus ja sen skotlantilainen maisemakuvasta karuine rantoineen.
Myöhemmin Annikki paistaa poikkeuksellisen hyvät pihvit ja ahkeroi muutenkin keittiössä. Samalla viimeistellään pakkausta ja Annikin kissa, Negredo, käy syömässä iltapalaa. Tuuli on leppeä, katto ei soi puhalluksesta ja meri vaahtoaa vain kareilla ja terävillä rantakivikoilla. Kaikki on siis helppoa kuin laulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti