6. Fundación Pilar i Joan Miró – Taide katkaisee Vilhon terassielämän

Susivuorten kotikadulla voi huomata hyvin sen, että lähinurkkien kerrostalot ovat kuitenkin poikkeuksellisia tässä Cala Majorinkin liepeillä. Pian kaikissa suunnissa on matalampia asumuksia ja ihan yksittäisiä villojakin. Kaavoittamisessa tuntuu hieman olevan hallitsemattomuutta (koko maassa). Varmaa on se, että osa pienempien talojen asukkaista on joskus ollut kovin närkästynyt, kun eteen on noussut 12 kerrosta surutonta blokkia. Mutta kaikki tämä on osa sitä isoa projektia, jossa Espanjasta tehtiin aurinkolomien mekka. Ja jos matkaoppaita on uskomista, niin kehityksen isänä ja arkkitehtina on häärinyt yksi Euroopan viimeisistä yksinvaltiaista, Franco.

Kotikadun päästä on hyvät näkymät Cala Majorin hiekkarannalle, joka on niitä ensimmäisiä uimapaikkoja, jotka Palmassa tulevat vastaan – keskustanhan rannat ovat kokonaan satamaa.  Susivuoret uskovat hartaasti pääsevänsä rannalle vielä lähipäivinä uudestaan, joten kaupunkibeach ohitetaan nyt vain tutustumisvilkaisulla.

"Eipä taitaisi meidän setä tästä ostoskeskuksesta pitää", joutuu Vilho toteamaan Annikille, sillä Carrefourin ympärille rakentuneesta Porto Pi -ostarista ei löydy kirjakauppaa. Sata rättikauppaa kyllä on, mutta ei mitään paikkaa missä voisi tutkia karttoja tai matkaoppaita. Edes suuren Carrefourin kirjaosastolla ei ole mitään erityisen paikallista opastarjontaa, vaan jotain hyvin ympäripyöreää matkailuaiheesta.

Vilho olisi motivoitunut hankkimaan jotain luettavaa Menorcaa koskien, mutta se jää nyt haaveeksi. Päiväkävely tuo Susivuoret kaupan kautta takaisin kotiterassille ja verrattoman San Simonin sangrian pariin. Päivä on ihastuttavan lämmin ja kaksikko juurtuu helposti lumoavan parvekenäkymän eteen.

Annikki taikoo pienessä keittiössä tonnikalafileitä paistettuna ja niille kehitetään pikaruokahengessä kaveriksi patatas bravas -einesperunat. Nämä katalonialaiset potaatit ovatkin erittäin maukkaita setissä mukana olevan kastikkeen ja majoneesin kanssa.

Lounaan jälkeen on aika ryhdistäytyä ja marssia asunnon vieressä olevaan taidemuseoon, nimeltään Fundación Pilar i Joan Miró. Susivuoret ovat vetkutelleen lähimuseossa käyntiä aikansa ja kun lopulta sinne on viimeinkin mentävä, niin museossahan on ilmaispäivä, lauantai.

Ensi alkuun tuntuu siltä, että museo on kokonaan autio, mutta portit ovat kyllä auki. Hiljaisuus jatkuu aulassa ja näyttelysaleissakin. Susivuoret saavat nollaneuron pääsylippunsa ja aloittavat kierroksensa hienossa näyttelytilassa.

Talossa ei ole esillä kovin paljon Mirón taidetta, kenties sata työtä. Ilmeisesti täällä näyttely vaihtuu usein, koska säätiöllä töitä kyllä on muutama tuhat. Veistoksia on myös pihalla ja sinänsä koko museo on arkkitehtoninen taideteos.

Vilholle parasta antia on kuitenkin Joan Mirón ateljee, jota pääsee samalla lipulla tarkastelmaan museoalueen ylärinteessä. Miró asettui Palmaan 1956,  joten täällä monet hänen töistään ovat syntyneet. Ateljee onkin tilava, hyvin miellyttävä tila, jossa valo tulee erilaisten sivu- ja kattoikkunoiden kautta pehmeänä työtilaan. Ateljeessa on yhä paljon taiteilijan tavaroita, työkaluja, töitä ja telineitä esillä, samoin kuin suuria maalaamattomia kankaita.

Edelleen ylempänä on vanhempaa rakennuskantaa, jossa Miró on työskennellyt ennen studion valmistumista. Vilho seikkailee hetken myös puutarhassa ja huomaa sivummalla banaanipuun, josta voisi poimia hedelmiä. Yksi suuri terttu on pudonnut maahankin. Vilho on innoissaan tästä löydöstä, sillä hän on pitkään halunnut päästä poimimaan banaanin, sitrushedelmien ja erilaisten pähkinöiden jälkeen. Museopuutarhassa hedelmää ei viitsi kuitenkaan irti kiskoa, vaikka tertullinen on jo maassakin ja Vilho ylettyy hienosti toiseen, puussa roikkuvaan banaaninippuun.

Tästä huolimatta museokäynti on kantanut hedelmää ja pistänyt Vilhon mietteet liikkeelle. Joskus aikoinaan Vilho valitteli sedälleen sitä, ettei oikein ymmärrä modernia taidetta. Setä sanoi, ettei modernia kuvataidetta ole tarkoitus ymmärtää, vaan sitä on tarkoitus katsella. Setä vertasi taidetta modernimpaan musiikkin, jota pitäisi kuunnella, ei pyrkiä ensisijaisesti ymmärtämään. Ymmärtäminen ja syvempi tuntemus voi tuoda jotain lisää kokemuksiin, mutta silti taiteessa itse kokeminen on sedän mukaan keskiössä.  Setä kyllä hämmästeli usein, miten ihmiset aina ovat huolissaan siitä, etteivät ymmärrä vaikkapa taidetta kun heitä ei lainkaan huoleta ihmisen, elämän tai omien tekemistensä täydellinen ymmärtämättömyys.

Sedän ohjelinjojen mukaisesti Vilho on vain katsellut Mirón taidetta ja antanut sen olla mitä on. Ja pakkohan se on myöntää, museokäynnit ovat aina stimuloivia, virkistäviä.

Illalla pakataan ja valmistaudutaan. Edessä on siirtyminen ja saaren vaihto, aikaisin aamulla.