Palma de Mallorca on Vilhon silmissä vilkas, melkein ruuhkaisen kuhiseva ja rennosti nuhjuinen kaupunki. Palma on Helsingin kokoinen, joten on turha odottaakaan mitään kylämäistä kodikkuutta. Lentokenttälinjabussi on aivan täynnä, eivätkä kaikki edes mahdu kyytiin – sama ruuhkaisuus on sisäänajoväylällä ja myöhemmin myös kiireisessä keskustassa.
Jos tosissaan puhutaan, Vilho kiinnittää ensimmäisenä tässä kaupungissa – ja muuallakin – huomionsa siihen, minkä värisiä talojen seinät ovat. Espanjassa kiviaines on yleensä taloissa hiekan eri sävyissä – ja siihen Suomesta tullessa kiinnittää huomionsa. Samanlaista vaaleaa, toisinaan pastellisävyuistä värimaailmaa tulee kaikkialla Espanjassa vastaan, pohjoisesta etelään. Myös kadut näyttävät tutuilta, katulaatat ovat pikkuruudullisia tai sitten nappipintaista versiota. Tien laidalla on palmuja ja pinjoja. Palmassa meri on aina aika lähellä. Satama-alue on laaja. Ensin näkyy purjesatama, jossa mastojen metsä nousee vastaan rantatien takana. Taaempana näkyy muutama iso risteilyalus. Sitten purjeveneet vaihtuvat suuriin luksusaluksiin, jotka on parkkeerattu perä laituria kohden. Niitä Vilho on nähnyt Nizzassa ja muissa rahakkaissa satamissa. Hieman rahvaanomaisempia suurten risteilyalusten matkustajia seikkailee pitkin Palman katuja muiden turistien joukossa ja ruuhkaiseen bussiinkin heitä tunkee reilusti.
Sää on pilvinen, asteita on parikymmentä ja ilma tuntuu selvästi kostealta, aika miellyttävältä. Päässä suhisee ruuhkaisen bussin kielikylpy ja lentokentän syyslomaa tihkuva perheidylli. Tuntuu kuin Susivuoret olisivat osa valloitusarmeijaa, joka vyöryy kentältä bussien, vuokra-autojen ja tilauskyytien avulla kohti kaupunkia kasseineen, pusseineen, tennismailoineen, rollaattoreineen ja lastenvaunuineen.
Susivuorten asunto on keskustan takalaidalla, lännessä, lähellä risteilyalusten satamaa, mutta ylempänä sisämaassa. Kyseessä on kaksio 9. kerroksessa ja näköala merelle on erityisesti Vilhon mieleen. Talo on kuitenkin ihan tavallinen asuinkerrostalo – toki jokaisessa asunnossa on pitkä parveke mukavasti merelle päin. Itse talo on tosiaan melkoisessa rinteessä, muutamien hikisten nousujen takana, mutta näkymät kyllä korvaavat kapuamisen.
Susivuorten kaupunginosa, Cala Majorin ja Genovan välissä, on aika konstailematonta perusasuinaluetta. Kadut toki yrittävät muodostaa jonkinlaista ruutukaavaa, mutta jyrkähkö rinne järjestelee maisemaa omalla tavallaan. Vilhon silmiin näyttää hieman siltä, että taloja on rakennettu vähän minne sattuu kuin uudisraivaajien kylässä. Taloja onkin moneen lähtöön ja Susivuorten isolta terassilta näkyy varsinainen elämäntapaintiaanien lukaali, jonka kattoa koristavat antiikin patsaiden kopiot ja kaikenlainen muu krääsä. Sekin mökki on vaan niin paljon alempana, että se katoaa kitscheineen upean, ikuisen meren vaikutelman alle. Muut talot ovat korkeita ja täynnä terasseja, kulmaikkunoita ja muita katseluluukkuja merelle päin. Ja sinne todella kelpaa katsella tältä rinteeltä.
Päivä on jälleen ollut pitkä ja ohjelmassa on vain majoittumista, ruokaostoksia ja lepäilyä, tähystämistä parvekkeelta. Se riittääkin mainiosti saapumispäivän ohjelmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti