8. Dinosaurusten jäljillä ja muutenkin hukassa: Ourém, Fátima, Leiria

Kierrettyään koko louhoksen Vilho on vieläkin epäluuloinen koko projektista. Louhoksen kiertävä polku on tarjonnut näköaloja alas kallioon ja ennen kaikkea sumuiseen maisemaan tältä melko korkealta harjanteelta. Annikki livahtaa kärkeen siinä samassa ja luikahtaa avokalliolle, jossa ei ole mitään opasteita. Rakas italialainen oppimäärä pätee universaalisti: jos jokin on kiellettyä (Italiassa), se on myös käytännössä tehty mahdottomaksi. Paikoissa on yleensä aita, portti tai vartija, jos meno on oikeasti kielletty. Eipä mikään estä Annikkia kipaisemasta kalliolle ja kohti dinosaurusten jälkiä.

Nythän on niin, että kohteessa on yksi työntekijä, ja hänen tehtävänsä on myydä lippuja, eikä hän tietenkään ole vahtimassa näitä oppineita pariskuntia, jotka tiensä löytävät paikalle. Totta, jälkireitti vie köysillä merkittynä läpi laajan avokallion ja siihen karsinaan suomalaisetkin nätisti asettuvat ilman käskijää. Ranskalainen pariskunta, samoin nuorempi portugalilainen, seuraa nätisti perässä oikealle reitille.

Marmoria tai kalkkikiveä on louhittu tästä parikymmentä metriä ja pohjalle on jäänyt vieläkin vanhempaa kiviaineista, ja siinä on ohimarssineiden dinosaurusten jälkiä. Päivä on sateinen ja muutenkin saa olla tarkkana, mutta siinä ne ovat, vanhimmat tekojäljet eläinkunnasta mitä Vilho on nähnyt. Maailmahan on täynnä vanhaa, jokainen voi jutella vaikka lähimmälle kivelle maailman synnystä, mutta nämä jäljet ovat eläinten tekoa. Vilholle eläimet ovat tietysti sen verran ihmisiä läheisempiä, että hetki on herkkääkin herkempi. Oman aikansa ammattilaisethan siitä astelivat, mitä lienevät miettineet? Jäljet ovat hyvin hienovaraisia, mutta siti katsojilleen selviä, vaikuttavia. Vilho poistuu kaivokselta vaikuttuneena, vain muutaman sadepisaran kosteampana. Keikka maksoi kolme euroa/saurus.

Fátima.
Tänne Vilho on halunnut jo tovin, monet pyhiinvaelluskohteet onkin jo kierretty. Hengelliset, katoliset kohteet saavat mukavaa säpinää aikaiseksi, kun niistä puhuu tuttavien kanssa kotimaassa. Vilholle Fátima on kuitenkin hyvin kiinnostava kohde ja se on itse asiassa aika tärkeä paikka koko Portugalissa.

Kirkon takana on valtava parkkipaikka, ajatellaan vaikka automarketin pysäköintialue kerrottuna neljällä. Se kertoo jotain tästä kohteesta.

Kirkko on normaalin pyhätön oloinen , mutta se on kuitenkin hautapaikka kolmelle hieman epätavalliselle lapselle. Lapset kohtasivat Neitsyt Marian 13.5. 1917. Marian ilmestymisiä ei ole tarpeen tässä kerrata, Fátiman tapahtumista on kirjoitettu paljon kaikkialla. Lasten kokemuksiin perustuvat tapahtumat ovat kuitenkin tuottaneet huikean pyhiinvaelluskohteen ja sitä Vilhokin on todistamassa.

Kirkon takana on useamman jalkapallokentän kokoinen "paraatikenttä", siellä on myös osittainen ulkoilmakirkko jossa on meneillään englanninkielinen jumalanpalvelus. Laajan kentän toisessa päässä on modernin arkkitehtuurin tuote, osittain maanalainen kirkko, johon mahtuu satoja, ellei tuhat kuulijaa. Kompleksissa on lisäksi useita kappeleita, nämäkin maan alla.

Sade ajaa suomalaiset ihmettelemästä katolisen maailman menoa ja paluu parkkipaikalle käy matkamuistokojujen ja uskonnollisten artikkeleiden myyntipaikkojen ohi. Kynttilänkäry tuntuu vielä nenässä, sillä ulkoilmakirkon vieressä ollut kynttilänpolttopaikka oli tuulen ansioista melkoinen sauhupesä. Vilho se hetken luuli, että siellä grillataan porsasta kirkkokansan evääksi, mutta pieleen meni taas.

Iltaa kohden saavutaan Leirian kaupungin liepeillä. Yösija on paikallisen opettajan talossa, Bed & Breakfast -tyylisenä. Talo on pätevä paikka ja sateinen ja tuulinen ilta menee hyvin. Mutta Vilho tuntuu tutkivan kovin ahkerasti puteleita päivän pimetessä.