Rinteellä tuuli repii hellästi pikkuisen tilaa taivaalle mutta pisaroita putoaa edelleen hiljakseen. Kello tulee kahdeksan ja Vilho hylkää tyynynsä hetkeksi. 0741 sanoo kello, eikä Vilho mahda sille mitään, että hän ajattelee kellonajat aina kuten armeijassa oli tapana. Vilho ei välttämättä ole erikoinen reserviläinen, mutta kotimaisen koulutusjärjestelmän tuote kuitenkin, reservin ylioppilas. Tästä syystä Annikkikin osaa aukottomasti Puolustusvoimien käsimerkit ajoneuvon ohjaamiselle, taito josta on hyötyä kaikkien suomalaisten putkiaivojen kanssa maailman parkkipaikoilla.
Aamiaisella ei ole ruuhkaa, joten sitä enemmänkin on aikaa seurata muutamia kanssaruokailijoita. Siinä lajissa pariskuntamme on alansa huippua. Aamiaispöytä pitää valita huolellisesti, sillä molempien tulee pystyä kyylätä muita hotellivieraita mahdollisimman hyvin. Jokainen kansallisuus, kaikki syömiset ja mahdolliset tilanteet tulee seurata tarkasti, samalla kun vehnäleipää ja kinkkua survotaan suuhun. Tänään tarjolla on taas 7 erilaista kakkua ja hedelmäpöytä, joka voisi saada minkä tahansa jälkiruokaesittelyn kateelliseksi. Mutta ei vihanneksia - ei koskaan näissä maissa. Sen sijaan löytyy loputon läjä pikkupurkkeja, joista saa erimakuisia sokerihilloja. Pitää kuitenkin todeta, että Portugalissa tee on tosiaan kunniassaan, eikä kahvissakaan ole moittimista. Kaikkiaan hotellin aamupala on erinomainen, mutta Iberian aamupalojen painottuminen makeaan aina hämmästyttää.
Kaupungilla Vilho voikin esiintyä reteesti oppaana, hänhän eksyi kaupunkiin jo edellisenä iltana. Guimarãesin nähtävyyksistä ei oteta suurempaa painetta. Paikallinen arkeologinen museo on kauniisti sanoen harmiton... Vitriineissä on ihan hyvin tavaraa, mutta aineisto ei ole mitään erityisen huikeaa tai omaperäistä. Museossa ei ole muita vieraita. Matka jatkuu mäkeen linnaa ja herttuapalatsia katsomaan. Linnalla on esillä muutama metsästyshaukka hoitajansa kanssa.
Iltapäivällä on vuorossa shoppailutuokio ja sen ohessa syödään merellistä pastaa vaatimattomassa ruokalassa. Ruoka on asiallista ja edullista.
Guimarães on leimallisesti keskiaikainen kaupunki ja historiallisen keskustan kadut ovat sokkeloisia ja talot vanhoja. Kaupunki on hyvin siisti ja rauhallinen. Päivällinen syödään paikallista ruokaa tarjoavassa ravintolassa aivan keskustassa, mutta paikka on sijainnistaan huolimatta edullinen ja laadustaan huolimatta konstailematon. Annikki syö kalaa ja kokonainen paistettu fisu tuodaan lisukkeineen pöytään; alkuruokana on pinaattikeitto paikalliseen tapaan. Vilho syö vihersalaatin ja vasikanselystä riisin ja vihannesten kanssa - perunat on friteerattu lastuina. Kyytipojaksi tilataan talon omaa viiniä, pikkupullot valkoista ja punaista. Alueen viini, punainenkin, tarjotaan kylmänä. ja pulloissa on ravintolan omat etiketit. Kaupunki onkin pirskahtelevan Vinho Verden ydinaluetta. Tästä syystä ravintolan muut turistit tilaavatkin legendaarista Mateusta alkujuomakseen. Roséna tämä leveään puteliin pakattu juoma onkin levinnein portugalilainen viini ja sitä saa kaikkialta maailmasta. Vilho muistelee, miten suurin piirtein sata vuotta sitten Mateus olikin tuoreen täysi-ikäisen sankarimme mieleen. Jotkut muistot kannattaa kuitenkin pitää pullossa turvassa.
Annikin ahkeroidessa ananasvanukkaan parissa, Vilho viimeistelee aterian Beirão-liköörillä. Juoma tarjotaan jäiden kera ja se maistuu yrteiltä ja mintulta, mutta ennen kaikkea Licor Beirão on huikean makeaa. Illan hinta on 40 euroa. Perjantai-illan kadut ovat suhteellisen hiljaisia kun on aika palata hotelliin, keskiaikaista keskustaa koristavat joulunvalon tapaiset lamput talojen seinissä. Vasta myöhemmin alkaa hiljakseen sataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti