Männynneulaset ovat selvästi kämmentä pidempiä - niiden muodostama matto hiekkakankaalla tuntuu pehmeältä kenkien alla, kun tuuli puhaltaa mereltä väkevänä. Hiekkarannalla on aaltoilevia raitoja, jotka rakentuvat vihreästä levästä ja sitten simpukankuorista. Katse hakeutuu väkisin tuohon vaaleaan massaan, josta pitää etsiä aarteita. Valtameri tarjoaakin upeita kuoria ja monenlaisen merenelävän kappaleita. Vilhon löytäessä suuren kampasimpukan kuoren kuuluu taaempaa samanaikaisesti Annikin hihkaisu: katso! Annikki näyttää juuri samanalaista simpukkaa kädessään. Joku voisi pitää kohtausta jopa romanttisena, mutta siihen Vilho taitaa olla liian jäyhä. Kampasimpukan kuori on suuri kuin Annikin kämmen. Vilho ajattelee heti Shell-huoltoasemaa, joka on napannut kuoren logoonsa, oppineemmalle saattaisi tulla mieleen pyhiinvaeltajien tunnus matkalta kohti Santiago de Compostelaa.
On sunnuntai ja keli on syksyinen. Pilvistä ja tuulista - lämpötila sellaiset 20 astetta kaikesta huolimatta. Brittein saarille on iskemässä myrsky, kertovat uutiset. Vilho katsoo tuuleen lokkien liikkeitä luonnonpuistoalueen rantakalliolla sen yllä ja samassa yksi merimetso tekee näyttävän siirtymisen sivutuulessa. Saaren nimi on Illa de Arousa ja se sijaitsee laajassa Ria de Arousa -lahdessa. Saarelle kulkee kaksikilometrinen siltatie ja kesällä lukuisat rannat kuhisevat lomalaisia. Näissä saarissa, jotka nykyään liittyvät mantereeseen silloilla, on myös kyliä ja kaupunkeja, joten mistään luodoista ei ole kysymys.
Vilhon tekee vietävästi mieli mariscopaellaa loputtomia simpukankuoria rannalla talloessaan. Näillä nurkilla pitää kuitenkin puhua paellan sijaan mieluummin pelkästä riisistä, Arroz, ja jättää paella toiselle puolelle valtakuntaa Valencian pojille. Nälkä ei kuitenkaan helpotu sillä tiedolla, että mieli tekeekin Arroz de mariscoa, joten muonaa lähdetään miettimään seuraavaan saareen.
O Grove on saari ja kaupunki samassa Ria de Arousassa ja sinne Vilho köröttelee viininpunaisella menopelillään. Tällä seudulla, Galiciassa, kasvaa vimmatusti viiniä, se yllättää hieman matkailijamme. Viljelmät ovat kauniita, sillä nämäkin köynnökset ovat järjestään laitettu kiemurtelemaan pergoloihin, vai pitäisikö sanoa espanjaksi pérgola? Suomalaista sanaa Vilho ei keksi, eikä sitä taida olla olemassa. Käytännössähän pergolat ovat viljelmillä miehenkorkuisia telineitä, jotka on järjestetty riviin kuin pyykkinarut ja viinit kasvavat sitten niitä pitkin. Eikä se espanjan kieli sinänsä autakaan, täällähän puhutaan galegoa, paikallista portugalin sukukieltä. Saarilla viiniä ei kuitenkaan juuri kasva, siellä pääroolissa ovat merenelävät.
Ravintola löytyy O Groven kaupungista ja Vilhon kieliopinnot jatkuvat. Kalaravintolan edustalla isäntä saapuu selvittämään päivän annoksia verrattain perinpohjaisesti mutta kaikkiaan nopeasti ja laajasti. Vilhon nuppikompuutteri tunnistaa kielen espanjaksi ja mielikuva muonituksesta alkaa hahmottumaan. Tuppisuiset suomalaiset kuuntelevat sujuvasti luennon keskeyttämättä - noin 1322 sanaa - jonka jälkeen sympaattinen isäntä kiittää huomiosta, ja Vilho seuraa Annikkia pöytään. Pöydässä isäntä antaa ruokalistat ja kysyy tässä vaiheessa: Osaatteko espanjaa?
Vilho jää romaanisissa maissa herkästi kuunteluoppilaaksi, joten kieliä on tietysti opittu hyvin. Erityistä pätevyyttä Vilho on osoittanut ravintola-, jalkapallo- ja viinisanastoissa. Ravintoloissa touhu tuntuu onnistuvan parhaiten siten, että kertoo isännälle suurin piirtein mitä pitäisi saada ja jättää loput asiantuntijalle. Niin tälläkin kertaa. Tavaraa alkaa tulla pöytään.
Ruokahalua virittää pieni pincho, suurien valkoisten papujen kanssa tarjottu simpukka, sitten saapuvat veitsisimpukat öljykastikkeessa, navajas, kavereinaan almejas (sydänsimpukoita) tomaattikastikkeessa. Vilho on erittäin mielessään, alkuruoka on maittava ja isäntä tuo vielä tuoretta leipää, jolla kastiketta kelpaa pyyhkiä.
Myöhemmin saapuu paistettu kala tarjoilulautasella. Kala on kahden kämmenen mittainen ja siitä tulee kylki ruokailijaa kohden. Kyytipoikana on pinaattia, paistettua perunaa ja erinomaista grillattua parsakaalia toverinaan vastaavasti valmistettua kesäkurpitsaa. Isäntä kattaa ensimmäisen puolikkaan kokonaisuudesta suomalaisten lautaselle ja toivottaa hyvää ruokahalua. Kala on hyvää, paistettua ja suolattua.
Illalla Vilho ehtii oikaista hetkeksi unten maille asunnon sohvalla ja keittelee herättyään teetä. Illalla pitää avata paikallinen valkoviini, Albariño, samannimisen rypäleen laadukas ja pirskahteleva juoma, jonka kanssa voisi nauttia vaikka mitä. Vilho kaivaa loput oliivit jääkaapista ja avaa radiosta pelikanavan jo reilusti ennen ottelun alkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti