Atlantin suuret mainingit keinuttavat Vilhoa ja rannan pystysuorat hiekkakivikalliot katoavat toistuvasti hänen näkökentästään. Vesi on erittäin suolaista, vahvaa valtameren vettä.
Vilho on onnellinen ja innoissaan kuin pikkupoika aina päästessään meren syliin kellumaan.Näitä lyhyitä uimahetkiä Vilho on odottanut pitkin syksyä, ja paljon lomasta kulminoituu näihin muutamiin rannalla vietettyihin minuutteihin. Vilhosta tuntuu kuin töiden, maratonien ja muun elämän rasitukset liukenisivat isoon mereen: ne kaikki kuuluisat pölyt ja piinat pyyhkiytyisivät hetkessä. Mutta valtavissa aalloissa heittelehtiminen ja rantahiekassa pyöriminen tekee selvästi keholle hyvää, sielun seuratessa perässä.
Aamupäivällä Annikki ja Vilho ovat olleet kaupassa jälleen ja asuntoa on edelleen täytetty monenlaisilla herkuilla. Vilho kiinnostavat kovasti hankitut pienet juustolajitelmat, marisco-pakasteet ja paikalliset juomat. Tänään kaupasta on vielä voinut ostella mitä huvittaa, mutta pian täytyy shoppailuhaluja hillitä.
Pariskunta palaa rannasta asunnolleen ja hiekkaa on kaikkialla varusteissa kuin ihollakin. Vilho kävelee nurmikentän poikki talolle. Ruoho on etelässä muovimaisen vahvaa, jotenkin kovaa ja pehmeää samanaikaisesti, ruohon lehdet ovat suuria, kuivan mutta elinvoimaisen tuntuisia. Jalat tuntuvat nauttivan tästäkin hoidosta.
Iltasella Vilho avaa kymmenvuotiaan portviinin. Juoma on toffeentuoksuista, kullanruskeaa. Suussa viini maistuu makealta, kehittyneeltä ja vahvalta niin kuin elämäkin joskus toisinaan hiljaisina, hyvinä hetkinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti