On neljäs matkapäivä ja Susivuoret lähtevät koilliseen autollaan. Sierra Nevada näkyy tuossa suunnassa hienosti ja koko päivän mennään korkeiden lumihuippujen maisemissa.
Tässä suunnassa sijaitsee pieni Gorafen kylä ja sen ympäristössä on jonkin verran dolmen-megaliittejä, esihistoriallisia hautoja. Ennen kaikkea tämä autoilupäivä pitää sisällään kevääseen liittyvää kuvastoa ja kaiken päivää Susivuoret katsovat, miten puihin pukkaa lehteä ja maa alkaa elää – tai elää jo kovaa vauhtia.
Jossain vaiheessa Susivuoret toteavat, että tien varrella on mantelipuita. Mutta vähitellen maisemaa alkaakin hallita pistaasipuiden rivistöt. Täältä niitä siis tulee, vaikka Suomeen ne tuodaan Iranista ja Californiasta. Mantelin ja pistaasin lisäksi on tietysti sitä vihreää kultaa eli oliviivipuut ovat se todellinen valtalaji. Mutta monin paikoin on hedelmätarhoja, kukassa tai vain puuna ja paikoin myös niitä kuuluisia muovin alla olevia vihannesviljelmiä, joista saadaan varhain satoa pohjoisen ahnaille asukkaille.
Viiniä täällä on hyvin vähän näkösällä, mutta Gorafen tuntumassa Annikki huomaa laajat sipuliviljelmät. Viljapeltoja on harvassa, rehua tunnutaan jonkin verran kasvattavan.
Kulttuurimatkaajat näkevät lopulta myös korppikotkia liitelemässä, niitä ehdittiin jo vähän paikalle odotellakin. Muutama haukka näkyy nopeasti, mutta yleisin lintu on kyyhkynen, niitä on täällä ainakin kolmea lajia nähtävillä.
Gorafen lähellä päästään katsomaan megaliittisia hautoja. Nämä ovat kooltaan vaatimattomia ja herättävät ajatuksen siitä, että korpimaalla näitä on vielä löytämättöminä varmaan satoja. Vilho pitää niiden "arkisuutta" sinänsä kiinnostavana, koska aiemmin on näillä main käyty ne suuren ja hienoimmat hiidenkivihaudat ja nämä pienemmät ovat lopultakin reissun ensimmäiset uudet "nähtävyydet". Susivuoret kiertävät neljällä haudalla rinnealueella ja jatkavat sitten Gorafen ohi.
Seutu on kuuluisa luola-asumuksistaan. Täällä on kaiverrettu kalliioon, joka lienee hiekkakiveä, jo vuosisatoja asumuksia osittain suoraan rinteeseen. Näitä on siellä täällä ja osahan on siis edelleen asuttuja. Gorafen kylässä tuollaisesta saisi jopa varattua lomakämpän.
Susivuoret kruisailevat eteenpäin koko ajan seuraten pienen mutta tärkeän joen uomaa. Täällähän on karua ja kuivaa, mutta kun vettä vaan on, kaikki kukkii ja kukoistaa.
Sitten yhdellä sillalla yli tämän vehreän pikkujoen uoman, Vilho näkee vasemmalla jotain eläintoimintaa ja sanoo Annikkille, että nyt on peruutettava, tähystä sinä, minä seuraan auton peilejä ja tieliikennettä.
Villisika! Jokiuomassa on komea villisika juomassa ja siinä tulee kaksikolle elämänpiste. Videoinnin jälkeen Vilho saa kuin saakin auton sivummalle tien penkkaan ja nyt palataan sillalle kaiken optiikan kanssa. Kiikaroidessaan Vilho yllättyy siitä, että villisialla on tuuhea turkki, joka on paljon pöyheämmän ja pehmeämmän oloinen kuin kuvissa. Lopulta sika ylittää parilla sorkkauksella joen ja katoaa johonkin penkan vehreisiin osiin.
Myöhemmin susivuoret pyörähtävät pienessä kylässä ja katsovat vanhaa kirkkoa. Fonelas. Tässä kylässä joki on muodostanut luonnonnähtävyytenä akveduktin ja siitä näkyy sen verran kuin autosta voi puroa tähystää. Kylän yläpuolella on kalju kukkula, jossa olisi paleoliittisiä jäänteitä, mutta siellä ei ole juuri mitään. Todellisuudessa tämä on harvinaisen köyhä pueblo, edustaa sitä autonromujen ja tönöjen Espanjaa, mitä kartalle mahtuu paljon. Eikä tässä arvostella nyt köyhää väkeä, todetaan vaan, että meno on kuin jossain elokuvallisessa eteläamerikkalaisessa kyläpahasessa, jossa useampikin herrasmies näyttää autorämässään melkoiselta maantierosvolta oli hän sitä tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti