Vilho on poikkeuksellisesti yksin liikkeellä, lyhyellä työmatkalla. Aurinko oikeastaan nousee vasta ja kenttäkin näyttää kauniilta aamuhämärän vähitellen väistyessä.
Lento on lyhyt ja Vilho nauttii suunnattomasti matkanteon helppoudesta. Pyrähdyksen aikana ei ehdi aika tulla pitkäksi, eikä mietteissään tarvitse seikkailla sen pidempään. Viereiselle penkille ei ole tullut toista työmatkalaistakaan, kone ei muutenkaan ole erityisen täynnä. Muutamia muita matkalaisia on Vilhon tarkkailtavaksi, mutta ei häiriöksi asti.
Rigan lentoasemalla asiat hoituvat hyvin nopeasti, sillä Vilholla on pelkästään uskollinen reppunsa matkaseurana. Vauhditon sankarimme painelee yllättävän ripeästi turisti-infoon ja ostaa sieltä sekä meno- että paluulipun välille lentoasema-keskusta. Liput eivät montaa euroa maksa. Tosiaan, täällähän ollaan myös parjatussa yhteisvaluutassa, miettii Vilho, joka viimeksi kulutti näillä mailla vielä lateja.
Lentokenttäbussi on pohjimmiltaan aivan tavallinen reittibussi, kuten suurin osa kyytiläisistäkin on tavallisia kansalaisia matkalla asioillaan. Pääosa väestä tulee kyytiin vasta lentoaseman jälkeen.
Vilholla on jossakin reppunsa suojassa vanha Rigan kartta, mutta hän ei katso sitä. Salainen erikoisagenttimme Susivuori on opetellut reittinsä hotelliin ulkoa. Vilhoa auttaa suunnistamisessa erittäin paljon se, että bussin on ennen keskustaa ylitettävä suuri Daugava-joki Tuon maamerkin jälkeen suunnistaminen onkin helppoa.
Mutta vanhojen Baltian-matkojen tavoin on vielä aikaista puhua joen ylittämisestä. Nimittäin Vilho muistaa hyvin tarkkaan entisaikojen suuret ruuhkat kaupungin liepeillä. Virosta tultaessa viimeisiin kilometreihin meni aina huomattava osa koko matkan ajasta, kun liikenne seisoi tuloväylillä ja jokirannan suurilla teillä. Sama meno tuntuu nytkin jatkuvan ja on aikaa katsella ympäriinsä bussissa.
Vilho bongaa edestään persoonallisen näköisen venäläisnaisen, jonka hiukset ovat näyttävän punaiset. Vilhon etninen syväanalyysi perustuu naisen lukemaan venäläiseen tekstiin ja saa varmistuksensa mimmin tarttuessa soivaan puhelimeensa. Tilastoja muisteleva Susivuori tietääkin, että Rigan väestöstä on liki puolet venäläistaustaisia.
Paikallisten katselun lisäksi matkailijamme tähystää hitaasti lähestyvää jokirantaa ja sen siltoja, ottaa peräti pari valokuvaa ja nauttii alkavan syksyn kirkkaudesta ja väreistä.
Vilho pitää Baltiasta hyvin paljon. Alueessa on samanlaista estetiikkaa kuin blues-klassikoissa, säröä ja kauneutta samassa paketissa, juurevuutta maaseudulta ja silti tiukkaa historiallisuutta. Rigakin on keskiaikainen, selvästi eurooppalaisempi maa kuin Suomi, mutta kaikessa on edelleen ripaus neuvostoaikaa. Jokirannassakin on joku valtava monumentti realistisine hahmoineen ja lippuineen. Tiellä puhisee itäeurooppalaisia kuorma-autoja ja liikennettä on paljon. Ilmassa on sama pakokaasun ja sauhun tuoksu kuin aiemminkin. Kauniita rakennuksia koristaa usein pieni rapistuminen, vieressä voi olla hirvitys neuvostoajalta tai joku moderni viritys vierekkäin on historiallisuutta, postikorttimaisuutta, vaurautta ja köyhyyttä. Kaikki tämä on kuitenkin tasapainossa, hämmästyttävässä harmoniassa.
Pian on aika loikata bussista ja tuossa tuokiossa Vilho on hotellilla. Hänen tulisi osallistua täällä tietojärjestelmätoimittajan seminaariin muiden maiden edustajien kanssa. Reppuselkäinen Vilho löytää hotellista pian piskuisen seminaarihuoneen ja tupsahtaa sinne innokkaan mustarastaan tavoin miettimään seuraavaa liikettään.
Seminaarin järjestäjät jakavat mainosmakeisia ja ohjelmalappuja seminaarilaisten penkeillä ja ottavat oitis Vilhon suojelukseensa. Vilpittömän mutta hiukan eksyneen Vilhon pitää hetkisen selittää sitä, että hän on juuri tullut paikalle, sillä pääosa muusta väestä on aloittanut seminaarin jo edellisenä päivänä tai lentänyt kauempaa edellisenä iltana. Järjestäjät patistavat Vilhoa aamiaiselle, mutta siihen suomalainen ei suostu, kun ei ole vielä edes majoituslaitoksen asiakas. Vakuututtuaan löytäneensä oikean paikan, Vilho jättää miehet jakamaan pastilleja ja säntää ulos uudestaan.
Vilho on päättänyt leikkiä turistia taskukameransa kanssa aina kun seminaarista jää luppoaikaa. Nyt sitä luppoaikaa tuli heti 15 minuuttia ennen aloitusta ja Vilho ravaa kuin heikkopäinen läheisille zeppelin-halleille, joissa on mainio kauppa- ja torialue. Vilho kiertelee paikkoja tehokkaasti, jopa niin vauhdikkaasti, että hän on pian alueen toisella laidalla ja näkee umpineuvostoliittolaisen yliopistorakennuksen. Tuon kansan temppelin saaminen kokonaan valokuvaan on haastavaa, sillä rakennus nousee taivaisiin kuin Baabelin torni. Yhtä vauhdikkaasti Vilho palaa hotellille ja seminaarihuoneeseen.
Vilho on katsellut paikallisia naisia, jotka tietenkin ovat hänen mielestään kauniita. Ihmiset näyttävät uskottavilta, sellaisilta että he ovat kokeneet elämää ja heidän kauneudessaa on ripaus surua ja intohimoa. Hyvinvoivien pohjoismaalaisten kasvoilta ei voi usein nähdä mitään muuta kuin sen, että he ovat kokeneet terveellisä aterioita, hyviä päästötodistuksia ja aurinkoa sallitun määrän.
***
Lounastauolla Vilho hyökkää hotellin vastaanottoon ja saa nyt huoneensa. Myöhemmin iltapäivällä moni harmittelee sitä, että heidän huoneensa on kovin, kovin pieni. Vilho kertoo mahtuneensa huoneeseensa mainiosti: hän jättää kuitenkin kertomatta sen, että huoneessa on erikseen täysimittainen sänky myös Vilhon lemmikkinallelle. Nalle on todella pieni, joten kahdelle matkustavaiselle huone on tässä tapauksessa erittäin tilava. Ilmeisesti myös hotellin respa on ottanut Vilhonsa suojelukseen.
Saatuaan huoneensa ja käytyään siihen pikavauhtia tutustumassa Vilho kipittää lounaalle. Ruokalan tulohuoneessa on rivissä lautaspinoja ja lämpöastioita ja koko muu porukka on jo pöydissä syömässä. Vilho halusikin välttää jonot ja meni siksi ensin hoitamaan kirjautumisensa huoneeseen. Vilho nappaa lautasen ja alkaa kolistella lämpöastioita. Samassa kaunis tarjoilija jo ottaa Vilhon suojelukseensa ja kehottaa jättämään astiat rauhaan; Mitäs sitten tehdään, kysyy Vilho? Vilho viedään korvasta salin puolelle ja hänelle osoitetaan paikka pöydässä. Tuskin Vilho on päässyt istumaan, kun kuonon eteen jo pamahtaa lautasellinen maittavaa keittoa. Vastapäätä istuu tietokonettaan näpyttävä järjestäjän edustaja ja myhäilee. Siinähän on se suomalainen taas, nyt lappamassa keittoa. Kaveri pitää varmasti ottaa suojelukseen, tuumii tietokonemies, ja jatkaa kahden kannettavan naputtelua.
Päivän edetessä kahvitauolle, Vilho saa seurakseen norjalaisen kollegan. Nainen on osapuilleen Vilhon ikäinen ja hänkin on yksin seminaarissa. Ruotsalaisia on kolme ja tanskalaisiakin kaksi. Yhteispohjoismaisessa hengessä norjalainen ja suomalainen hakeutuvat siten helposti yhteen ja tulevatkin mainiosti juttuun. Sitä paitsi vaikuttaa siltä, että yksinäiset pohjoismaalaiset ovat miltei suojeluksen tarpeessa, joten liittoutuminen tuntuu luonnolliselta.
Päivän ohjelman päätyttyä Vilho käy tapaamassa Nalleaan huoneessa. Nalle haluaa kokeilla huoneessa olevaa vedenkeitintä, joten Vilho keittää teetä ja lepää hetken. Nallen kanssa keitetään vielä lisää vettä, Vilho juo pikakahvia ja uudelleen teetä oikeastaan ihan janoonsa.
Työmatkalla aikataulut korostuvat ja koko ajan on kiire eteenpäin. Vilho tuntee väsymyksensä, mutta se on työnnettävä taka-alalle. Päivä tuntuu nyt jo käsittämättömän pitkältä matkusteluineen ja aivan uusine tilanteineen.
Vilhosta tuntuu hyvin vieraalta olla yksin matkalla, yksin hotellissa, yksin kulkuvälineissä. Yksin ilman Annikkia. Vilho tekee mieli puhella yksikseen, jakaa kokemuksiaan tai olla jossain yhteydessä. Vilho matkustaa aina Annikin kanssa, eikä tästä yksinäisestä matkasta tunnu saavan otetta yksin. Kaikki valokuvaaminen ja puuhastelu on yritystä tarttua matkaan, saada jotain kouriintuntuvaa tästä 36 tunnin seikkailulsta vieraassa maassa. Vilho nauttii matkasta, pitää tästä reissusta kovin, mutta ilman Annikkia koko matkasta puuttuu puolet: yhdessä kokeminen, yhdessä eläminen, jakaminen.
***
Dinner-tilaisuus on rento, se pidetään normaalissa Rigalaisessa ravintolassa mutkattomasti. Silti iltakin on edustamista ja englannin puhumista. Vilho on norjalaisen ystävänsä kanssa ja lähellä ovat myös ruotsalaiset kollegat. Firman edustajat ovat jakautuneet eri pöytiin ja edustavat hekin rennon tehokkaasti. Vilho puhuu myös yrityksen toimitusjohtajan kanssa ja yrittää selittää tälle, että hän ei pysty päättämään järjestelmäostoista, vaikka pitääkin osaa ehdotetuista ratkaisuista hyvinä.
***
Takaisin hotelliin. Yö menee nopeasti ja Vilho nukkuu hyvin kun lopulta pääsee Nallensa luo huoneeseen. Seuraavana päivänä seminaari jatkuu ja jälleen syödään paljon ja usein, aamupalaa, kahveja, leipää ja lounasta. Lounaan loputtua Vilho pääsee lähtemään omilleen, kun seminaari vähitellen hiipuu. Hotellihuone on jo luovutettu ja Vilho on yksin reppunsa kanssa. Edustamisen viimeinen tehtävä on kiittääminen ja hyvästely, sitten reppumiehemme karkaa kaupungille. Iltapäivällä on muutama tunti aikaa katsella kaupunkia ennen lentoa.Urheilullinen Vilho joutuu valvomattomana tuuliajolle Rigassa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että Vilho olisi pahoilla teilla, vaan sitä, että sankarimme kulkee loputtomasti vanhoilla tutuilla paikoilla valokuvaamassa, eikä pysähdy koskaan. Vilho pystyy kävelemään loputtomasti yksin ollessaan, vauhti vain kiihtyy kiiihtymistään. Vilholle on käynyt näin Venetsiassa yksin ollessaan ja muutamassa muussakin paikassa. Näin käy myös Rigassa ja Vilho käy kaikilla vanhoilla paikoilla ja jatkaa, jatkaa vain kulkuaan.
Annikki ja Vilho olivat viimeksi Rigassa kymmenen vuotta sitten. Vuodet ovat menneet hetkessä ja osa paikoista on ehtunyt jo hieman unohtua, osa muuttua. Vilho käy opiskelija-asuntolalla, jossa aikoinaan elettiin kesähotellissa ja kiertää historiallisen keskustan paikkoja, kuten kissakahvilan – paikan joka tunnetaan katon kissakoristeista.
Pitkät kulkemiset tapahtuvat Art Noveau -kaupunginosassa, jossa Vilho tekee merkittävän kulttuurikierroksen ja kuvaa kaikki tärkeät jugend-talot. Vilho kulkee ja kulkee, jatkaa vaan koko ajan reppunsa kanssa.
Syksy Rigassa on lämmin, ilma on miltei kesäinen ja Vilho meinaa kuolla janoon. Ainoastaan Nallen kiskominen ja protestointi repussa pelastaa Vilhon ja tuon arvokkaan matkakumppanin herättämänä sankarimme menee erääseen ketjukahvilaan, jossa nuoriso juo erikoiskahvejaan ja syö salaatteja. Palvelu on erinomaista, ystävällistä ja Vilho tilaa oluen. Tuntuu hyvältä saada juoksulenkki katki, onhan kohta koko Riga kierretty.
Oluensa aikana Vilho viisastuu, kiertää enää pari Art Noveau -korttelia lähdettyään ja palaa sitten keskustaan. Siellä on turisteja ja paikallisia, jonkin verran vipinää ja nuoria ihmisiä. Vilho löytää erään hieman trendikkään baarin ja syö siellä edullisen aterian ja juo alkoholitonta olutta janoonsa.
Edessä on paluu kentälle samalla reittibussilla. Kentällä kaikki käy helposti ja pian Vilho on taas potkurikoneessa Baltian yllä. Yöllä matka päättyy, Vilho on kotona Annikin luona ja kertoo mitä kaikkea on tapahtunut. Aamulla on edessä paluu töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti