Susivuoret nukkuvat melko pitkään. Asunto on niin hyvin eristetty, että yöllä alkanutta sadetta ei alakerrassa huomaa ropinastakaan. Mutta taivas on pilvinen ja vettä tulee Oberammergaussa iloisesti.
Aamiaisen aikana sade taukoaa ja taivas kirkastuu nopeasti. Ensimmäisenä Vilholla oli mielessä se, että päivän kävelyt eivät mitenkään onnistu, mutta pian näyttääkin taas siltä, että poluille voi lähteä. Kelin epävakauden takia korkealle ei kuitenkaan tee kovasti mieli. Kaksikko päättääkin tehdä tasamaan reissun kohti naapurikylää, Ettalia.
Susivuoret pakkaavat ahkerasti vuoristoreppujaan ja pienestä päiväreissusta päätetään ottaa kaikki ilo irti testausmielessä. Vilhokin laittaa vihreään rinkkaansa varavaatteita ja kaikenlaista hyödyllistä ihan painolastiksi. Saapahan kiskottua uuden rinkan remmit kohdilleen tänään, miettii Vilho tunkiessaan takkiaan kyytiin.
Sitten vaan ulos; ilma on nyt sateeton, miellyttävän raikas ja aivan passeli t-paitasillaan kulkemiseen. Ammer-joen rantapolku sopii erinomaisesti rentoon päiväretkeen. Joki virtaa matalana purona vieressä ja ympäristöä koristavat jylhät vuoret. Nämä Alpeiksi vaatimattomat huiput ovat ehkä 1400-metrisiä, mutta jyrkkiä ja kuusimetsäisiä.
Vilho sormeilee nuorison tavoin puhelintaan, sillä vehkeestä löytyy appsina korkeusmittari. Ja mittari kertoo sen, että Oberammergau on pääasiassa korkeudella 837 metriä. Tässä ollaan siis pienessä korkean paikan leirissä koko ajan, miettii Vilho. Edessä oleva Ettal on korkeudella 877, joten kapuamista ei tule pahemmin. Puhelimesta roplataan päälle myös Sports Tracker ja matkaa voi seurata karttasovelluksesta. Ja tietysti toisinaan voi napsia vielä kuviakin samaisella vehkeellä. Jos puhelin siitä selviää, niin Vilho todennäköisesti menee kuitenkin solmuun jossain vaiheessa.
Kävellessä pitää väistellä lätäköitä, mutta muuten meno on nautinnollista. Sää on ihastuttavan leppeä ja maisemissa ei ole valittamista. Minnekään ei ole kiire ja sekin tiedetään, ettei päivän lenkki ole haastava. Susivuoret herättää unelmoinnista tiaisparvi, joka likkuu joen rantapuissa. Vilho huomaa pyrstötiaisen ja pian kaksikko kiikaroi lintuja innoissaan. Parvi on tyypillinen sekaparvi, joukossa on talitiaisia, mutta lopultakin pääosa on pyrstötiaisia; osa niistä on hyvinkin pieniä, värivaihteluakin on jonkin verran.
Patikointi sujuu tasamaalla helposti. Välillä vastaan tulee saksalaisia eläkeläisiä, joita tervehditään paikallistapojen mukaisesti. Ammer on tosiaan pieni näillä main, mutta syynä on se, että ollaan lähellä joen lähteitä. Näiltä kulmilta, Ettalin ja Oberammergaun välistä joki alkaa, vuoripuroista ja lähteistä.
Susivuoret lähtevät joelta sivuhaaraa tai kanavaa – on vaikea sanoa kumpi se on – pitkin kohti vanhaa myllyä, Ettaler Mühle. Jo muutaman metrin päästä kaksikko jähmettyy, sillä kirkkaassa, hiekkapohjaisessa uomassa uiskentelee mukavan kokoinen lohikala. Purohan ei ole kuin ehkä metrin syvä ja 4-5 metriä leveä ja kirkkaan veden läpi kaikki näkyy kuin kuvastimessa. Susivuorethan ovat tietysti aivan innoissaan ja ihastelevat tammukkaa optiikka miltei sauhuten. Kala onkin kyllä komea, ehkä 35-senttinen purotaimen, joka tarkastelee kaikkea, mikä kulkee veden pintaa pitkin.
Kun purotaimenta on ihasteltu ja kuvattu riittävästi, Susivuoret pääsevät eteenpäin. Viiden metrin päässä on seuraava lohikala asemissa, ja sitten pian seuraava. Myllypuron muutaman sadan metrin pätkällä hyönteisistä kiinnostuneita kaloja nähdään tusinan verran. Pari kertaa kaksikko pääse näkemään, kuinka taimen nappaa pinnalta hyönteisen – Annikki saa vonkaleesta muutaman melko hyvän valokuvan.
Puro tai kanava päättyy siis vanhaan myllyyn (Ettaler Mühle) ja sen komean rattaan tuntumassa on ravintola, sillä ollaan taas maantien vieressä. Ja arvatkaapa: päivän annoksista löytyy tietenkin forellia – Annikkihan sen heti huomaa terassin luona olevista liitutauluista.
Pian ollaan Ettalissa. Tätä pientä kylää hallitsee valtava luostarirakennus ja sen pääkirkon näyttävä kupoli. Vilhon forellintäyteisten ajatusten mielestä Ettalia hallitsee sen halki kulkeva päätie, sillä rauhallisen vuoripuron jälkeen maantien laita tuntuu meluisalta. Tässä onkin eräs avain kylien erilaisuuteen: päätie halkoo Ettalin ja siten se myös hallitsee sitä, mutta maantie kiertää Oberammergaun keskustan ja siten myös pääosa pärinästä jää sivummalle. Pääasiallisestihan nämä kylät ovat kylämäisen rauhallisia, mutta Saksa on ehkä sivistyneesti autoistunut maa, mutta autoistunut yhtä kaikki.
Kuten sanottu, Ettalia hallitsee benediktiiniläisluostari. Se on perustettu 28.4. 1330, joten mistään ihan tuoreesta instituutiosta ei ole kyse. Vilho ei tiedä, milloin munkit ovat laittaneet tohinaksi juomasektorilla, mutta nykyään alkoholibisnes vaikuttaa kyllä hyvin hallitsevalta toimialalta veljille – ja sehän on sopivaakin sopivampaa täällä Baijerissa. Susivuoret pysähtyvät turistikaupassa ja sieltä löytyykin kaivattu karttasarjan jatko-osa edellisen vuoden ostokselle tuttuun hintaan 9,95. Tästä muovitetusta kartasta näkee nimenomaan tämän alueen vuorireitit mainosti. Mukaan tarttuu vielä kahden euron valokuvaan perustuva panoraamakartta joka on huomattavan selkeä reittien hahmottamisen suhteen. Annikki löytää postikortteja. Seuraavassa kojussa päästäänkin sitten näkemään tarkemmin munkkien aikaansaannoksia.
Munkit ovat aika poikia tekemään olutta, sillä viereinen koju pursuaa erilaisia oluttyyppejä erilaisissa yhdistelmissä. Ilmeisesti oluita on varsinaisesti vain viisi erilaista, mutta etikettejä taitaa olla useampia. Kojusta saa ilmaisena kuuden pullon puisen kantokoriin, kunhan ostaa pullot. Oluthan on edullista, samaa 1 € /0,5 litraa -luokkaa kuin yleensäkin Saksassa.
Luostarin työ ei kuitenkaan lopu oluen ilosanomaan, vaan veljeskunta tuottaa myös viinaa ja likööriä. Seudun kaupat ovat pullollaan kuuluisaa Ettaler-likööriä ja täältäkin sitä tietysti saa kaikissa mahdollisissa kokoluokissa. Yrttiliköörit ja -viinat ovat vuoristoalueiden vakiokamaa ja siihen kun yhdistää benediktiiniläisvivahteen, niin nappituote on valmis. Susivuoret päättävät kuitenkin pysyä näistä taikajuomista toistaiseksi erossa, sillä reppumiehenä on turha ottaa liikaa lasitavaraa matkaseuraksi.
Vilho ja Annikki käyvät luostarin pihalla, kaupassa ja basilikassa lyhyesti. Ruskaretkeläisväkeä täälläkin on paljon, enimmäkseen vanhaa porukkaa. Itse kirkko on täyttä barokkia, ylitsevuotavine koristeluineen.
Oberammergauhun palataan muutaman nallekarkki- ja vesitauon avulla, nyt lähempänä tietä ja siten lyhempää reittiä. Päiväreissulle tulee matkaa 12 kilometriä. Lähellä Oberammergauta jokivarressa on muutama suomalaistyylinen koivu, mänty ja haapakin. Muuten puulajit ovat keskieurooppalaisempia ja kasvillisuus edelleen kesäisen runsasta.
Iltaan kuuluu myöhäinen keittolounas ja päiväunet, sitten vielä kirmaaminen kauppaan. Fiat 500C on saanut levätä parkkipaikallaan, siellä se yhä nököttää, Vilhon pieni leppäkerttu.
Päivällinen on ihan pimeää touhua, sillä Vilho huseeraa takapihan kaasugrillillä thüringeniläisten makkaroiden kimpussa. Pihalla ei ole lainkaan valoa ja yöllä on jo hyvin pimeää. Kohtuullisella liekillä ja taskulampun avustuksella, Vilho saa grillistä irti tasaisesti paistunutta makkaraa. Annikki onkin jo laittanut pöydän täyteen salaatteja, joten pöytään päästään heti kun Vilho vaan saadaan jakkaralleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti