5.9.2016

7. Laber (1682 m) via Schartenkopf

Susivuoret viettävät välipäivää, sillä sää on muuttunut sateiseksi ja lämpöasteet ovat pudonneet kymmenellä. Keittiön ikkunalaudalla mittarissa on enää 15° ja yöllä on satanut iloisesti, vettähän on tuli jo illasta asti.

Kauppareissulla täydennetään juomavarastoja, erityisesti vesi- ja olutvarantoa. Kummitytöille käydään hakemassa tuliaiset Müllerin myymälästä, sillä liikkeessä on maanmainioiden Nicin reppueläinten myyntiteline. Vilho on päättänyt tuoda tytöille karhut ja tutkii tarkkaan jokaisen nallen – sitten sopivat yksilöt löytyvät ja ne lähtevätkin mielellään Susivuorten matkaan pientä siirtokorvausta vastaan.

Ei mene pitkään, kun Susivuoret alkavat – kuitenkin – pakata jo reppujaan. Melkein kuin varkain välipäivän sää on selkiytynyt ja kaksikko päättääkin lähteä kohti Laberia, kylän yhtä köysiratakohdetta. Kello iskee 12, kun ovet suljetaan ja jalat alkavat taputtaa Oberammergaun katua.

**

Vilho pistelee iloisesti taas rinnettä ylös, vaikka alkumatkasta polku on välillä mutainen ja välillä sitä on jopa hankala löytää laidunmetsiköstä. Näistä mutaisista juurakoista päästyään hän jatkaa tasaisesti ylöspäin. Viileämpi ja pilvisempi sää tekee sen, että hikipisaroihin ei tarvitse hukkua.

Ylempänä polku on yhä parempi. Se nousee kuusikkoon ja kulkee tuossa miellyttävässä metsikössä ison avokallion sivuitse. Välillä käydään niityllä ja laidunalueella, köysirata pysyy lähituntumassa, mutta ei häiritse tällä reitillä, joka on se vaikeampi vaihtoehto ylös.  Annikki on tässä vaiheessa jo päässyt köysiradan kyytiin, asemalla oli iltapäivän aluksi pieni paussi ruokatauon takia. Vilho huomaa metsikössä muutaman vadelman. Eilisellä reissulla näkyi mustikoita ja puolukoita. Silloin näkyi myös mansikka 1800 metrissä.

Vilhon reitti vie Schartenkopfille – tämä reitti edellyttää pientä kiipeilyä, toisin kuin pidempi reitti, joka kiertää idässä. Schartenkopfin-reitillä ei ole ketään kummassakaan suunnassa, eikä tuoreita jälkiäkään ole. Päivähän ei ole kaunis vaan pilvinen,  mutta se on erinomainen kapuamiseen viileytensä takia. Vilho pitää polusta kovin, se on moninainen maisematyypeiltään, vaihteleva kulkuradaltaan ja kaikkiaan hienosti laadittu reitti. Polut nimittäin eivät ole pelkkää kieputtelevaa nousua, jota sitäkin toki tarvitaan nousua varten, mutta esimerkiksi tällä reitillä on lisäksi laajoja siirtymiä sivusuunnassa. Niissä kulkunopeus kasvaa ja syke laskee, lisäksi on aikaa ihailla maisemia.

Polku kulkee lounaaseen ja näkymät vain paranevat, polku ylittää pienen puron ja ympäristössä on hienoja hammasmaisia kallioita. Sitten viimeinkin noustaan Schartenkopfille. Polku ei kuitenkaan ole vaikea, nousu on jyrkkää, mutta nelivetoa tarvitaan vain parissa kohdassa. Vaijeria on muutama pätkä, toisissa kohdissa pääsee auttamalla kivistä käsillä.

Schartenkopfilla Vilho haukkoo henkeään, sillä yhtäkkiä ollaan harjannemaisella huipulla ja Ettal ilmestyy näkyviin edessä samalla kun Oberammergau näkyy takana. Molempiin suuntiin on jyrkännettä ja tuuli alkaa suhista korvissa. Polku kulkee kapealla harjanteella ja näkymät ovat joka suuntaan hienot. Eikä ristin sielua näy mailla halmeilla, ehkä köysirata vie kapuajat tältä reitiltä, ehkä nyt vaan on hiljainen päivä – mutta jotenkin reitti tuntuu hieman vähän käytetyltä.



Caspar David Friedrich - Das Kreuz im Gebirge.jpg 
 Caspar David Friedrich:
Das Kreutz im Gebirge (1808)
Dresden, Galerie Neue Meister


Harjanneseikkailun jälkeen Vilho haukkoo henkeään. Huipuilta tullaankin sitten hieman alas ja metsäiselle harjanteelle. Nyt mennään tiukasti oikeaan suuntaan eli kohti köysirata-asemaa. Sinne Vilho saapuukin sitten lopulta tuota pikaa, mutta parituntinen on reitillä hyvinkin kulunut.

Köysirata-asema on melko pieni kokonaisuus, jossa on radan laiturin lisäksi ravintola ja näköalatasanne. Annikki odotteleekin ravintolassa ja sinne Vilhokin pääsee vaihdettuaan vähän vaatetusta. Pian kuonon edessä on iso vaalea olut (3,50 €) ja samalla onkin tilattu juustoista spätzle-pastaa sipulirouheella (7,90 €). Annosta on mukava odotella Ettalerin luostarioluetta juodessa, tuo juomatehdas hallitsee tämän alueen kuppiloita, mutta onkin mainiota. Maisemat ovat huikeat, täältä näkyy hienosti etelään, jossa Saksan suurimmat vuoret muuttuvat vähitellen Itävallan komeiksi huipuiksi

Vilhokin pääse korikyydillä takaisin kahdeksaansataan metriin, sillä matkailijakortilla köysirata on maksuton. Köysiradan vaunu on klassista mallia, väriltään sininen. Susivuorille tulee yksityiskyyti ja parikilometrinen kyyti onkin kerrassaan mainio. Annikki löytää muutaman gemssin metsäaukealta ja niiden näkeminen kruunaa päivän.

Raitis ilma on tehnyt tehtävänsä: kotona Susivuoret kömpivät sänkyyn ja nukkuvat iloisesti pari tuntia. Kahvin jälkeen on valmistauduttavat MM-kisakarsintojen ensimmäisiin otteluihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti