Morjesta vielä täältä Baijerista!
Täällä on ollut aurinkoista ja kuumakin sää, mutta melkein joka päivä on lähdetty vuorille.Isäntäväen kanssa on ollut mukavaa, Susivuoret osaavat kyllä järjestää hyviä seuramatkoja!
Heti alkuun on myönnettävä, että oli mulla täällä pieni lomaromanssikin yhden maahisen kanssa, mutta ei siitä mihinkään pysyvään oikein ollut. Loppujen lopuksi meitä erotti muutakin kuin pari tuhatta metriä, eikä mulla ole mitään halua jättää nykyistä työpaikkaa ja asettua jonnekin vuorelle. Ne ovat tuulisia paikkoja, vaikka pistäisi tunteetkin peliin. Jotenkin alkoi korvissa jossain vaiheessa kuulua Vuorenpeikkojen tanssi, ja näin onnellisten sinkkupäivieni häipyvän kuin tonttulan kaivoon. Joten se tällä erää siitä romanssista ja pnyt takaisin muihin nähtävyyksiin.
Vuorilla tosiaan käytiin joka päivä ja sehän homma sujui hienosti, kun Vilhon kanssa löytyi sopiva työnjako. Nuo saksalaiset kiipeilyreput vetävät hienosti yhden hoikan tontun varusteineen ja meidän perheessä on tapana jakaa ilot ja surut. Itse olen sen verran iloluonteinen tonttu, että mulle on sopivaa olla jakamassa iloja, noin niin kuin yleisesti.
Susivuorten päivähommia oli ilo seurata. Annikki valmisti aamiaisen, Vilho keitti kahvia. Sitten katseltiin uutisia, jos satelliittikanavissa ei ollut häiriötä. Sitten Annikki yritti saada Vilholta selville päivän ohjelmaa ja Vilho väitti sen jo selvittäneensä. Tätä jatkui tovin, sitten Vilho tarkasti reppunsa ja se oli aina hieno hetki. Tein saman ihan samassa tahdissa kuin Vilho.
Ylätaskussa Vilholla oli pieni retkipyyhe, mikrokuituliina optiikkaa varten ja paperia – kaikki pakattu hienosti pusseihin. Lisäksi siellä oli sormikkaat, jotka Vilho pistä käteensä kiipeillessään tai kiskoessaan itseään ylös kivistä, juurakoista tai vaijerista.
Sisemmässä läppätaskussa oli pakattuna rahaa. Mielestäni se oli jännää, aivan kuin Vilho aikoisi harppoa Itävaltaan asti ja kadota. Mutta kai siinä oli ideana se, että rahat olivat mukana, eivät kämpässä tai siviilirepussa.
Repusta löytyi myös lämmin fleece-pusero, pipo, arabien käyttämä aavikkohuivi kaulaliinaksi ja vaihtopaita. Siellä oli myös sadeviitta ja pienet säärystimet sekä 0,5 l vettä.
Sivutaskujen pakkaaminen oli parasta. Sinne tuli pieniä nallekarkkipusseja ja minipulloja yrttiviinaa sekä pari myslipatukkaa. Toiseen taskuun sivussa tuli 0,5 l schorrle-mehua. Vielä jäi alataskuun tilaa kameralle, lompakolle ja lippalakille. Sinne Vilho pisti myös erittäin ohuen tuulitakkinsa, joka olisi mennyt vaikka taskuun.
Huolehdin tarkkaan, että minulla oli vastaava varustus ja usein tup reppurituaali tehtiinkin jo illalla. Mutta eväät otettiin juomapullojen lisäksi aina aamulla tietysti jääkaapista. Sitten oltiin taas valmiit matkaan.
Vuorilla oli hienoa, yleensä noustiin kilometri ja mentiin vaihtelevalla nopeudella ja tuli vaihtelevan kuuma. Ylhäällä minusta tuntui aina siltä, että siellä huipulla on oma maailmansa ja ihan omat lainalaisuudet. Se muistutti vähän lentämistä tai vaikka merimatkaa. Vaikea sitäkin on selittää, mutta ylhäällä ollaan haukkojen ja pilvien kanssa, kaiken yläpuolella eräänlaisessa hiljaisuudessa ja usein jyrkänteiden reunalla. Sitten tullaan alas laaksoon, autojen, supermarkettien ja kaupunkiverojen maailmaan.
Sitten ajeltiin yleensä kotiin sillä pikku-Fiatilla. Se oli mainioa peli – uusi ja musta, viininpunaisella kangaskatolla. Tutkin hanskalokeron paperit ja se auto oli rekisteröity 30.5.2016 eli aika uusi. Mittarissa oli kuitenkin 11 000. Vilhon mukaan siinä oli ihan hyvin varusteita, mutta sitä sai kuulemma polkea tosissaan, mitä se sitten tarkoittaakaan. Hienoa oli sekin, kun avattiin katto kokonaan ja kruisailtiin sillä avoautona. Ja siihen oli kelien puolesta usein mahdollisuus.
Iltapäivällä oltiin usein talon pihassa ja Vilho joi olutta ja söi perunalastuja. Tein ihan samalla tavalla, vuorilla tulikin herkästi jano. Aika pian tuon piharituaalin jälkeen Susivuoret menivät päiväunille ja siinäkin katsoin parhaaksi noudattaa porukan tahtoa.
Illalla päivittelin juttujani nettiin ja tutkin valokuvia, sillä Susivuoret katsoivat joko jalkapallon maaotteluita tai tenniksen US Openia. Viini tuntuu olevan tärkeä osa urheiluseurantaa, mutta kyllä minullekin maistui. Lisäksi iltaisin kirjoiteltiin paljon tietokoneella ja kuunneltiin vanhoja iskelmiä. Onneksi kukaan ei sentään laulanut, olkoonkin että alkupäivän kalahavainnon jälkeen Susivuorilla oli joku oma (pila)versionsa Schubertin Forellikvintetosta, Die Forelle.
Paluumatkakin oli kiva. Ostin lentokentältä hienon kellon ja upean nahkalaukun sekä pullon punssia. Karamelliä en, sillä vuorilla sitä tuli syötyä jo paljon, mutta otin tuliaisiksi jo Oberammergausta ison säkin nallekarkkeja. Kentällä söin taas wrapin, mutta en oikein vieläkään tiedä, mikä se oikein on. Sottaista sen syöminen joka tapaauksessa on, mutta kai se kuuluu asiaan. Otin telineestä myös sanomalehtiä, kun Vilhokin otti, mutta sotkeuduin niihin pahasti lentokoneessa ja lopulta olin kuin paperisessa teltassa. Katsellessani sitä teltan kattoa huomasin, etten osaa lukea lehden kieltä. Onneksi pääsin teltasta pois jo ennen Suomea.
Pian päästiin kotiin, nimittäin Vilho otti taas Suomessakin auton lentokentältä. En enää tiedä mitä ajatella näistä autohommista, mutta olkoon. Oli mukava päästä kotiin, omaan saunaan taas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti