5. Schloss Linderhof ja muuta ihmeellistä pyörimistä

Päivä on edelleen kuuma ja kesäinen, kun Annikki ja Vilho huristavat kohti Ettalia ja sitten suoraan länteen Schloss Linderhofia kohden. Ammergaeur-Alpit ovat upea kehys tälle tielle, mutta saksalainen liikenne on aika vauhdikasta. Tiellä ei ole sinänsä tunkua, mutta kansa ajaa usein reilua satasta tälläkin maisemareitillä. Kaahaminen on siistiä, mutta vuoria toljottava Vilho ei halua olla tien tukkeena ja ruuhkantekijänä.

Linderhofin linna on 1874-8 rakennettu eri tyylejä yhdistelevä linna – pääpaino lienee rokokoolla –jonka isäntä oli Ludwig II.  Ludwig oli Baijerin kuningas ja nimenomaan kuuluisa linnoistaan. Linderhof on yksi Ludden kesämökeistä. Paikka on saanut nimensä ilmeisesti täällä aikoinaan asuneen Linderin suvun mukaan.

Susivuorten touhu koko päivän osalta on aika ihmeellistä pyörimistä, hieman väsynyttä välipäiväseikkailua. Siihen sopii hyvin Ludwigin pienimmän linnan katsastaminen.

Alueella onkin väkeä kuin pipoa, parkkipaikalla lienee sata autoa ja päälle muuta bussilastillinen seuramatkalaisia. Päivän kirkkaus ja lämpö on melkoista, ihan sopiva keli pyörähtää jonkinlaisella kulttuurikohteella.

Parkki maksaa 2,5 euroa, se on ainoa pakollinen maksu alueella, sillä tiketit ovat sitten sisään alueen mökkeihin. On päivänselvää, etteivät Susivuoret halua 1800-luvun järkyttävien kuninkaallisten viritysten sisään.

Linnan edustalla on vesiallas, kultapatsasryhmä ja kaikenlaista muutakin veistosryhmää.  Puutarhat, linna ja rakennettu puro muodostavat akselin kokonaisuus on upotettu maisemaan siten, että näkymä muuttuu ylemmäksi noustessa. Paikka on täynnä valokuvaavia turisteja, joten Susivuoretkin näpsivät nähtävyydestä kuvia. Koko ajan Vilhosta tuntuu siltä, että tässä on vähitellen hoidettu matkan kulttuuriosuus täysmääräisenä, ja loppuaika voidaan omistaa ravitsemukselle ja vuorille. Paikka on napakymppi ajankohdan linnakokonaisuuksien ystävälle, muut voivat nauttia tästä puistona upeiden vuorten lomassa.

Vilho huomattaa, että oli hienoa, että kuninkaalla oli tällainen paikka, jossa oli mahdollista irrottautua raskaan työn jatkuvasta, silmittömästä stressistä. Silloin suihkulähde aloittaa toimintansa ja kultainen veistosryhmä jää korkeuksiin nousevan vesipatsaan alle.

Kaksikkomme omaa idioottimaisuutta kuvastaa se, että paikan kiinnostavin juttu, maurilainen kioski, jää näkemättä, sillä se on vasta linnan toisella puolella. Lähempänä sisäänpääsyä oleva marokkolainen talo tulee kyllä tsekattua itämaisine koristeineen. Esimerkki, varoittava sellainen, täysin valmistautumattomasta turistista huolettomassa kesälomatunnelmassa lapsellisessa avo-Fiatissaan. Voitte vain kuvitella miten monien taideaarteiden, kulttuurihelmien ja upeiden ravintoloiden ohi Vilho on kulkenut matkoillaan.

*

Seuraava töpeksintä tapahtuu Garmisch-Partenkirchenissä. Vilho on ottanut vuotuiseksi tavakseen hermostua autoiluun Garmischissa. Kaupunki on koko alueen päämesta ja aina täynnä liikennettä ja siten myös kiireisiä kuskeja. Paikka on tavallaan kaksikaistainen ränni, jossa haetaan paikkaa kuin formulastartissa. Vuosi sitten Vilho yritti kruisailla täällä, eikä siitäkään tullut mitään. Nyt käydään kuitenkin hyppyrimäkien tuntumassa, mutta edes siellä ei voi pysähtyä, sillä parkkipaikat hiekkakentällä ovat ihan täynnä ja autoa tulee joka suunnasta. Vilho päättää lähteä kotiin ja pysytellä seuraavat vuodet pois Garmisch-Partenkirchinistä, se ei kertakaikkiaan ole Vilhon paikka. Ja jos totta puhutaan, siellä eivät edes korkeat lähihuiput pääse oikeuksiinsa, vaikka alueen vuoristo kartassa onkin hieno.

Kauppareissu ja ajelu kotiin sujuu kuumassa kelissä, taivaalle on tosin tullut tällä välin paljon pilviä. Kotimatkalla katsotaan kotikylän sotilastukikohtaa ulkopuolisesti: Oberammergaussa on Bundeswehrin ja Naton koulutuskeskus, tukevasti piikkilankojen kruunaamien muurien takana. Tukikohta tai sotilaallinen läsnäolo ei kuitenkaan alueella näy mitenkään, sekin sopeutuu ympäristöön saksalaisen mutkattomasti.


Illalla käydään ravintolassa kotikylällä. Annikin annos on kiinnostava, paikallista forellia eli sitä puhuttua purotaimenta. Kala tuodaankin aika lailla kokonaisena, se on maultaan mietoa ja vaalealihaista, ei mitään kassilohta. Vilho pistelee klassikon: possu-schintezlin ranskalaisilla, vaalean Ettaler-oluen kera.

Aterian aikana kylä ja taivas sen yllä on pimentynyt. Lauantai-ilta on täällä hyvin hiljainen, jopa hämmästyttävän kesy. Se sopiikin mainiosti – varmaan kaikille osapuolille.

 

Caspar David Friedrich: 

Waldinneres bei Mondschein (1823-30)

Alte Nationalgalerie, Berlin