Eilisestä huippuvierailusta innostuneena Vilho saa Annikin houkuteltua pitkälle päiväkävelylle lähivuorille.
Reitti on aika lailla tuttu, sillä samaa rinnettä Annikki ja Vilho tahkosivat alkupäivien sateessa, samoin Vilho omalla kävelyllään. Nyt on kuitenkin tarkoitus edetä ajan kanssa korkeammalle ja pidemmälle tällä reitillä.
Päivä on aurinkoinen ja kirkas, siten myös lämmin. Sää on oikeastaan parhaimmillaan alkupäivien jälkeen. Matkaan voikin lähteä sitten oikeastaan paitahihasillaan.
Vuorikävelystä ei ole paljon kerrottavaa, sillä reitti on pohjimmiltaan tie, se vaan nousee paikoin jyrkästi ja ennen kaikkea koko ajan mennään ylämäkeen. Tie kiertää rinnettä vähitellen ylemmäksi ja näkymät paranevat pikku hiljaa. Susivuoria viehättää metsäinenkin osuus. Puut ovat suuria ja komeita, eikä kiikaroitavista linnuistakaan ole puutetta. Kotoisia talitiaisia ja hömötiaisia lentelee välillä puissa. Mutta varsinaisen näytöksen valmistavat hiirihaukat, joita kiertelee ensin kolme, sitten lopulta kahdeksan Susivuorten yllä. Lopulta pedot laskeutuvat reiluun kymmeneen metriin ennen kuin liitävät jälleen muille maille. Susivuoret vastaavat tervehdykseen täysilaidallisella optiikkaa ja kohtaamisesta erotaan tasatilanteessa.
Fischbachalm on korkeudessa 1402 m. ja siellä on hienon laidunmaiseman laidassa taverna, joka tarjoaa ravintolapalveluita reippailijoille. Päivä on niin komea, että ravintolan terassi on täynnä ja maisema niin hieno kuin vain voi olla. Hevoset laiduntavat ylängön niityllä melkoisena joukkona ja niiden takana kohoaa Itävallan suunnassa jylhiä, kivikärkisiä huippuja.
Susivuoret nyökkäilevät hevosille kohteliaan pelokkaasti "hyvää päivää" ja jatkavat niityn taakse polkua pitkin. Parikymmentä askelta polulta sivummalle mäkeen tarjoaa aurinkoisen taukopaikan, Taverna oli totisesti houkutteleva terasseineen, mutta Susivuoret ovat koonneet kämpästään kaikenlaista irtomuonaa evääksi, hieman loppupäivien kaappien siivousmielessä. Tarjolla on siis kuumaa auringonpaistetta, vuorimaisemaa ja hedelmiä, suklaakonvehteja ja pähkinöitä. Omasta uudesta puolilitraisesta retkitermoksesta juodaan tsaikat ja tuntuu Vilho näpläilevän jotain piskuista alppiviinapulloa. Rinteiden yrtit raikastavat hengityksen ja sankarimme alkaa jo kohta ojennella sääriään valmiina uusiin seikkailuihin.
Kotia kohden käännytäänhyvän sään aikana ja pitkälti samaa reittiä. Vilho suosittelee Annikille rajua oikoreittiä, ja tämä maastopolku oikaiseekin kotimatkaa huomattavasti. Puronvarsireitti on tiukempi laskeutua, mutta siellä ei liiku ketään muuta, sillä eläkeläiset ovat jääneet tielle, pyöräilijöistä puhumattakaan.
Alarinteen niityllä on nyt lehmäjoukko laiduntamassa. Nämä maidontuottajajärkäleet ovat vaikuttavia eläimiä, mutta mitä ilmeisemmin lempeitä. Susivuoret kälppivät kaikessa hiljaisuudessa pois lehmien ruokapöydästä ilman välikohtauksia.
Kotona on olo melkoisen raukea, niin mielen täyttävistä maisemista kuin raittiista ilmastakin. Alppiliikunta tekee sekin kerta kaikkiaan meisseliä, tuumailee Vilho, joka taas sormeilee Oktoberfest- olutpulloa maastojanoonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti